Avausnauha napsahti poikki ABC:llä

12.06.2013 08:30

Ylöjärven Teivoon noussut liikennepalveluasema ABC keräsi avajaispäivänään viime torstaina melkoisen kävijämäärän. Jo aamukymmeneltä avausnauhan leikkausta oli katsomassa reilut sata kiinnostunutta. Sen jälkeen kävijöitä virtasi tasaiseen tahtiin mittarikentälle, autopesuun ja liikennemyymälään.
Leena Myllykorpi ja Timo Mäki-Ullakko seurasivat tarkasti, kun Timo Isolähteenmäki leikkasi ABC Teivon avausnauhan poikki.
Leena Myllykorpi ja Timo Mäki-Ullakko seurasivat tarkasti, kun Timo Isolähteenmäki leikkasi ABC Teivon avausnauhan poikki.

ABC-aseman suosio ei tule varmasti kenellekään yllätyksenä, sillä vieressä kulkeva Vaasantie on yksi Tampereen seudun keskeisimmistä liikenneväylistä. Tiellä kulkee keskimäärin 20 000 ajoneuvoa vuorokaudessa.
– Nyt avattu liikennepalveluasema palvelee sekä Vaasantiellä kulkijoita että lähiasukkaita muun muassa Siivikkalassa ja Lamminpäässä, avajaispuheen torstaina pitänyt Pirkanmaan Osuuskaupan toimitusjohtaja Timo Mäki-Ullakko sanoo.
Hänen mukaansa Tampereen ja Ylöjärven välinen tie asetettiin Pirkanmaan Osuuskaupan isojen liikennemyymälöiden tavoiteverkostoon jo 2000-luvun alkupuolella.
– Analysoinnin jälkeen tavoiteliikepaikaksi valikoitui tämä Vaasantien ja Siivikkalaan johtavan tien risteysalue, jossa oli jo valmiit liittymäratkaisut. Lopulta kauppaneuvotteluiden ja kaavoituksen jälkeen Ylöjärven kaupunki myi tonttialueen Osuuskaupalle.
Liikennepalveluasemalla on kokonaispinta-alaa 2 800 neliömetriä. Autopaikkoja on 200.
Mittarikentän ja autopesun lisäksi liikennemyymälässä palvelevat Sale, Hesburger, Salaattibaari ja ABC-ravintola. Lisäksi asemalta löytyy 20 hengen kokoustila, joka on rakennettu ajatellen erityisesti alueen yrittäjiä.
Liikennemyymälässä Pirkanmaan Osuuskaupan yhteistyökumppaneina toimivat pienvalmistajien tuotteita myyvä Fröökynän Herkku, parturi-kampaamo Diva sekä tarjouskauppa Kirjapörssi.

Myös Teivossa asiakkaita palvelee ABC-konseptista tuttu kahvilinjasto.
Myös Teivossa asiakkaita palvelee ABC-konseptista tuttu kahvilinjasto.

ABC Teivoa luotsaa liikennemyymäläpäällikkö Leena Myllykorpi yhdessä marketpäällikkö Heli Laurénin kanssa.
Timo Mäki-Ullakko muistuttaa, että Teivon alueen ravikulttuuri on antanut innoituksensa liikennepalveluaseman arkkitehtuurin ja sisustuksen suunnitteluun.
– Rakennuksen edessä on pylväskaari, joka muistuttaa meitä raviradan kaarteesta tai hevosenkengästä.

