Soili Kalliokoski nauttii moninkertaisesta äitiydestä. 12 lapsen äiti oli jo mummi, kun hänen nuorimmat lapsensa syntyivät. Iso perhe tietää monenmoista säpinää, mutta se myös rikastaa elämää. Lasten saaminen samaan aikaan kahdessa eri ikäpolvessa on mielenkiintoinen kokemus.
Soili Kalliokoski seisoo makuuhuoneessa edessään pitkä rivi valokuvia. Potretteja on yhteensä 12, ja kussakin niistä on kaksivuotiaan lapsen kuva.
Tässä ovat Kalliokoskien lapset, aina vuonna 1982 syntyneestä esikoisesta vuonna 2004 syntyneeseen kuopukseen.
On veikeää katsella tällaista liutaa pikku nassikoita ja ajatella, että kaikki he ovat sisaruksia keskenään.
– Näitä katsellessani tuntuu ihmeelliseltä, että nuo kaikki ovat minun lapsiani, äiti tapittaa kuvia hämmästellen.
Äidiksi ja mummiksi samaan syssyyn
Jo viidellä Kalliokosken lapsella on omaa jälkikasvua. Suurperheen äiti on kaikkiaan 17 lapsen isoäiti.
– Sanon aina, että nuorimmaisemme, kahdeksanvuotias Hely on 17 lapsen täti, joten hän ei mikään turha täti olekaan, Kalliokoski nauraa.
Suurperheen äiti on synnyttänyt kaksi nuorinta lastaan ollessaan jo mummi.
– Kaksi lastenlastani ovat vanhempia kuin nuorimmat lapseni.
Kalliokoskien poika Niilo käy samaa luokkaa kuin tämän siskon poika Niklas. Niin ikään Hely-tytär on samalla luokalla siskonsa tyttären Minean kanssa.
– Monta mukavaa ja hauskaa hetkeä on koulussakin vietetty. Ei ihan joka koulussa ole oppilaalla täti samalla luokalla.
Soili Kalliokoski koki mummina ja tuoreena äitinä olon mukavaksi ja mielenkiintoiseksi. Mutta tuntui tilanne kieltämättä erikoiseltakin.
– En oikein ymmärtänyt, että siinä on minun lapseni, jolla on jo oma lapsi. Ennemminkin tuntui, että olimme läheisiä ihmisiä, Kalliokoski kuvailee uusia ulottuvuuksia saanutta suhdettaan aikuiseksi kasvaneeseen tyttäreensä.
– Se oli sellaista aikaa, että koimme koko ajan samoja asioita, hän kertoo yhtaikaa koittaneesta äitiydestä.
– Kun esikoiselleni Aulille lapsen saaminen oli uutta ja minulla oli jo kokemusta, hän sai minulta tukea äitiyteen ja lapsen hoivaamiseen.
– Vaikka aina sitä itsellenikin tuli jotain uutta jokaisen lapsen syntyessä, hän lisää.
Moninkertainen äiti kertoo osanneensa nauttia uudella tavalla kustakin uudesta pienokaisestaan.
– Osasin poimia ihania asioita, kun en enää jännittänyt.
Monin verroin rakkautta
Suuressa perheessä lasten keskinäiset suhteet eivät muotoudu aivan samaan tapaan kuin pikku perheessä.
Kun ikäerot ovat suurimmillaan parikymmentä vuotta, eivät kaikki lapset ole keskenään leikkitovereita. Jotkut hoivaavat toisia, jotkut temmeltävät yhdessä, jotkut paijaavat pienempiään.
– Kun perheessä on murrosikäisiä, on ollut ihanaa seurata, kuinka tärkeitä pienimmät ovat heille. He eivät ehkä uskalla enää halia äitiä ja isiä mutta voivat sitten halia pienempiään.
Soili Kalliokoski on itsekin suuresta perheestä. Hän on sisarussarjansa nuorin.
– Olen kokenut, että olin selkeästi lellikki. Varmaankin samalla lailla meidän perheessämme nuorimmat ovat isojen silmäteriä.
– Ja olen minä itsekin pehmennyt vuosien mittaan. Vanhimmat lapset sanovat välillä, ettemme me enää ollenkaan komenna nuoria, äiti myöntää ja virnistää.
Sisarussuhteisiin vaikuttaa suurten ikäerojen lisäksi myös se tosiseikka, että joukossa riittää kokoa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että lapset jäävät hulinan keskellä syrjään.
– Monesti ajatellaan, että kun on paljon lapsia, he eivät ehdi saada rakkautta, mutta hehän saavat sitä moninkertaisesti. Vaikkapa nuorimmaisemme saa hellyyttä kaikilta, ei vain äidiltä ja isältä.
