Leena Tammisen kirjoittama ja Kari Paukkusen ohjaama näytelmä Ottaa sydämestä, Seela Sella kertoo terveydenhuoltomme nykytilasta.
Sella ja Arttu Kapulainen pukevat sanoiksi ja säveliksi tuttuja tuntoja järjestelmän rattaissa sairastavista ihmisistä.
Pekka ja Pätkä ketjukolarissa -elokuvassa lääkärin operoitavaksi joutunut Pekka saa leikkaussalissa konkreettisesti nuijanukutuksen.
Tokihan näytelmän oheen istutettu elokuvaepisodi naurattaa, mutta muistuttaa myös, miten säästöt syövät järjettömällä tavalla sairaanhoidon resursseja.
Samaan aikaan, kun Suomi tukee Euroopan holtittomia kriisivaltioita, se lähettää omat äitinsä synnyttämään yhä kauemmaksi kotipaikkakunnalta, seisottaa sairaita terveydenhuollon jonoissa, makuuttaa vanhuksiaan kakkavaipoissa ja jättää mielenterveyspotilaat harhailemaan kaduille.
Leikkauksista voi ennustaa sen verran, että saksiminen vain kiihtyy.
Jos synnytyssairaaloita oli enimmillään runsaat 60, tällä hetkellä määrä on puolittunut. Tehostamisen tavoitteena on karsia määrää vielä kymmenellä, joten ainakin ambulansseilla riittää tulevaisuudessa töitä. Toivottavaa on, että ne löytävät ajoissa oikeaan osoitteeseen ja oikeaan kaupunkiin.
Tunnistettavia kertomuksia
Tampereen Teatterin suosittu Kuin viimeistä päivää -näytelmä saa sisaresityksen Leena Tammisen kirjoittamasta kabareesta Ottaa sydämestä, Seela Sella.
Näytelmässä äänensä saavat kuuluviin mielenterveyspotilaat, hätääntyneet aviopuolisot, liukastelevat mummelit, hermostuneet homeopaatit, uratykit lääkärit ja vaeltavat ”prinsessat”, mielenterveyspotilaat, jotka ovat maassamme tuuliajolla.
Liukkaus lukitsee ikäihmisiä neljän seinän sisälle, mutta vahinko voi sattua kotonakin. Perin tunnistettava tapaus kertoo vanhuksen kaatumisesta, hoitovirheestä, leikkauskierteestä, sängyn pohjalle jämähtämisestä ja elämän näivettymisestä.
Mielenterveyspotilaiden kohdalla terveydenhuollon epäkohdat ovat suuremmat, koska heidän hoitoon pääsynsä on vielä vaikeampaa. Potilaiden fyysiset vaivat voivat jäädä mielenterveysongelmien takia jopa huomaamatta.
Hellyttävä on Sellan esittämä, levottomana vaeltava pappa, jota perhe ei pysty ottamaan kotihoitoon.
Tamminen survaisee kirpaisevia piikkejä myös vastaanotoilla juoksevien, ylipainoisten ruikuttajien lihaan.
Trilogian päätösosa
Pirteä Seela Sella on ihastuttava näyttelijä, joka tuo valoa vakavaankin aiheeseen.
Sirkeäsilmäinen taiteilija on koukuttanut yleisöä vuodesta toiseen esityksillään Pitkä, musta ja tyylikäs sekä Seela Sella seisaallaan!, jotka nekin ovat parivaljakko Leena Tammisen ja Kari Paukkusen luomia.
Ottaa sydämestä, Seela Sella on trilogian päätösosa.
Arttu Kapulainen on hänkin tavattoman luonteva näyttelijä, joka hoitaa suvereenisti monta erilaista roolihahmoa.
Terveydenhuoltomme yskii, eikä ihme, että Suomi kuuluu kansainvälisten vertailuiden perusteella maihin, joissa lääkäripalveluiden käytön eriarvoisuus on suurinta. Sella ja Kapulainen puhkeavatkin laulamaan Kaj Chydeniuksen sävellyksiä, joissa asiat sanotaan niin kuin ne ovat: ”Kaikilla on oikeus ostaa. Mutta kenellä on varaa?”.
Sirpaleisuus heikkoutena
Parhaimmillaan esitys vaikuttaa niin, että tekee mieli laulaa Sellan ja Kapulaisen mukana Irwinin protestilaulua Haistakaa paska koko valtiovalta.
Kabaree rakentuu monologeista ja kohtauksista, joissa purskahdetaan myös laulamaan.
Esityksen heikkous onkin sen sirpaleinen rakenne. Vaikka vakavaa aihetta voidaan käsitellä kevyesti, ja se on jopa toivottavaa, nyt asian ydin hajoaa ajoittain sketsimäisyyteen, tanssahteluun ja lauleskeluun. Mutta kyllähän yleisö Pispalan likkaansa rakastaa ja aplodeeraa lopuksi jopa seisten.
”Kuka sinut hoitaa,/ kun olet vanha ja vaivainen?/ Kuka sinut syöttää,/ kuka on turvana kun sinut kylvetetään?/ Raha ei hoida ketään,/ sinut hoitaa ihminen.”
Sote-päättäjien kannattaisi pysähtyä jälleen tällä viikolla miettimään vastauksia juuri näihin kysymyksiin.
