Raviurheilu ei ole ydinfysiikkaa

26.06.2013 09:33

Kuinka monen ihmisen suusta onkaan kuultu sanat: ”minä en ymmärrä raveista mitään.” Nämä sanat toisti aikoinaan myös mäkihypyn olympiavoittaja ja tv-kommentaattori Toni Nieminen, johon hänen vaimonsa sai iskettyä hevosinnostuksen kymmenisen vuotta sitten.
Nyt kuudentoista hevosen tallia Ylöjärven Karhella pyörittävä Nieminen haluaa poistaa raviurheilun synnyttämiä ennakkoluuloja.
Mika Kotiranta (vas.) ja Timo Isolähteenmäki (2. oik) ottivat toisistaan mittaa Teivon raviradalla. Amatöörien tukena olivat takana istuneet ammattiohjastajat. (Kuvat: Jan Telford)
Mika Kotiranta (vas.) ja Timo Isolähteenmäki (2. oik) ottivat toisistaan mittaa Teivon raviradalla. Amatöörien tukena olivat takana istuneet ammattiohjastajat. (Kuvat: Jan Telford)

– Kannattaa tulla rohkeasti Teivoon katsomaan, mitä ravit oikein ovat. Sen voin sanoa, että ravit tarjoavat ennen kaikkea sosiaalisen tapahtuman sekä aivan erinomaista ajanvietettä.
Itse lähes päivittäin raveja seuraava Nieminen suosittelee ensikertalaista tutustumaan aluksi ravien käsiohjelmaan ja ottamaan selvää siitä, mitä käsiohjelman merkinnät tarkoittavat ja minkälaisia lähtöjä  illan raveissa on tarjolla.
– Jos ei ole koskaan käynyt raveissa, tämän urheilumuodon ymmärtäminen voi tuntua aluksi hankalalta. Ravien peruslogiikan oivaltaminen on avainasia. Sen jälkeen on helpompi siirtyä pelimaailmaan, Nieminen vinkkaa.
Hän rohkaisee ihmisiä kyselemään raveissa muilta paikallaolijoilta kaikista mieltä askarruttavista asioista.
– Kenties helpoiten ravimaailmaan tutustuminen onnistuu jonkun raveissa käyvän ystävän avulla. Jos ei kuitenkaan tunne ketään ravi-ihmistä, pitää harrastaa sosiaalista kanssakäymistä. Raveissa on leppoisaa väkeä, jotka auttavat mielellään ensikertalaista.

Vedonlyönti tuo jännitystä

Totoaminen (totalisaattoripeli) eli vedonlyönti kuuluu oleellisena osana raveihin. Itse asiassa vedonlyönti on se juttu, joka koukuttaa useimmat kiertämään raveja.
Vedoissa pyritään veikkaamaan hevosten sijoittumista lähdöissään. Voittosumma määräytyy sen mukaan, paljonko kyseistä pelimuotoa on lähtöön pelattu ja paljonko on oikein osuneita pelejä.
Jokaisessa ravilähdössä voi veikata voittajaa, hevosen sijoitusta ja kahta parasta hevosta (kaksari).
Lisäksi tarjolla on muita pelejä, joita voi pelata lähtölistassa ennakkoon mainittuihin lähtöihin.
Helpointa on aloittaa yksinkertaisimmista peleistä, eli veikata yhtä lähtöä kerrallaan.
– Pelipanoksen ei tarvitse olla iso. Vaikka sijoittaisi vain euron, lähtöä tulee seurattua aivan erilaisella intensiteetillä kuin ilman vetoa. Suosikkihevosen puolesta jännittää taatusti, kun on veto sisässä.
Toto-pelejä voi nykyään pelata myös etänä joko omalta tietokoneelta tai erilaisissa pelikioskeissa ja -ravintoloissa.
Nieminen haluaa kuitenkin korostaa sitä, että ravit tarjoavat parhaan elämyksen paikan päällä seurattuina.
– Moni ei edes tiedä, miten viihtyisät puitteet Teivossa on. Raveista voi nauttia suuren lasiseinän takaa ravintolapöydän ääressä, ja palvelu on huippuluokkaa. Ainakin itse menen kaveriporukan kanssa mieluummin viettämään iltaa raveihin kuin johonkin hämyiseen kulmabaariin.

Yleisö näki leikkimielisen kisan

Mika Kotiranta (vas.) uhosi vielä ennen ravikilpailua voittavansa Timo Isolähteenmäen kaksintaistelussa. Kotirannan puheet naurattivat Toni Niemistä. Timo Isolähteenmäki hioi taustalla taktiikkaa kaupunginhallituksen puheenjohtajan Katja Luojuksen kanssa.
Mika Kotiranta (vas.) uhosi vielä ennen ravikilpailua voittavansa Timo Isolähteenmäen kaksintaistelussa. Kotirannan puheet naurattivat Toni Niemistä. Timo Isolähteenmäki hioi taustalla taktiikkaa kaupunginhallituksen puheenjohtajan Katja Luojuksen kanssa.

Viikko sitten tiistaina järjestetyt Ylöjärvi-ravit keräsivät Teivoon jopa yllättävän runsaan katsojamäärän. Raveissa nähtiin muutama iso yllätys, joten pelionni jakautui melko harvoille.
Ravien alla radalla nähtiin mielenkiintoinen taistelupari, kun Ylöjärven kaupunkikehitysjaoston puheenjohtaja Mika Kotiranta ja Ylöjärven Yrityspalvelu Oy:n toimitusjohtaja Timo Isolähteenmäki ajoivat reilun kilometrin mittaisen ravikilpailun.
Herrojen itsensä ja katsojien onneksi rattailla istuivat myös ammattiohjastajat opastamassa amatöörejä kilpailemisen saloihin.
Mika Kotiranta muisteli ennen kilpailua sitä hetkeä, kun hän hurahti raviurheiluun.
– Muistan, kun nuorena miehenä pelasin erään hevosen voittoa ja käsiini tipahti 120 markkaa. Kotimatkalla sitten levittelin rahoja, ja tunnelma oli kuin ravivoittajalla. Tuota päivää onkin sitten kaduttu, Kotiranta nauratti kuulijoita.
Tällä hetkellä Kotiranta on  kolmevuotiaan lämminveriorin omistaja.
– Aikoinaan katselin veljeni hevostouhuja ja päätin, että tuohon en ainakaan koskaan ryhdy. No tässä sitä nyt kuitenkin ollaan, Kotiranta hymähti.
Ravikilpailussa Kotirannan hevosmiestausta ei kuitenkaan auttanut, kun Timo Isolähteenmäki ohjasti ravurinsa loppumetreillä voittoon.
Isolähteenmäki kuitenkin mietti, oliko voittaminen sittenkään hyvä asia.
– Taktiikka piti hyvin, kun kaarteessa tultiin rinnalle ja lopussa ohi. Olen kuitenkin kuullut sellaisia juttuja, että jos toimitusjohtaja voittaa puheenjohtajan jossakin kilpailussa niin toimitusjohtaja saattaa olla sen jälkeen entinen toimitusjohtaja, Isolähteemäki naurahti.
Kotiranta kuittasi ravitappion tyylilleen uskollisena.

Kommentointi on suljettu.