Kun astuu sisään Ylöjärven kukka- ja hautaustoimiston versovaan liikkeeseen Soppeenmäen liikekeskuksessa, on vastassa Sinikka Nylanderin lämmin, äidillinen tervehdys.
Kymmenien vuosien mittaisen uran kukka-alalla tehneen naisen elämä on kiireistä – töitä kun on paiskittava lähes viikon jokaisena päivänä.
Sinikka Nylander on monelle ylöjärveläiselle tuttu mestarillisten kukkalaitteiden valmistajana. Eikä ihme, sillä nyt 60 vuotta täyttävä ikinuori on pitänyt kukka- ja hautaustoimiliikettä puutarhakaupungissa liki parinkymmenen vuoden ajan.
Alavudella syntyneen Nylanderin kiinnostus alaa kohtaan syttyi jo nuorella iällä.
– Asuin Kihniössä nuoruusvuodet – siellä myös aloitin kukkakauppiaan urani. Ennen oman liikkeen perustamista kävin naapurikylän kukkakaupassa kuunteluoppimassa. Siitä sain innostuksen kipinän pyrkiä tarvittaville kursseille – ja kas vain, yritys olikin jo pystyssä.
Jonkin ajan kuluttua Nylander päätti kuitenkin lisätä liikkeensä tarjoamia palveluita myös hautaustoiminnan puolelle.
– Paikalliset kyselivät tiuhaan, ettenkö suurentaisi palvelurepertuaariani hautaustoimiston puolelle. Vähän aikaa mietin, että homma on työhenkisesti liian raskasta, mutta sittemmin päätin aloittaa hautaustoimiston pitämisen.
– Ei tähän työhön ole oikeastaan vieläkään tottunut. Nyt minulla on erinomainen tilanne, kun saan työskennellä mieheni kanssa samassa liikkeessä – tässä voimme tukea toinen toistamme vaikeina aikoina. Meillähän ei ole mitään työpsykologia, jolle voisi kertoa murheistaan, Nylander sanoo.
Monen alan taitaja
Ennen omaa liikettä Nylander toimi myyntialalla Kihniössä.
– Kotipaikallani oli pieni SOK:n myymälä, jossa aloitin työurani. Olen ollut myös lastenhoitoalalla, hän lisää.
Nykyiseen mieheensä, Heikkiin, Sinikka tutustui sattumalta Ikaalisten Kylpylässä. Yhteiselon edetessä he päättivät etsiä sopivan sopen, jossa he molemmat työllistyisivät.
– Heikki kävi sitten hakemassa minut Ylöjärvelle, josta hän itsekin on kotoisin.
Täältä löysimme kukka- ja hautaustoimistolle sopivan liiketilan, jossa olemme toimineet jo vuodesta 1995 alkaen, vaikka yritys sinällään on jo yli 40-vuotias, Nylander taustoittaa.
Lastenhoitajataustasta on varmasti ollut apua, sillä nykyään Nylanderin vapaa-ajasta suuri osa lohkeaa lastenlasten kanssa vietettävään aikaan.
– Viime vuonna minulle ja miehelleni syntyi kolme uutta lastenlasta, joten arvata saattaa, että vapaa-aikamme omistetaan lastenlapsille.
Hautaus- ja kukka-alan yrittäjän työviikko on usein seitsenpäiväinen.
– Liikkeemme on auki myös lauantaina. Sunnuntait olemme suljettuna, mutta usein pyhinä on hautauksia, joten vietämme suuren osan ajastamme työn parissa.
– Syksyisin usein otamme ja lähdemme viikoksi Lappiin, joka on meille erittäin tärkeä paikka jaksamisen kannalta.
Yrittäjällä ei ole hirvittävää määrää ylimääräistä aikaa. Nylander kertoo kuitenkin, millaisesta vapaa-ajasta hän
nauttii.
– Kesämökki on meille tärkeä paikka, jossa vietämme paljon aikaa. Yrittäjän arki on kuitenkin niin hektistä, ettei meille paljoa vapaa-aikaa siunaannu, Nylander jatkaa.
Sinikan mieliharrastuksiin lukeutuu varsin poikkeuksellisia asioita.
– Olen intohimoinen pilkkijä. Pystyisin istumaan jopa kahdeksan tuntia pilkillä, sillä nautin luonnosta ja rauhasta.
– Teemme myös paljon fiilispohjaisia autoretkiä siten, että päätämme vain risteyksessä, mihin suuntaan nyt lähdemme. Se on äärettömän vapauttavaa, hän innostuu.
