Ylöjärven kaupungin talous kriisiytyy ilman vakavia toimenpiteitä

Veronkorotukset ja menoleikkaukset jo varmoja

Katastrofaalinen kriisi kohtaa Ylöjärven kaupunkia, jos sen taloutta ei tasapainoteta rivakasti.
Kaupunginjohtaja Pentti Sivusen mukaan horisontissa häämöttää uhka, jonka toteutuminen johtaa pahimmillaan Ylöjärven ajautumiseen valtion hoteisiin.
– Moni kuntapäättäjä ajattelee, että onhan talous saatu kuntoon aikaisemminkin ja huonosta tilanteesta on noustu hyvin. Nyt tälle uskolle ei ole sijaa, sillä kuntatalous on suuressa murroksessa. Myös Ylöjärven on otettava lusikka kauniiseen käteensä, kaupunginjohtaja Pentti Sivunen sanoo.

– Moni kuntapäättäjä ajattelee, että onhan talous saatu kuntoon aikaisemminkin ja huonosta tilanteesta on noustu hyvin. Nyt tälle uskolle ei ole sijaa, sillä kuntatalous on suuressa murroksessa. Myös Ylöjärven on otettava lusikka kauniiseen käteensä, kaupunginjohtaja Pentti Sivunen sanoo.

– Ylöjärvestä voi tulla kriisikunta, joka ajautuu valtion pakkovallan alle, kaupunginjohtaja Pentti Sivunen sanoo.
Hän on hyvin huolissaan siitä, että viime kuntavaalien jälkeen remmiin astuneille luottamushenkilöille ei ole kristallisoitunut kaupungin talouden iso kuva.
– Viime kuukausien tapahtumat osoittavat, että osa päättäjistämme ei tiedosta, missä kuntataloudessa eletään ja minne päin ollaan menossa, kaupunginjohtaja harmittelee.
Sivunen on huolissaan esimerkiksi siitä, että edellisen kaupunginvaltuuston sinetöimä säästöohjelma on murenemassa.
– Edellisen valtuuston tekemät talouden tervehdyttämistoimet eivät maastoudu arkeemme.
Kaupunginjohtaja tunnistaa myös poliittisen toimintakulttuurin muutoksen.
– Ylöjärvellä on palattu pienten ja yksittäisten asioiden parissa näpertelyyn. Moni päättäjä ajattelee, että yksittäinen asia tarvitsee vain vähän euroja. Näin kävi muun muassa joidenkin talviurheilupaikkojen kunnossapitoasiassa. Siinä ei valjennut iso kuva. Nyt olemme tilanteessa, jossa kaupungilla olevat voimavarat eivät riitä, vaan kaikista tehtävistä selviytymiseen tarvitaan lisää työvoimaa. Pieneltä vaikuttanut summa kasvaa merkittävästi, hän sanoo.

Jäätäviä lukuja

Viime vuoden tilinpäätös tarjoaa jäätävää kyytiä Ylöjärven kaupungille.
Pentti Sivunen sanoo, että kahden tunnusluvun olisi vakavoitettava vastuunkantajat.
– Tulomme kasvoivat vain kaksi miljoonaa euroa, kun menot paisuivat 13 miljoonan verran vuodesta 2011, hän avaa.
Kaupunginjohtaja huomauttaa, että yksi tuloveroprosentti merkitsee Ylöjärvellä vain viiden miljoonan euron pottia.
– Talouden kestävyyttä ei ratkaista tuloveroprosenttia kohottamalla, hän toteaa.
Sivusen mielestä tuloveroprosentin ja muiden verojen sekä taksojen ylöspäin hiivaaminen on välttämätöntä ensi vuodeksi.
– Lisäksi meidän on turvauduttava kululeikkuriin. Nykyisellä tulopohjalla emme selviydy olemassa olevasta palvelurakenteesta, hän lukee madonlukuja.
Kaupunginjohtaja pahoittelee sitä, että moni luottamushenkilö ajattelee, että tulevaisuus tuo jonkin ratkaisun, jolla heikko tilanne saadaan nopeasti korjattua.
– Sellaista ihmettä ei ole näköpiirissä, hän korostaa.
– Elämme syvässä murroksessa, jossa talouden rakenteista on pidettävä tiukasti huolta. Niukkuuden kanssa eläminen on tulevaisuutta, Sivunen linjaa.
– Kaikki merkit viittaavat lisäksi siihen, että taloudellinen taantuma riivaa koko Eurooppaa jatkossakin. Viitteitä kohenevasta tilanteesta ei ole.
Kaupunginjohtaja lisää, että valtionosuudet pienenevät jatkossakin.

Verotulovirrat supistuvat

Kunnallisverotulot ovat ehtyneet Ylöjärvellä.
– Näyttää siltä, että Tampereen kehyskunnista juuri Ylöjärvi on ajautunut omalle raiteelleen. Meidän kassaamme virtaa merkittävästi niukemmin veroeuroja kuin esimerkiksi Nokian, Pirkkalan, Lempäälän ja Kangasalan, Pentti Sivunen sanoo.
Hän löytää syyn muun muassa kasvavasta työttömyydestä.
– Ylöjärvellä asuu paljon perheitä, joista on käyty töissä Tampereella. Siellä on loppunut monta yritystä. Niiden vaikutukset heijastuvat lisäksi ylöjärveläiseen alihankintateollisuuteen.
Kaupunginjohtaja sanoo, että tämän vuoden neljän ensimmäisen kuukauden verotulokertymä jää merkittävästi vaatimattomammaksi kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana.
– Kasvava työttömyys nostaa kaupungin menoja myös toimeentulotuen maksatuksessa. Hälyyttävää on se, että olemme tänä vuonna maksaneet toimeentulotukia yhtä paljon kuin viime vuonna yhteensä, Sivunen huokaa.

”Meillä ei ole varaa kaikkeen entiseen”

Pentti Sivunen kiteyttää, että Ylöjärven kaupungilla ei ole yksinkertaisesti varaa nykyisen palvelutuotannon tarjoamiseen.
– Jostakin on luovuttava, hän konkretisoi seurauksia.
Ylöjärven kaupunki palkkaa lähiaikoina talousarviopäällikön.
Kaupunginjohtajan mukaan uusi toimi välttämätön, jotta Ylöjärvi saa taloutensa vatupassiin.
– Hallintokuntien on terävöidyttävä rahan käytössä. Niiden on pysyttävä annetuissa määrärahoissa. Joidenkin sektoreiden ylitykset ovat olleet roimia viime vuosina.
Ensi vuoden talousarvion laadinta alkaa synkissä merkeissä kesäkuussa, jolloin kaupunginhallitus linjaa raamin ja antaa ohjeensa. Hallintokunnat jättävät ehdotuksensa elo-syyskuun taitteessa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?