Jos Suomen lähihistoriasta kiinnostuneiden ihmisten lukulampun alla viime aikoina viivähtäneitä kirjauutuuksia asettaa jonkinlaiseen tärkeys- ja huomiojärjestykseen, ylöjärveläistä sukujuurta olevan Maarit Tyrkön (nykyinen Huovinen) toimittajatytön ja -naisen kasvun kehyskertomus Tyttö ja nauhuri, WSOY 2014, nousee aivan kärkipaikoille.
Ahkeralla tempolla tietokirjoja viime vuodet työstänyt Tyrkkö tulee dokumentoineeksi Suomen historiaa kirjelappuviestien vaihdossa helikopterimatkalla Lepikon torpalta ”rääkintöneuvos” Rikhard Sotamaan kotiin Laukaaseen.
Kekkonen näytteli Neuvostoliiton johtajille, kotikommunisteille ja muille sosialisteille ”punaista” väriä tarpeen mukaan koko 25-vuotisen valtiomiesuransa ajan; siis näytteli.
Kaikki tietävät Suomen nuorallatanssin kommunistisen Neuvostoliiton kuoleman suudelmissa, mutta Maarit Tyrkön dokumentti vahvistaa Kekkosen älykkään tempun, millä suvereniteetti säilytettiin.
Edes Juhani Suomella ei tällaista dokumenttia ole ollut käytössä Kekkos-niteidensä tuhansilla sivuilla.
+++++
Isästään Ylöjärven Uutisten perustajasta, toimittaja-kirjailija Jukka Tyrköstä tytär kertoo rehellisesti. Muun muassa odotettu Tallinnan-kirjailijavierailu yhdessä kollegoiden kanssa jäi tekemättä, kun Ohranjyvä ”nielaisi” väsyneen miehen Tampereelle.
Kaunis, pitkähkö kirje lähti Kangasalan Lepokodista keväällä 1974:
”Rakkaani Maarit
..Sijasi ikääntyvän isäsi sydämessä – sen ajoittaisesta levottomuudesta huolimatta – tietänet muutenkin; jos minä vanha pakana pystyisin rukoilemaan vilpittömästi, ja pystynhän toki tavallani, teen sen aina puolestasi.
..Pidä siis pääsi kylmänä ja sydämesi lämpöisenä edelleenkin – tämä monessa kurja potkupallo maapallo on kaikesta fatalismista huolimatta paljolta sellainen miksi me sen kukin kohdallamme muotoilemme. Elämä ei ole pelkureita varten-
”Historian Pantheonin pääportaat eivät kuulu hiiviskelijöille vaan sankareille¨ – mutta jokainen veto tai tempaus on toki laskettava varoen ja realistisesti. Ilolla olen havainnut sinussa olevan ainekset siihenkin..
Rakkaudella
(koneen hitaudesta johtuvista lyöntivirheistä huolimatta).
Isäsi”
+++++
Maarit Tyrkkö kuljettaa yli 400-sivuista, muun muassa ennen julkaisemattomilla Kekkos-kuvilla täydennettyä kirjaansa toimittajan työssä harjaantuneella intensiteetillä lukuisien tunnettujen ja vähemmän tuttujen haastateltavien kautta presidentti Urho Kekkoseen.
Kirja on loistava kehys- ja kehityskertomus nuoren, alta kolmikymppisen, kauniin ja lahjakkaan toimittajan ja edellisvuonna leskeksi jääneen 75-vuotiaan valtionpäämiehen toveruus-, ystävyys- ja platonisesta rakkaussuhteesta. Näin kirjoittaja tilittää:
”Mitä muuta ihminen tarvitsee, kun ikä rajoittaa. Onneksi hetki vailla huolia kiireen keskellä ja rauhallinen uni tekevät hyvää. Aikuisesti sanoen: kehittymässä ei ollut seksisuhde, vaan jotenkin paljon enemmän, jotakin suurta ja kestävää. Jotakin sellaista, joka avautuisi ajan myötä. En tulisi koskaan olemaan yksi presidentin naisista, mutta hänen tyttönsä ja toimittajansa kyllä.”
+++++
Hauskoja anekdootteja riittää muun muassa ”koiranleuka” Rikke Sotamaan kodista, missä Kekkonen veti ETYK-savotan jälkeen rentoutuessaan päähänsä otsatukkaperuukin.
Kärpäsenä katossa olisi myös ollut hauska nähdä, miten nuori nainen nousi selällään maanneen Kekkosen päälle hajareisin niin sanottuun ratsastusasentoon (vaatteet päällä) ja raakasi tasavallan presidentin parran höylällä, valokuvia napsineen lääkintöneuvoksen nauraessa partaansa taustalla.
Kaikki nämä kohtaukset elävästä elämästä täydentävät presidentin inhimillistä, ei-viranhoitoon liittyvää henkilökuvaa. Lukuisten viestienvaihtojen, puhelinkeskustelujen ja tapaamisten dokumentointi puolestaan palvelee Suomen lähihistorian tutkimusta.
+++++
Presidentin hiihtoretkiltä Porojärvelle on Tyrköllä herkullista ja mehevää kerrottavaa. Suuri kainuulainen eräpäällikkö oli näissä ankarissa hiihtovaelluksissa ja niiden päälle pidetyissä turpakäräjissä suvereeni tarinaniskijä – eivätkä muutkaan tuppisuita olleet.
Kekkonen määräsi muun muasa embargon eli julkaisukiellon pontikkajutulle vuoteen 2000 saakka.
Vanhemman adjutantin K.O.Leinosen (sittemmin puolustusvoimien komentaja), KHO:n presidentin Reino Kuuskosken ja Kemijoki Oy:n vuorineuvos Veikko Axelssonin oli määrä hankkia kunkin pontikkaa erityistä maistelukoetta varten.
Kerron tässä tarinasta vain laulun, joka UKK johti: ”Vallesmanni lakituvas’ hikoili ja hääri, hummerpoika lompakosta satasia kääri.
Hura huh hah hei, siellä Mannakorven mailla, sitä kauan on tiputettu pontikkaa. Meillä on jo Suomessa vapaan viinan aika…”.
+++++
Historiallisen dokumentin lähteillä Maarit Tyrkkö oli kuitenkin sateisena päivänä 15.kesäkuuta 1975 matkalla Lepikon torpalta Pielavedeltä Laukaaseen jyrisevällä armeijan Mi-8-sotilashelikopterilla.
Kuulosuojaimet päässä vierekkäin kopterissa istuneet presidentti ja toimittaja vaihtoivat ajatuksiaan kirjelappusilla.
Tyrkkö: – Siellä oli valkoinen kastemalja – pitelin sitä varoen.
Presidentti: – Se on totta. Mutta tuli punainen valtiomies!
Tyrkkö: – Tuli vai?
Presidentti: – Jo vain! Minä olen rautainen näyttelijä.
+++++
Tässä on dokumentoitu suoraan presidentin isänmaallisuus, joka ei pettänyt missään vaiheessa; ei edes Neuvostoliiton puolustusministeri Dmitri Ustinovin painostaessa yhteisiin sotaharjoituksiin.
Kirjelappusen voi tulkita suoraan, että Kekkonen näytteli koko 25-vuotisen ”ruhtinaskautensa” ajan punaista presidenttiä aina silloin, kun se oli Suomen edun mukaista.
JORMA MARTTALA
