Pirkanmaalaisten maatilojen kehitysnäkymät ovat melko kaksijakoiset. MTK-Pirkanmaan toiminnanjohtaja Visa Merikoski kertoo, että osa tiloista on kasvanut viime vuosina nopeasti ja niiden kasvu jatkuu edelleen.
Toisaalta myös maatalouden liitännäiselinkeinojen osuus maatilojen tuloista on yhä merkittävämpi. Osa tilallisista siis hakee lisäansioita enenevässä määrin esimerkiksi koneurakoinnista.
Elinkeinojen kirjo on kuitenkin valtava, mitä todistaa eräs Ylöjärven pohjoiskulmilla maitotilaansa pitävä karjanhoitaja.
– Maataloudessa leipä on revitty perinteisestikin monesta eri lähteestä: aiemmin esimerkiksi metsätöistä. Siinä mielessä liitännäiselinkeinojen yleisyys ei ole mikään uusi asia, MTK-Pirkanmaan toiminnanjohtaja Visa Merikoski selventää.
Osa maakuntamme tiloista kasvaa kooltaan hyvin nopeasti. Ne ovat jopa ulkoistaneet joitakin työtehtäviään kuten lietelannan levityksen.
– Tämä on hyvä asia, koska talon väki pystyy keskittymään paremmin muihin tilan töihin ja samalla joku muu saa mahdollisuuden hankkia lisäansioita ulkoistetuilla töillä, Merikoski toteaa.
Kokonaisuudessaan liitännäis-elinkeinot kuitenkin ovat jo viime vuosina olleet Pirkanmaalla maatalouden suurin tulonlähde. Bruttotuloista yli kolmannes on hankittu liitännäiselinkeinojen avulla. Myyntitulojen osuus on jäänyt alle 30 prosentin, samoin tukien.
– Tilannehan ei ole kestävä, kun maataloustukien osuus on näinkin suuri. Mutta tuottajat eivät voi tilanteelle mitään, kun markkinoilla heidän tuotteistaan ei makseta riittävää hintaa, Merikoski harmittelee.
Toiminnanjohtaja arvioi, että Ylöjärvellä liitännäiselinkeinoilla saattaa olla maakunnan keskiarvoakin merkittävämpi rooli. Asiassa on yhtäältä hyvät mutta toisaalta huonot puolensa.
– Ilmiö kielii siitä, että tilallinen ei tule omalla elinkeinollaan kunnolla toimeen. Toki on hyvä, että viljelijät ja karjanhoitajat pysyvät jonkin avulla leivän syrjässä kiinni.
– Liitännäiselinkeinot voivat myös elävöittää maaseutua ja näin osaltaan estää sitä autioitumasta, Merikoski ynnää.
Pirkanmaan maatilat harjoittavat oman toimensa ohella muun muassa koneurakointia sekä valmistavat polttopuuta tai haketta. Lisäksi matkailu-, majoitus- ja virkistyspalvelut kuuluvat monen tilan repertuaariin.
Kirjo on kuitenkin laaja ja vaihtoehtoja on olemassa useita, kuten eräs Ylöjärven pohjoisnurkilla asuva tilallinen todistaa.
Lypsykarja henki ja elämä
Markku Poikelispäällä karjanhoito virtaa hänen veressään. Nuoresta iästään huolimatta hän on ehtinyt hoitaa lehmiä jo pitkälle kolmatta vuosikymmentä.
– Olin neljävuotias, kun menin ensimmäisen kerran navettaan lehmiä lypsämään. Sille tielle olen sitten jäänytkin, Poikelispää muistelee.
– Sanon usein, että olen varmaan syntynyt navetassa, nuori karjatilallinen naureskelee.
Lypsykarjan kasvatus on Poikelispäälle varsin mielekästä puuhaa. Hänen sanojensa mukaan se on kuin harrastus, josta saa rahaa.
Aiemmin Poikelispään tilalla oli eniten länsisuomenkarjaa, mutta nykyään pitkän linjan karjanhoitajalla on eniten ayrshirelehmiä. Silti jokunen suomalaisperäisen nautakarjarodun edustajakin mutustelee yhä ruohoa Poikelispään pelloilla.
– Joinakin aikoina on mietitty jopa karjasta luopumista, mutta itse en pystyisi sellaista tekemään, karjatilallinen toteaa painokkaasti.
Hyvin tuottavia ammujia
Pohjois-Kurun Itä-Aureessa sijaitsevalla tilalla ei tapaa muuta kuin korkeatuottoisia mansikkeja.
– Vaikka karja on minulle rakas, niin tässä hommassa pitää olla määrätietoinen. Pelkästään tunteen pohjalta ei voi pelata. Elanto pitää tienata, jotta voi maksaa laskunsa, Markku Poikelispää tekee selväksi.
– Jos hyvin hoidettu lehmä ei vain tuota maitoa, niin ei auta muu kuin pistää kyseinen sorkkajalka suoraan teuraaksi, hän jatkaa.
Viime syksynä Poikelispää luopui muun muassa itsäsuomenkarjastaan.
– Kyyttöjen kanssa touhu ei enää onnistunut. Ne tuottivat puoli vuotta maitoa mutta toisen puolikkaan aikana eivät käytännössä ollenkaan, Poikelispää perustelee.
Karjatilallisen luottopelureihin kuuluu tarmokas Onnetar-lehmä, joka on tuottanut yli
130 000 kiloa maitoa ja poikinut kymmenen kertaa.