Paitsi työ myös vapaaehtois- ja luottamustoimet pitävät yrittäjää kiireisenä.
– Minä olen Lions Club -aktiivi, Pirkka-Hämeen Psoriasisyhdistyksen sekä yrittäjien hallituksen jäsenenä. Erilaisten tapahtumien järjestäminen vaatii paljon vapaa-ajalta. Ei ole ainakaan tekemisen puutetta, Nylander naurahtaa.
– Olen oppinut kummasti arvostamaan kykyä olla tekemättä mitään vapaapäivänä. Silloin saatan lukea kirjan, mutten tee mitään muuta.
Rauhalliset juhlat
Ylihuomenna perjantaina, 5. heinäkuuta, juhlakalu aikoo viettää syntymäpäiväänsä rauhallisissa
merkeissä.
– Pidimme niin railakkaat satavuotisyhteissynttärit, että juhlistamme merkkipäivää perhepiirissä. Jos oikein hyvin käy, annamme toisillemme pari vapaapäivää, sillä mieheni Heikki täyttää tänä vuonna myös 60 vuotta.
– Meillä on hyvin ammattitaitoinen henkilökunta, johon asiakaskunta on tottunut. Tästä johtuen voimme pitää pari vapaapäivää levollisin mielin, hän kehaisee.
Kuuden vuosikymmenen mittaisen iän saavuttaminen on Nylanderin mukaan pysäyttävää.
– Väkisinkin tässä rupeaa miettimään, olenko täällä vielä silloin, kun lapsenlapset menevät kouluun tai pääsevät ripille. Suurin toive on tietysti, että terveyttä riittäisi mahdollisimman pitkään.
– En kuitenkaan pelkää mitään saati ajattele, että kun täytän tietyn iän, niin kaikki päättyisi – ehei.
– Enemmän elämäni tästä eteenpäin on sen tavoittelua, että saisi elää ihan tavallista arkea, kypsemmin – ehkä, vaikka joku on joskus jotain muuta väittänytkin, Nylander naurahtaa.
Tulevaisuus on vielä kysymysmerkki
Se, miltä Ylöjärven kukka- ja hautaustoimiston tulevaisuus näyttää, on hämärän peitossa.
– Tämä on hyvä mutta avoin kysymys. Viime aikoina olemme huomanneet monen yrittäjätutun kohdalla, että pian eläkkeelle siirtymisen jälkeen he ovat sairastuneet tai jopa menehtyneet.
– Kyllä sitä koko ajan miettii, pitkittääkö omaa työuraansa liian pitkään. Ennen kuin on liian myöhäistä, on hyvä muistaa, että elämä pitää elää tässä ja nyt, Sinikka Nylander kiteyttää.
Realismi on kuitenkin syytä pitää mielessä.
– Omasta yrityksestä luopuminen ei tietenkään käy käden käänteessä. Ei voi ajatella, että lopetan tämän ensi viikolla, vaan kyllä kyse on pitkästä prosessista. Ensin meidän pitää etsiä ja löytää hyvät jatkajat. Ihmiselle, jolla on pieniä lapsia, tämä ei ole kaikkein helpoin ammatti.
Pitkästä tähänastisesta urasta Nylanderille on jäänyt eritoten mieleen hänen asiakkailtaan saamansa suora palaute.
– Esimerkiksi joulun aikaan, kun meillä on hirveä härdelli liikkeessä, saamme valtavasti joululahjoja, jotka ovat pääasiassa erilaisia jouluruokia. Asiakkaat tietävät, että meillä on mieletön kiire, joten he auttavat.
– Mielestäni tämä on äärettömän hieno tapa muistaa. Tiedän, että ihmiselle, joka lahjan antaa, tulee yhtä hyvä mieli kuin minulle. Palaute saa minut tuntemaan, että olemme tehneet varmasti jotakin oikein, hän toteaa.
Mitään yksittäistä työtä Nylander ei sen sijaan halua nostaa ylitse muiden, sillä jokainen työ on uniikki.
– Jokainen kukkalaite tehdään asiakkaan toiveen mukaan. Tavoite on, että me jatkamme kukkalaitteella sitä viestiä, jota asiakas haluaa kertoa.
– Materiaaleilla ja väreillä pyrimme vahvistamaan viestiä. Työssäni mielikuvitus on vain rajana – harvoin sekään.
Jere Paldanius