Karhella on kahden hehtaarin kokoinen aidattu alue, joka näyttää lähinnä autiomaalta. Aitauksen sisäpuolella käy melkoinen kuhina, kun 90 karvaista jässikkää kamppailee tilan omistajan Janne Korpilahden heittämistä leivistä. Vahvimmat voittavat ja pienimmille jää murusia. Tällaista on arki Karhen Villisikatarhalla.
Korpilahti näki vuonna 2004 internetissä kuvan villisiasta. Hieman aiemmin yt-neuvotteluiden myötä työpaikkansa menettänyt Korpilahti sai kuvasta hullun idean. Hän halusi villisikojen kasvattajaksi.
– Kuvassa oli niin hullun näköinen elukka, että sellainen oli pakko saada itselle, Korpilahti naurahtaa.
Hieman asiaa tutkittuaan hän oivalsi, että villisikatarhan perustamiskustannukset nousisivat melko korkeiksi. Niinpä Korpilahti päätti perustaa osuuskunnan ja kysyi naapuriaan mukaan toimintaan.
– Eräänä päivänä ajoin autolla naapurin ohi ja huikkasin ikkunasta, että aletaanko kasvattaa villisikoja. Naapuri katsoi minua pää kallellaan ja sanoi idean onlevan niin hullu, että se on pakko toteuttaa, Korpilahti sanoo nauraen.
Niinpä Korpilahti rakensi villisioille tarhan, jota reunustaa korkea ja järeä teräsaita. Aita kaivettiin puolen metrin syvyyteen, jotta villisiat eivät kaivaisi itseään ulos.
Lopulta Korpilahdelle tuotiin Vesilahdelta kuusi emakkoa ja yksi karju. Pian villisiat alkoivat lisääntyä, ja Korpilahti ryhtyi myymään porsaita hoitosioiksi.
– Meiltä voi ostaa itselleen nimikkosian. Kasvatamme sikaa 12–14 kuukautta, minkä jälkeen se menee teuraaksi ja nimikkosian omistaja saa lihat itselleen, Korpilahti selvittää.
Siat porsivat eristyksessä
Tällä hetkellä tarhassa vilistää siis 90 villisikaa. Parhaimmillaan Korpilahdella on ollut peräti 170 sikaa.
– Silloin niitä oli liikaa ja siat alkoivat stressaantua. Sata on aika sopiva määrä.
Karhen villisiat porsivat pääosin maalis–huhtikuussa ja toisen kerran syys–lokakuussa. Viimeksi reilusta 30:stä syntyneestä porsaasta 23 jäi eloon. Viime syksynä kävi huonommin, kun 83:sta syntyneestä vain 30 jäi eloon. Tämä johtui sateisesta ja kylmästä syksystä.
Villisikojen hoito ei vaadi hirveästi työtä, paitsi porsimisaikaan, jolloin tarhalla pitää käydä useasti tarkastamassa tilanne.
Emakot on laitettava eristyshäkkiin porsimaan, koska puolivuotiaat ja hieman sitä vanhemmat siat käyvät syntyneiden porsaiden kimppuun. Siat hyväksyvät nämä osaksi laumaa, kun porsaat ovat kasvaneet noin kolmen viikon ikäisiksi.
– Isot emakot ja karjut hyväksyisivät vastasyntyneetkin, mutta nuoret siat eivät. Itse asiassa 250-kiloinen karjumme Igor tykkää pikkupossuista. Se mutustelee leipää suussaan ja pudottelee sitä viereensä pienten porsaiden syötäväksi, Korpilahti kertoo hymyillen.
Villisikoja ruokitaan joka toinen päivä, jolloin ruokinta-automaattiin työnnetään 350 kiloa litistettyä ohraa ja kauraa. Automaatti on sioille kuin noutopöytä.
Viljan lisäksi siat saavat toisinaan heinää, rehua ja lisäkivennäisainetta. Lihaa sioille ei saa lain mukaan syöttää. Sen sijaan maitotuotteet, vihannekset ja leivät kelpaavat mainiosti.