Nyt jo ikivehreille laitumille siirtynyt Unelma kuului niin ikään nautojen eliittiin. Edesmennyt tehokas maidontuottaja oli friisiläis- ja ayrshirelehmän risteytys. Tästäkin niin sanotusta satatonnarista lypsettiin rohkeat 120 000 kiloa maitoa.
– Karjaihmisten ympyröissä ei aluksi uskottu, että Unelmasta olisi mihinkään. Etenkään jalostuspiireissä sellaista sekarotuista ei arvostettu lainkaan, Poikelispää muistelee.
– Itse kyllä toitotin useasti, kuinka hyvä lehmä oli kyseessä, ja silti sen loistava maidontuottokyky tuli muka puun takaa, hän miettii huvittuneena.
Hiljattain itäaurelaistila sai kolmannen satatonnarinsa, kun kymmenen kertaa poikinut länsisuomenkarjaa oleva Poppeli ylitti maagisen 100 000 maitokilon rajan.
– En ollut alun perin kovin vakuuttunut siitä. Ostin Poppelin kuitenkin joukkoihini, kun Hollolaan asti olimme sitä lähteneet katsomaan. Tämä lehmämamma kyllä ylitti odotukseni, karjatilallinen hehkuttaa.
Poikelispään mukaan vasikoita hankkiessa emälinja ratkaisee suuresti, millainen maitokone hiehosta tulee.
– Vaikka sonni olisi huonoa perua, niin se ei välttämättä tarkoita, ettei vasikasta olisi mihinkään. Sen sijaan paraskaan sonni ei saa jälkeläisistään hyviä maidontuottajia, jos vasikan emälinja ei ole kunnossa.
Vaihtelua tilan arkeen
Lypsykarjatilan pyörittämisen ohella Markku Poikelispää tekee myös hierojan töitä. Hän käy Viljakkalassa joitakin kertoja kuukaudessa hoitamassa asiakkaidensa lihasvaivoja.
– Sain aikanaan itse hierojalta apua niskavaivoihini. Siitä sain innostuksen kokeilla tätä ammattia ja niinpä kouluttauduin muutama vuosi sitten hierojaksi, karjanomistaja kertoo.
Paitsi että Poikelispää pitää myös hierojan työstään, niin se on hänelle hyvin virkistävää toimintaa.
– Olen luonteeltani erittäin sosiaalinen ja puhelias ihminen. Hierojana työskennellessä voin tavata ihmisiä ja vaihtaa kuulumisia heidän kanssaan. Karjatilallisen työpäivät ovat muuten melko yksinäisiä.
Nykyisellä karjamäärällä töiden sovittaminen yhteen onnistuu hyvin.
Taloudellista tukea ja aikaa
Sivutulojensa ansiosta Markku Poikelispää pystyy pitämään pienempää karjaa, mikä helpottaa asioita monessakin mielessä.
– En hanki mitään lainoja sen vuoksi, että voisin tehdä työtäni. Sellaisessa ei ole mitään järkeä, Poikelispää toteaa.
Tällä hetkellä hänen karjaansa kuuluu 20 lehmää. Edellisen kesänkin päätteeksi tilallinen myi useita mansikkeja pois.
– Karjan koossa olisi vieläkin vähentämisen varaa. Kymmenisen ammua täytyisi vielä saattaa markkinoille. Elinkeinosta kokonaan luopuminen ei kuitenkaan tule kyseeseen, Poikelispää linjaa.
Pienilukuista karjaa tilallinen ei näe mitenkään ongelmalliseksi, niin kauan kuin se yhdessä hierojan töistä saatavien sivutulojen lisäksi hänet elättää.
– Jos minulla olisi suuri karja, en voisi edes harkita muiden töiden tekemistä. Toisaalta pienen karjan kanssa jaksan tehdä töitä paljon paremmin.
Kyse ei ole pelkästään Poikelispäästä itsestään vaan myös hänen karjansa hyvinvoinnista.
– Vanha totuus on, että laatu korvaa määrän sekä eläinaineksessa että hoidossa.
Pientä karjaa on myös helpompi kontrolloida kuin suurta, ja jos eläimellä on jokin huonosti, se on nopeasti havaittavissa.
– Kun katsoo suurten tilojen ihmisiä, joilla on yli sata lehmää hoidettavanaan, niin huomaa, kuinka väsyneitä he ovat. Kyllä elämässä pitää olla muutakin kuin työ, Poikelispää korostaa.
Sivutulosta pääansio?
Tulevaisuudessa Markku Poikelispää aikoo lisätä työtuntejaan hierojana, samalla kun hän myy vielä osan karjastaan.
– Tällä hetkellä puskaradio on hoitanut markkinoinnin ja minulla on vakiintunut asiakaskunta. Aion kuitenkin olla näkyvämmin esillä jatkossa, ja lisätä hierojan työhön käytettyjen tuntien määrää, hän juttelee.
Kenties jossain vaiheessa käy niin, että Poikelispää kerää pääansionsa hierojan ammatilla ja lypsykarjan pitämisestä hän saa sivutulonsa.
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Poikelispään tilalta olisi jatkossakin odotettavissa uusia satatonnareita.
Jos maailmankirjat eivät mene täysin sekaisin, on tältä rintamalta odotettavissa piakkoin hyviä uutisia.
