Ylöjärven kaupungin puistoyksikön työntekijä törmäsi ikävään näkyyn kesäkuun toisella viikolla ollessaan tavanomaisella leikkikenttäkierroksellaan. Joku elämäänsä kyllästynyt sankari oli levittänyt Lähdevainiontien leikkikentän täyteen valkoista jauhetta. Tästä alkoi pitkällinen selvitystyö, joka on yhä kesken.
– Jauhetta oli levitetty kaikkialle, hiekkalaatikkoon, leikkimökkiin ja oleskeluryhmän ympärille. Aluksi jauhe näytti valkoiselta, mutta kun se kastui ja joutui tekemisiin hiekan kanssa, se muuttui hieman sinertäväksi, kaupunginpuutarhuri Kimmo Jokela kertoo.
Ilkivaltahavainnon jälkeen Lähdevainiontien leikkikenttä jouduttiin eristämään nauhalla. Kenttä on siis käyttökiellossa, mikä on aiheuttanut suurta mielipahaa alueen lapsiperheissä.
Alueen eristämisen jälkeen puistotyönjohtaja kävi tekemässä asiasta rikosilmoituksen.
Itse asiassa rikosilmoitus tehdään jokaisesta ilkivaltatapauksesta.
Kaupunginpuutarhuri Kimmo Jokelan mukaan poliisilta oli myös kysytty, voisiko se analysoida laboratoriossaan, mitä ainetta leikkikentälle on levitetty.
– Ajattelimme, että meidän täytyy ehdottomasti selvittää, mitä aine on. Hälytyskellot soivat, kun esimerkiksi koirille jätetyt myrkkysyötit ovat viime aikoina olleet melko yleisiä.
Ylöjärvellä työskentelevä ylikonstaapeli Arto Niemelä Pirkanmaan poliisilaitokselta kuitenkin kertoo, ettei poliisi ole kirjannut pyyntöä näytteen analysoinnista.
Poliisi oli kuitenkin yhteydessä puistotyönjohtajaan, joka kertoi, että näyte jauheesta on lähetetty jatkotutkimuksiin.
– Kaupungin ympäristöpäällikkö Pentti Keskitalo kävi leikkikentällä ottamassa näytteen. Lopulta hän vei sen Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistykseen, jossa näyte analysoidaan, Kimmo Jokela selvittää.
Rikosnimike saattaa muuttua
Kaupungin puistoyksikön täytyy tietää täsmälleen, miten tarkasti leikkikenttä tulee siivota.
– Leikkikenttien täytyy olla ehdottoman turvallisia käyttäjilleen. Lisäksi kaupunki on vastuussa työntekijöistään. Jos aine on jotakin myrkkyä, meidän pitää varmistua siitä, että alueen siivoojilla on riittävä suojavarustus, Jokela linjaa.
Ylikonstaapeli Niemelä on Jokelan kanssa samoilla linjoilla.
– Kun kyseessä on leikkikenttä, pitää tietysti olla tarkka näiden asioiden kanssa.
Nyt sekä puistoyksikkö että poliisi odottavat näytteen analysoinnista saatavia tuloksia. Vasta tulosten perusteella päätetään, minkälaisiin jatkotoimiin on syytä ryhtyä.
Tällä hetkellä poliisi tutkii tapausta vahingontekona. Tilanne kuitenkin muuttuu, jos näytteestä löytyy jotakin myrkkyä.
– Jatkamme nyt tutkintaa tavalliseen tapaan. Jos kyseessä sitten on jokin myrkkytapaus, rikosnimike muuttuu. Se voisi olla esimerkiksi tuhotyö tai jokin vastaava, Niemelä miettii.
Rantala sanoo poliisin alustavasti arvioineen, että leikkikentälle levitetty aine voisi olla peräisin jauhesammuttimesta.
– Se on siitä hankala aine, että se hapettaa esimerkiksi johtoja, joiden kanssa se joutuu tekemisiin. Eikä jauhesammuttimen jauhekaan täysin myrkytön ole, joten kyllä se pitää siivota pois, Niemelä toteaa.
Kimmo Jokela muistuttaa, että puistoyksikön täytyy tietää, miten syvältä leikkikentän maa-aines täytyy vaihtaa. Jos aine on imeytynyt syvälle, siivouksesta tulee kallis lasku.
– Totta kai se maksaa, jos joudumme konetyöllä tyhjentämään alueen ja toimittamaan saastuneen maan johonkin. Sen jälkeen pitää vielä tuoda uutta hiekkaa tilalle.
Melko harvinainen ilkivaltatapaus
Jokelan mukaan puistoyksikköön on tullut jo useita kyselyjä siitä, milloin lapset pääsevät taas peuhaamaan suositulle leikkikentälle.
– Isoin mielipaha tällaisesta ilkivallasta aiheutuu luonnollisesti leikkikentän käyttäjille – lapsille ja heidän vanhemmilleen. Yritämme tietysti saada kentän auki mahdollisimman pian, mutta sitä ennen meidän pitää ehdottomasti varmistua siitä, minkälaiset siivoustoimet siellä pitää tehdä.
Jokela ei muista 25-vuotisen työuransa varrelta vastaavaa tapausta, jossa koko leikkikenttä on täytetty jollakin vieraalla aineella.
– Yleensä leikkikentillä törmää ilkivaltaan, jossa on yritetty polttaa tai veistellä puukolla jotakin leikkivälinettä. Milloinkaan aiemmin ei vastaan ole tullut tällaista tilannetta, jossa ilkivaltaan on käytetty jotakin kemikaalia.
Tällaiset tapaukset eivät työllistä kovin usein myöskään poliisia.
– Ilmoituksia kissojen ja koirien löytämistä elintarvikkeista tulee silloin tällöin. Jauheisiin törmäsimme viimeksi jokunen vuosi sitten, kun Suomessa läheteltiin useita jauhekirjeitä. Aika harvoin joudumme kuitenkaan analysoimaan jotakin ainetta.