Karvinen jatkoi pistesijatahtiaan EM-Rietissä

24.07.2013 09:00

Ylöjärven Urheilijoiden keihäänheittäjä Joni Karvinen jatkoi pistesijalinjalla kolmansissakin juniorisarjojen arvokilpailuissaan sijoituttaan seitsemänneksi yleisurheilun EM-kilpailuissa Italian Rietissä.
Joni Karvisen mitalitavoite ei aivan täyttynyt Italian EM-kilpailuissa.
Joni Karvisen mitalitavoite ei aivan täyttynyt Italian EM-kilpailuissa.

Karvinen joutui torstain karsinnassa tiukan paikan eteen, sillä hän heitti ensimmäisellään 66,57 ja toisellaan 66,57 metriä.
Se ei olisi riittänyt vielä jatkopaikkaan, mutta kolmannellaan Karvinen kiskaisi 73,68, joka oli koko karsinnan neljänneksi paras tulos.
– Vaikeaa oli, sillä keihäs lähti kyntämään, mutta onneksi kolmas sentään onnistui. Sama keihään asentovika vaivasi vastatuuleen heitetyssä loppukilpailussakin, jossa olisi pitänyt osata heittää riittävän matalia, Karvinen myönsi.
Myös lauantain finaali lähti Jonilta käyntiin nihkeästi 64,95:llä, kunnes toisen kierroksen 70,38 jo lupaili pistesijaa. Kolmannella tulos parani 71,40:een, mutta sen jälkeen Karvinen mittautti 65,84 ja 64,14 viidennen yrityksen mentyä yliastutuksi.
– Yliastuttu olisi ollut pisin heittoni, muttei kuitenkaan olisi riittänyt. Hieman jäi harmittamaan, kun mitaleille ei olisi vaadittu kovin suurta tulosparannusta, mutta eihän tuo kilpailu ihan pieleenkään mennyt, Karvinen pohti.
Parhaan suomalaisen titteli meni Toni Kuuselalle, jonka avausheitto 73,06 riitti viitossijaan 89 senttiä pronssista. Suomen kolmas edustaja Jami Kinnunen jäi kymmenenneksi heitettyään 65,37.
Ukrainan Maksim Bohdan johti kilpailua pitkään ensimm’isen kierroksen 78,77 kantaneella kiskaisullaan, kunnes Saksan Julian Weber heitti viidennellään 79,68 ja vei kullan.
Karvinen on heittänyt tasaisesti käymissään arvokilpailuissa, sillä meriittilistalta löytyy 17-vuotiaiden MM-kuutossija vuonna 2011 ja junioreiden MM-kilpailujen sama sija viime kesänä. Tuntuma maailman kärkeen on säilynyt, mutta ratkaisevaa askelta mitalistiksi Karvinen ei ole vielä kyennyt ottamaan.
– Siihen tarvitaan sekä fyysisten ominaisuuksien, muun muassa räjähtävän voimantuoton parantamista sekä tekniikan hiomista – siis aivan perusasioiden kuntoon laittamista, Karvinen sanoo.
Seuraava mahdollisuus siihen tarjoutuu kahden vuoden kulutta 22-vuotiaiden EM-kilpailuissa Tallinnassa. Sitä ennen on tietenkin jaossa useita SM-mitaleja, mutta Vaasan Kalevan kisoihin tulevana viikonloppuna Karvinen tuskin lähtee.
– Nilkka meni ympäri finaalin viimeisessä heitossa ja turposi sen jälkeen. Todennäköisesti pääsisin heittämään Vaasassa vain karsinnan, eikä sinne oikein kannata sen takia mennä, hän perusteli.

Toimelan ennätys ei riittänyt välieriin

Vatteri Toimela kellotti EM-kisoissa uuden ennätyksensä.
Vatteri Toimela kellotti EM-kisoissa uuden ennätyksensä.

Tampereen Pyrinnön ylöjärveläinen Valtteri Toimela juoksi ensimmäisissä arvokilpailuissaan mainiosti. Kun 400 metrin aitojen toisen alkuerän tulokset ilmestyivät videotaululle, todettiin Toimelan petranneen ennätystään 0,15 sekuntia aikaan 53,49.
Toimela sijoittui erässään neljänneksi, kun kolme parasta meni suoraan välieriin. Lisäksi neljälle aukeni paikka aikavertailun kautta, ja kun kaikki neljä erää oli juostu, ynnättiin karu totuus: Toimela jäi ensimmäisenä rannalle.
Hitain jatkoon oikeuttanut vertailuaika oli Turkin Enis Ünsalin 53,20. Harmitusta lisäsi se, että neloserässä kolmossija irtosi 53,84:llä.
– Aikahan oli ihan hyvä, mutta juoksu kokonaisuudessaan ei. Alku ja loppu menivät kohtalaisesti, mutta takakaarteessa tuli taas ongelmia, Toimela kertasi.
Alkuerien aikana aurinko porotti Rietin taivaalta täydeltä terältään, joten radalla oli kuumat oltavat. Toimelaa se ei haitannut, mutta suurkilpailujen ensikertalaiselle luonnollinen jännitys iski häneen.
– Rata oli nopea, eikä järjestelyissäkään ollut mitään valittamista, hän luonnehti.
Seuraavan kerran Toimela kyyristyy lähtötelineisiin Vaasan Kalevan kisoissa, joissa pitkien aitojen alkuerät juostaan lauantaina kello 14.50 alkaen. Kyseessä ovat 18-vuotiaan nuorukaisen ensimmäiset miesten SM-mittelöt.