Kurussa on marttoja joka makuun

Kurussa kokoontuu marttojen nimissä kolme eri kerhoa. Perinteinen Kurun Martat koostuu hiukan vanhemmasta ikäluokasta. Kurun Kässämartat painottaa käsitöitä. Uusin tulokas eli  Kurun Moninaiset Martat tavoittelee nuoria naisia.
Kurun Moninaisten Marttojen kerhoillassa opeteltiin tietokoneiden saloja luokanopettaja Jaana Tiuran (vas.) opastuksella.

Kurun Moninaisten Marttojen kerhoillassa opeteltiin tietokoneiden saloja luokanopettaja Jaana Tiuran (vas.) opastuksella.

Vajaa vuosi sitten Kuruun muuttanut Sanna Lehtinen istui Kurun Marttojen kerhoillassa ja ihmetteli, mitä hän tekee itseään vanhempien naisten joukossa. Siinä samassa toimelias nainen päätti perustaa nuoremmille naisille oman marttakerhon, jossa opetellaan perinteisiä martta-asioita modernein maustein. Hän ei nähnyt mitään vikaa vanhassa Kurun Martoissa, mutta se ei  tuntunut omalta jutulta.
Kurun Moninaiset Martat (KuMoMa) kokoontuu noin kerran kuukaudessa joko Villen vintillä Kurun päiväkodin yläkerrassa, jäsenten kotona, retkillä tai eri tapahtumissa. Tapaamisissa tehdään käsitöitä, leivotaan tai vaikkapa askarrellaan. Kevään toimintalistalta löytyy pajutöitä, korujen tekoa, ruisleivän leivontaa ja sienipikkelssin valmistusta.

Mukana  tapahtumissa

Martat on kansalaisjärjestö, joka edistää kotien ja perheiden hyvinvointia sekä kotitalouden arvostusta.
Luonnonmukaisuus ja pehmeät arvot kuuluvat myös päätoimintaperiaatteisiin.
Kurun Moninaiset Martat pyrkii myös voimistamaan yhteisöllisyyttä muun muassa olemalla mukana erilaisissa tapahtumissa.
Viime syksynä marttojen pöydällä myytiin käsitöitä ja annettiin vinkkejä Kurun tuottajatorilla sekä joulunavaustapahtumassa.
Ensi kesänä myös Kuruun on tulossa suosittu kyläkirpputorisuunnistus, jossa Moninaiset Martat ovat myös näkyvästi mukana. Paikkana on idyllinen Keihään tilan pihapiiri.
Kierrätys, ekologisuus ja lähiruoka ovat Moninaisten Marttojen teesejä. Martat kutsuvatkin Kuruun lähiruoan tuottajia ja jatkojalostajia esittelytilaisuuteen 16. maaliskuuta. Yleisö pääsee tutustumaan lähiruokaan Villen vintillä kello 10–12 välisenä aikana. Lisätietoja saa tarvittaessa sähköpostitse osoitteesta tavararalli@gmail.com.
– Kurussa on paljon aiheesta kiinnostuneita, ja myös mökkiläiset ovat esittäneet mielenkiintoansa lähiruokaa kohtaan. Tilaisuus on ilmainen niin esittelijöille kuin yleisöllekin, puuhanainen Kitti Puhakka houkuttelee.

Sosiaalista toimintaa

Helmikuun lopulla Moninaisten Marttojen illassa Villen vintillä opeteltiin tietokoneen käyttöä luokanopettaja Jaana Tiuran opastuksella. Mukaan saivat ilmoittautua myös kaikki asiasta kiinnostuneet varsinaisten jäsenten lisäksi. Tutussa seurassa atk:n salat aukenivat ja kaveria autettiin porukalla.
– Marttatyö on mukavaa sosiaalista toimintaa. Tapaamiset ovat miellyttävän rentoja kokoontumisia kahvitteluineen ja ne antavat vastapainoa kiireiselle arjelle,  Puhakka kertoo.
Marttojen jäsenmaksu on 35 euroa vuodessa. Jäsenmaksulla saa Martat-lehden, edullista neuvontaa ja monipuolista koulutusta, voi osallistua retkille ja matkoille. Lisäksi on mahdollista osallistua oman kerhon lisäksi myös alueen järjestämään toimintaan ja saa useita jäsenetuja eri tahoilta. Pirkanmaan Martat järjestää runsaasti ruoanlaittoon, kodinhoitoon ja pihanhoitoon liittyviä kursseja pitkin vuotta.
– Viime keväänä suuren suosion sai kompostointikurssi, Kitti Puhakka kertoo.
– Toivotamme kaikki marttailusta kiinnostuneet mukaan toimintaan. Tämä sopii hyvin myös nuorille naisille, tytöille ja toki myös miehille. Meitähän on aina lähes viisitoista naista paikalla, joten täällähän olisi muutama mies kuin kalat vedessä, vinkkaa Puhakka.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?