Avoimet ovet kutsuivat työtuvalle

22.03.2013 10:52

Mikkolan työtuvalla kävi kuhina maanantaina iltapäivällä, kun siellä vietettiin avoimien ovien päivää. Uusiin tiloihin tutustuivat niin työtuvan asiakkaiden vanhemmat kuin asuntoloiden väkikin.
Ohjaaja Keijo Rouhiainen (vas.) kertoo, että Mikkolan työtuvalla valmistetaan esimerkiksi puisia voiveitsiä katajasta. Työtuvan asiakas Taito Marjomaa näyttää, kuinka homma sujuu näppärästi uusissa vielä uudenkarheissa työtiloissa.
Ohjaaja Keijo Rouhiainen (vas.) kertoo, että Mikkolan työtuvalla valmistetaan esimerkiksi puisia voiveitsiä katajasta. Työtuvan asiakas Taito Marjomaa näyttää, kuinka homma sujuu näppärästi uusissa vielä uudenkarheissa työtiloissa.

Ylöjärven kaupungin kehitysvammaisten työ- ja päivätoimintakeskus Kehuklubi toimi aikaisemmin Soppeenmäessä Soppeentiellä.
Entiseen Siwan kiinteistöön remontoidut uudet tilat Ylöjärven keskustassa Mikkolantiellä otettiin käyttöön tammikuun alkupuolella.
Samassa rytinässä paikan nimi vaihtui Mikkolan työtuvaksi.
Ohjaaja Keijo Rouhiainen kertoo, että tila on osoittautunut erittäin toimivaksi.
– Meillä on mahtavasti lääniä työskennellä, hän kiittelee.
– Myös lastaussilta tuolla ulkosalla on kätevä, hän lisää.
Työtiloja on kaksi.
– Täällä teemme näitä puutöitä, esimerkiksi katajasta valmistettuja voiveitsiä ja puuautoja, Rouhiainen näyttää ensimmäisessä.
– Kun saamme lisää puutavaraa, nikkaroimme linnunpönttöjä ja mahdollisesti myös puujakkaroita.
Toiseen työtilaan on sijoitettuina kolmet kangaspuut, joista kaksissa on tällä hetkellä matto- ja kolmansissa poppanaloimi.
Vierailijat ihastelevat seinätelineeseen asetettuja piirroksia matto- ja poppanamalleista.
– Asiakkaamme ovat saaneet suunnitella tekstiileiden värityksiä itse, Rouhiainen mainitsee.
Seinustalla komeilee antiikkinen Singer. Sitäkin on kuulemma hyödynnetty kädentöissä.
Pöydällä tekijäänsä odottaa värikkään säärystimen alku.
Pääsiäisen alla on askartelujen aika.
– Teemme kortteja ja laitamme näillä näkymin myös rairuohoa kasvamaan.

Huolellista ja viimeisteltyä jälkeä

Pääsiäisen väreissä hehkuva poppanaliinan alku.
Pääsiäisen väreissä hehkuva poppanaliinan alku.

On juhlapäivä. Niinpä Mikkolan työtuvan keittiön pöytien ääressä herkutellaan nyt pullakahveilla.
– Ruoka meille tulee Ylöjärven Yhtenäiskoululta, Keijo Rouhiainen toteaa.
Tuvalla voi myös ottaa rennosti. Tähän tarjoutuu mahdollisuus musiikkihuoneessa, jossa voi kuunnella vaikka rokkia ja löhötä samalla säkkituolissa.
Huoneen seinää koristaa huovutettu tekstiili, joka on, totta kai, tuvalla tehty.
Työtuvan myymälästä löytyy paitsi puutöitä, mattoja ja poppanoita, myös esimerkiksi käsipyyhkeitä, kanavatöitä, tyynyjä, käsi- ja läppärilaukkuja, kissan nukkuma-alustoja sekä tekstiiliheijastimia.
Jo pikainen silmäys valikoimiin osoittaa, että ne ovat huolellisesti tehtyjä ja viimeisteltyjä.
– Teemme myös tilaustöitä, esimerkiksi mattoja omista matonkuteistamme tai tilaajan tuomista, Rouhiainen vinkkaa.
Myös alihankintatyöt ovat toivottu ja tervetullut sekä mielekäs lisä ahkeroijien arkeen.
– Esimerkiksi pakkaamis-, laskemis- ja kokoonpanotyöt. Näitä olemme tehneet aikaisemminkin, ohjaaja tähdentää.
Työtuvan noin 480 neliön suuruisissa tiloissa käy tällä hetkellä 17 asiakasta, jotka ovat iältään noin 18–60-vuotiaita.
– Jotkut joka päivä ja toiset muutamana päivänä viikossa, Rouhiainen valottaa.
Kesällä mukaan tulee lisää porukkaa.

Työtuvan myymälästä löytyy laukkuja moneen makuun.
Työtuvan myymälästä löytyy laukkuja moneen makuun.

–Kuudesta seitsemään koulunsa päättänyttä henkilöä, ohjaaja selvittää.
Mikkolan työtuvalla voi poiketa shoppailemassa kivaa vaikkapa kotiin tai  lahjaksi ja tekemässä tilauksia arkipäivinä kello 8–15.