YIlves 16 parhaan joukkoon

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue otti helatorstaina upean voiton joensuulaisesta FC Hertasta ja eteni Suomen Cupissa jo 16 parhaan joukkoon.
C-tyttöjen ottelussa oli kova vauhti (Kuva: Jari Viitanen)

C-tyttöjen ottelussa oli kova vauhti (Kuva: Jari Viitanen)

Voitto tuli vaikka YIlveksen viime kauden maalitykki Jenni Häkli oli sairastuvalla. Tämä kertoo ylöjärveläisryhmän pelaajamateriaalin tasaisuudesta.
YIlves aloitti ottelun hyvin, eikä edes vastustajan kulmapotkun jälkitilanteesta tekemä avausmaali lannistanut kotijoukkuetta. Painostus tuotti tasoituksen puolen tunnin pelin jälkeen. Viimeistelijänä toimi Anni Alatalo.
YIlves lisäsi kaasua toisella jaksolla, ja vieraat saivat poimia pelivälineen toistamiseen verkostaan 48. minuutilla. Maalin iski läpiajosta Eveliina Reponen, jolle komean syötön tarjoili avausmaalin tehnyt Alatalo.
Kymmenen minuuttia myöhemmin YIlves iski jälleen. Tällä kertaa onnistujana oli Anni Paukkunen, jonka kaukolaukaus painui takatolpan juureen. Pelin loppu sujui YIlveksen komennossa, eikä FC Hertta päässyt enää maalipaikoille.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun ylöjärveläinen naisjoukkue ylsi Suomen Cupissa kolmannelle kierrokselle.
YIlveksen seuraava vastustaja Cupissa on vaasalainen VIFK, joka johtaa Ykkösen pohjoislohkoa ylivoimaisesti. Luvassa on siis iso haaste.
YIlves on kuitenkin tulessa jo tänään, kun se kohtaa Kakkosen kamppailussa porilaisen NiceFutis 2:n.
YIlveksen C-tytöt pelasivat viime viikolla kaksi ottelua. Ensin kaatui Musan Salama Porissa 0–2. Sunnuntaina tuli kuitenkin tappio Raifu YJ:lle maalein 0–2.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?