Portti Ylöjärvelle ja yritysalueelle

Ylöjärven Yrityspalvelu Oy:n toimitusjohtaja Timo Isolähteenmäki on tyytyväinen siitä, että nyt avattu ABC Teivo kehittää edelleen Ylöjärven kaupallisia palveluita.
– ABC-konsepti tuo mukanaan laajan palvelukokonaisuuden ylöjärveläisille ja Vaasantietä kulkeville.
Hän muistuttaa, että Ylöjärven elinkeinoelämä on kasvanut viime vuosina muutenkin voimakkaasti.
– Kaupunkiimme on sijoittunut huomattava määrä uusia pk-yrityksiä, uusyritysperustanta on ollut varsin voimakasta, ja kaupalliset palvelut ovat menneet harppauksin eteenpäin. Yritystonttien luovutusmäärät ovat olleet valtakunnankin tasolla merkittävät, Isolähteenmäki selvittää.
Ylöjärvi on satsannut elinkeinoelämän toimintaedellytyksiin avaamalla uusia yritysalueita muun muassa Siltatielle, Uusi-Kuruntien varteen, Kolmenkulmaan, Uuden kehätien varrelle sekä Teivo II:n yritysalueelle.
– Näiden uusien yritysalueiden myötä kaupunki luo kasvupaikkoja yrityksille ja tarjoaa mahdollisuuksia yritysten kehittymiselle. Yritysalueet on sijoitettu erinomaisesti liikenneväylien keskiöön, Isolähteemäki mainostaa.
Hän uskoo, että Teivo II:n alueesta muodostuu merkittävä kokonaisuus tulevina vuosina. Tuon kokonaisuuden porttina toimii uusi ABC.
– Alueelle on kaavoitettu isoja toimitiloja mahdollistavia tontteja yritysten tarpeisiin. Alue on jo pitkään herättänyt voimakasta kiinnostusta yrityksissä, Yrityspalvelun toimitusjohtaja kertoo.

Neuvontaa ja suklaata

Fröökynän Herkun tiloissa saa makeaa mahan täydeltä sekä matkailuneuvontaa.
Fröökynän Herkun tiloissa saa makeaa mahan täydeltä sekä matkailuneuvontaa.

ABC-liikenneasema pitää sisällään myös matkailuneuvontapisteen, joka sijaitsee Fröökynän Herkun tiloissa.
I-kylttikriteeristön täyttävän infopisteen ovat toteuttaneet yhdessä Ylöjärven Yrityspalvelu Oy ja Suojärven Suklaatila Oy.
– Matkailuneuvonta ei ole pelkkää esitteiden jakamista. Halutessaan asiakkaat saavat henkilökohtaista neuvontaa. He voivat myös tutustua Ylöjärven ja lähiseudun matkailutarjontaan uudelta kosketusnäytöltä, Suojärven Suklaatila Oy:n yrittäjä Tomi Järvenpää taustoittaa.
Tulevaisuudessa infopisteestä voi myös ostaa ja varata lippuja sekä matkailupaketteja.
– Olennaisin juttu on se, että käytimme henkilökuntaamme tutustumassa eri matkailukohteisiin. Nyt Fröökynän Herkun henkilökunnalla on valmius vastata matkailijoiden kysymyksiin, Järvenpää kertoo.
Hän on tyytyväinen päästessään myymään Suklaatilan sekä monen muun lähituottajan tuotteita liikennemyymälässä.
– Tuotekirjomme sopii tänne erityisen hyvin. Suklaatilan tuotteet muodostavat kolmanneksen Fröökynän Herkun valikoimasta. Lisäksi meillä on paljon muita kotimaisten pienvalmistajien tuotteita. Täältä on helppo napata tuliaiset ja lahjat mukaan matkaan.
Järvenpää kertoo kierrelleensä toistakymmentä ABC-liikennemyymälää ennen kuin teki ratkaisun sijoittumisesta Teivoon.

ABC:n mainostorni näkyy kauas jokaiseen ilmansuuntaan.
ABC:n mainostorni näkyy kauas jokaiseen ilmansuuntaan.

– Katsoimme toimintaa pienten etumyymälöiden kannalta. Viesti oli joka puolelta sama: vetovoimaa löytyy, jos tuotteet istuvat liikennemyymälän kokonaisuuteen. Emme riitele tuotteillamme tai toiminnallamme ABC:n kanssa, vaan vältämme päällekkäisyyksiä.