– Kala on niiden suurinta herkkua. Toisaalta porkkana ei jostain kumman syystä tahdo kelvata.
Eläinlääkäriä villisikatarhalla ei ole juuri tarvittu. Siat ovat pysyneet erinomaisessa kunnossa. Pakollinen teurastarkastus on oikeastaan ainoa tilanne, jolloin ulkopuolinen asiantuntija käy paikalla. Joskus siat lähtevät teurastamolle, mutta yleensä eläimet lopetetaan tarhaan. Se ei muita sikoja haittaa lainkaan.
– Itse asiassa muut siat söisivät ruhon heti, kun ne haistavat veren. Se on kuin hailauma, joka ampaisee paikalle, Korpilahti sanoo.
Viekas ja voimakas eläin
Villisika on utelias ja sosiaalinen eläin, joka kiintyy hoitajaansa. Niinpä Korpilahti voi rauhassa rapsutella selälleen heittäytyviä sikojaan.
– Jotkut tulevat tökkimään jalkaan ja pyytämään rapsutusta.
Villisika on vilkas eläin ja luonteeltaan melkoinen veijari. Sitä kiinnostavat kaikki esineet. Kahdesti villisika on napannut Korpilahdelta puukon tupesta, ja kerran sian matkaan lähti myös moottorisaha.
– Olin kaatamassa tarhassa puita ja laskin sahan hetkeksi maahan. Kun käännyin, sika juoksi karkuun raahaten moottorisahaa mennessään.
Kertaalleen villisika nappasi myös Korpilahden pistoolin vyöltä, kun aseen lukitus oli unohtunut.
– Onneksi sika tiputti pyssyn parinkymmenen metrin juoksun jälkeen. Siinä olisi ollut poliisille selittämistä. En tiedä, olisivatko ne uskoneet, kun olisin väittänyt, että villisika varasti aseen.
Villisika on poikkeuksellisen voimakas eläin. Esimerkiksi hirven sääriluu menee yhdellä puraisulla poikki. Lisäksi villisialla on äärimmäisen kehittyneet niskalihakset.
– Kahden parisataakiloisen emakon tappelu on aika hurjaa katsottavaa. Jos toinen saa kärsänsä vastustajan etujalkojen jalkojen väliin, sika lentää sen jälkeen ilmassa muutaman metrin. Näiden eläinten kanssa ei ole juuri leikkimistä. Esimerkiksi susi kiertää tämän paikan kaukaa, ja itsekin tappelisin pakon edessä mieluummin suden kuin villisian kanssa, Korpilahti kuvailee.
Tarjolla punaista riistalihaa
Moni varaa itselleen villisian esimerkiksi tiedossa oleviin isoihin juhliin. Yksi hieno tapa on hankkia varrassika, josta riittää syötävää 150 ihmiselle.
– Moni ostaa sian myös joulukinkuksi. Kesämakkaraksikin sitä menee paljon, Korpilahti kertoo.
Villisikaa elää pisimmillään noin 15-vuotiaaksi. Korpilahden tarhassa vanhin sika on ollut 11-vuotias.
Villisika on riistaeläin, joten sen liha on tumman punaista. Maultaan villisian liha on hirvenlihan ja sianlihan puolivälissä. Lihan koostumus on kuin naudalla, hieman karkea.
Villisian liha on vähärasvaista, vaikka sian nahan alla ja vatsaontelossa on paljon rasvaa.
– Villisian rasva on notkeaa ja liukasta, kun taas kesyn sian rasva on talimaista. Olen tehnyt villisian rasvasta käsisaippuaa sekä paistinrasvaa ja nahkarasvaa. Villisian rasvalla paistetut muurinpohjaletut ovat aivan mahtavia, Korpilahti vinkkaa.
Karhen villisikatarhalta voi kysellä jatkuvasti hoitosikoja. Sikatarhalla voi myös halutessaan vierailla.
– Viikonloppuisin tien varsi on aika usein täynnä autoja, kun ihmiset käyvät katsomassa sikoja. Ja onhan niiden temmellystä kiva seurata, villisikojen kasvattaja myöntää.
