Ylöjärven Ilveksen C-tytöt lähtevät käynnistymäisillään olevaan jalkapallokauteen alueliigassa menestys mielessä.
Alueliigassa pelaa joukkueita koko Länsi-Suomen alueelta. Liiga on toiseksi korkein sarjataso, jolla mikään ylöjärveläisjoukkue tällä kaudella pelaa.
YIlveksen C-tytöissä on 21 pelaajaa, jotka ovat syntyneet vuosina 1998, 1999 ja 2000.
Osa nykyisistä vuoden 1998 ikäluokan tytöistä on jo kaksi vuotta sitten osallistunut silloisten B1-tyttöjen peleihin. Alkavalla kaudella osa tytöistä saattaa osallistua myös naisten kakkosen joihinkin otteluihin.
Osa tytöistä osallistuu myös Suomen Palloliiton Tampereen piirijoukkueen toimintaan.
Joukkueen toiminta on ympärivuotista, kesällä jalkapalloa ja talvella futsalia. Aktiivinen, iloinen ja hyvällä sykkeellä varustettu joukkue harjoittelee kolme kertaa viikossa.
YIlveksen C-tytöt kuuluu Suomen Palloliiton Tampereen piirin kärkipään ryhmiin. Useasti joukkue on kuitenkin päätynyt karvaasti sarjansa neljänneksi.
Jalkapallon ympärivuotisen harjoitusmahdollisuuden puutteesta johtuen ylöjärveläiset lähtevät sarjaan altavastaajan asemassa. Joukkue kuitenkin yleensä kirii sarjan loppua kohden hyvän asenteen ja sinnikkään yrittämisen ansiosta.
Kevätkaudella pelatuissa kolmessa harjoitusottelussa kyyti on ollut kylmää, kun vastassa on ollut koko talven harjoitelleita joukkueita. YIlveksen harjoitusmäärän karttuessa osat ovat alkaneet vaihtua.
Ensi syksynä C-tytöt suuntaavat harjoitusleirille Espanjan Salouhun. Saloun harjoituskeskuksessa harjoitusolosuhteet ovat ensiluokkaiset. Matkalle on ladattuna paljon odotuksia sekä harjoituksellisesti että pelillisesti.
Matkalle on sovittuna kaksi ottelua espanjalaisten seurojen tyttöjoukkueita vastaan. Kesäkauden päätökseksi on myös tarkoitus levätä ja rentoutua etelän lämmössä. Tavoitteena on lisäksi päästä käymään Barcelonassa FC Barcelonan kotikentällä.
Alkavalla jalkapallokaudella joukkueen vastuuvalmentajana toimii Janne Sorsa ja häntä avustavat Esa Linjamaa ja Pekka Rauhala. Huoltajana toimii Mia Pakkanen. Joukkueenjohtajana operoi Antti Seppä
Kommentointi on suljettu.