Sledge villitsi yleisön Liettuassa

16.06.2013 10:39

Ylöjärveläinen neljän nuoren miehen yhtye Sledge edusti Suomea 1. kesäkuuta Father’s Guitar -festivaaleilla Liettuassa.

Esiintyminen keräsi Sledge-yhtyeelle eli Arttu Vuorelle, Jonne Savelalle, Markus Lahtiselle ja Ismo Vuorelle hurjan määrän hyviä kontakteja, kokemuksia, uusia ystäviä ja ennen kaikkea mahtavaa palautetta paikalliselta yleisöltä.

Ainutkertainen mahdollisuus

Sledge (vas. Markus Lahtinen, Ismo Vuori, Arttu Vuori ja Jonne Savela) etenee varmoin askelin musiikkimaailmassa. (Kuva: Jetta Kareinen)
Sledge (vas. Markus Lahtinen, Ismo Vuori, Arttu Vuori ja Jonne Savela) etenee varmoin askelin musiikkimaailmassa. (Kuva: Jetta Kareinen)

Sledge sai ainutlaatuisen tilaisuuden lähteä soittamaan Liettuaan, kun ylöjärveläistä yhdisaktiivia Johanna Tahloa pyydettiin mukaan järjestämään festivaalia ja tuomaan yhden yhtyeen mukanaan Suomesta.
Sledgen kitaristi Jonne Savela ei ole katunut hetkeäkään sitä, että ilmoitti äänekkäästi bändin haluavan mukaan tapahtumaan, ennen kuin Tahlo edes ehti päättää lauseensa kerotessaan Liettuan festivaalista.
Yhtye hurmasi Liettualaisen yleisön vauvasta vaariin. Myös bändi oli innoissaan keikasta ja yleisön vastaanotosta.
– Lava oli niin iso että siinä mahtui juoksemaan ympyrää, hehkutti yhtyeen laulaja Arttu Vuori.
Sledgen lavaesiintyminen on näkemisen arvoista ja bändi tiivistääkin, että jos heidän musiikkinsa ei kuulijaa miellytä, jää ainakin toivottavasti hyvä fiilis mahtavasta lavashow’sta.
Esiintymisen jälkeen yhtyeelle tultiin tarjoamaan keikkaa paikalliselle 20 000 hengen festivaalille ja yhteyttä otettiin myös muiden keikkajärjestäjien taholta.
Nyt Tahlo ja Sledge pitävät kontakteja yllä, ja ainakin ensi kesälle on luvassa uutta keikkaa Euroopassa.
Kansainvälinen festivaali kokosi yhteen muusikoita Liettuasta, Latviasta, Suomesta, Ruotsista, Virosta, Tanskasta ja Islannista.
Osallistujamaat viettivät viikon Rokiškiksessa järjestäen festivaalia, suunnitellen workshoppeja, harjoitellen liettuankielisiä kappaleitaan ja erityisesti verkostoituen.
– Festivaalijärjestämiskulttuuri on todella erilainen kuin meillä Suomessa. Ei täällä tulla aina myöhässä paikalle – mutta ei myöskään ajeta 50 moottoripyöräjengiläisen kyydissä lavan eteen. Sitä kokemusta en vaihtaisi mihinkään, kertoo Tahlo.
Kesällä Sledge suuntaa studioon, ja syksyllä olisi tarkoitus julkaista uutta materiaalia.
Äänityksissä Sledge on suunnitellut yhteistyötä islantilaisen Murrk-yhtyeen kanssa. Heidän osuuksiaan kuullaan kenties tulevalla levyllä.
Sledgen liikkeitä voi seurata Facebookissa sekä Youtubessa.
Johanna Tahlo piti yllä koko reissun ajan blogia, josta voi seurata Sledgen matkaa Rokiškikseen ja takaisin.
Blogi täyttyi videoista sekä kuvista matkan varrelta. Blogilla on jo noin 3 000 katsontakertaa.
Käy lukemassa lisää Liettuan valloituksesta osoitteessa rockkisskiss.wordpress.com.

Kommentointi on suljettu.