Kalliokoski kuvaa perhettään kiinteäksi. Iso joukko yhdistää, ei levitä ihmisiä hajalleen, vaikka toki kullakin on omat menonsa ja vanhimmat lapsetkin ovat jo lentäneet pesästä.
Iso poppoo opettaa myös jakamaan ja ottamaan toisia huomioon. Monta päätä yhteen kopsautettuna tietää monenmoista mielipidettä ja näkemystä.
– Lapsemme ovat olleet kunnon elämäkoulussa.
Myös opettajilta on tullut kiitosta: iso sisaruskatras koulii naperoista sosiaalisia.
Suurperheen äiti kuin tehtaanjohtaja
Kun perhettä on kunnon komppanian verroin, arki ei pyöri ihan sormia napsauttamalla.
Soili Kalliokoski kuitenkin vakuuttaa, ettei huushollista ja naperokatraasta huolehtiminen ole ollut niin mylläkkää kuin voisi kuvitella.
– Kyllä minulla on ihan normaalin kokoiset kattilat, hän hymyilee.
Perheen emäntä muistuttaa, etteivät kaikki 12 lasta ole koko ajan läsnä.
– Se on eri juttu, kun perheitä tulee kylään. Sitten otetaan vähän tavallista isompaa kattilaa.
Toki suurperhe silti tietää hihojen käärimistä.
– Työtä on ollut aamusta iltaan ja välillä illasta aamuunkin. Koen sen kuitenkin positiiviseksi, sillä olen oppinut tekemään monenlaista ja jäsentämään asioita.
Ajan myötä tehoäidille on syntynyt kunnon vainu, missä järjestyksessä kotiaskareet kannattaa tehdä. Hän myös muistuttaa, että lapset ovat tulleet yksi kerrallaan. Uusi ruokittava suu ja pestävä nassu on kulloinkin sulautunut työmäärään sujuvasti.
Ja onhan urakan keskellä ollut koko joukko apureita. Kodin töihin osallistumien on jälkikasvulle tuttu juttu.
– Joku on sanonut, että isojen perheiden äidit olisivat hyviä tehtaanjohtajia, uuttera nainen nyökyttelee myöntäväisesti.
Lisäksi reippaan emännän suonissa virtaava karjalaisveri on taannut vilkkaan ja ahkeran luonteen.
– En osaa olla jouten.
Kiitosta niittää myös aviomies.
– Kyllä minun kelpaa, kun minulla on maailman positiivisin ja kylän komein mies. Hyvästä parisuhteestahan se voima lähtee. Silloin yhteispeli sujuu.
– Olin kotiäitinä yli kaksikymmentä vuotta. Jälkeenpäin, kun olen lähtenyt töihin ja opiskelemaan, olen suoraan sanoen kaivannut kotiäitinä olemista. Se oli mahtavaa aikaa, kun ei tarvinnut aina katsoa kelloa, itseään oppisopimuksella lähihoitajaksi kouluttava Kalliokoski sanoo.
Lapsista paistaa elämän jatkuvuus
Kalliokoskien lapsikatraan kokoa selittää perheen lestadiolaisuus.
– Meille lapset ovat lahjoja.
Perheen äiti on halunnut noudattaa vakaumusta, jonka mukaan ihmisten tehtävä on lisääntyä.
– En kuitenkaan tunne olevani yhtään sen parempi äiti kuin yhden lapsen äiti, hän korostaa.
Omaa valintaansa hän ei ole katunut silmänräpäyksenkään vertaa.
– Olen todella tyytyväinen, vaikka monenlaisessa kirjavassa sopassa olenkin tullut keitetyksi. Olen vahvistunut kaikessa, eivätkä ihan pienet asiat tunnu pahoilta.
Soili Kalliokoskelle äitiys on maailman ihanin asia.
– Siinä näkee jatkuvuuden. Elämän kirjo on ympärillä, kun silmät aukaisee.
Hän myös luottaa, etteivät hänen vanhuudenpäivänsä tule olemaan yksinäisiä.
Kalliokosken mielestä äidin tärkein tehtävä on kasvattaa lapset rehellisiksi, vahvoiksi ja elämänmyönteisiksi.
– Jokaiselle tulee koettelemuksia. Haluaisin kasvattaa lapseni siten, että he osaisivat päästä niistä yli.
Vuosia ahertanut nainen on alkanut iän myötä tarkata, millaisiksi lapset ovat kasvaneet ja miten hän on onnistunut täyttämään äidin saappaat.
Hän tuumaa, että tytärten ja poikien perään tapittaminen jatkuu varmasti hautaan saakka.
