tredu

Tredun tapahtumille ei näy loppua

Kahvikupit kilisevät, keskustelu porisee ja ilmassa on satoja vuosia elämänkokemusta. Koulutuskeskus Valo on täyttynyt vanhuksista, joilla on hymy herkässä. Menossa on jälleen yksi Ylöjärven ammattikoululaisten järjestämistä tapahtumista. Iloa ja valoa -hyvinvointipäivän tarkoituksena on ilostuttaa kaupungin ikäihmisiä ja tutustuttaa heidät Valon toimintaan. – Tämä on liiketalouden yksikön kolmas iso tilaisuus ylöjärveläisille. Lisää on aivan varmasti luvassa,…

Koneet kuntoon Valossa

Elovainiolla voi ensi syksystä lähtien opiskella todelliseksi konealan moniosaajaksi. Ammattiopisto Tredun uunituoreen Metsäkoneasentajan ammattitutkinnon odotetaan houkuttelevan Ylöjärvelle jopa satoja nuoria mekaniikan taitajia. – Tutkinto antaa mahdollisuuden korjata ja huoltaa mitä tahansa raskaita työkoneita. Samanlaista opintokokonaisuutta ei ole tarjolla missään muualla Suomessa, koulutusalajohtaja Jari Rauhala hehkuttaa. – Tämän alan ammattilaisista on nyt huutava pula. Uskon, että…

”Valon laajentamista on jo väläytelty”

Kaksi vuotta sitten valmistunut Koulutuskeskus Valo saattaa pian käydä ahtaaksi, sanoo Ylöjärven lukion rehtori Jarkko Tuomennoro. Vahvasti kasvavaa lukiota jo seitsemän vuotta johtaneen Tuomennoron mukaan opiskelijat ovat ottaneet uuden rakennuksen yllättävän nopeasti omakseen. – Toistaiseksi tilat riittävät mainiosti, mutta kyllä koulutuskeskuksen laajentamistakin on jo väläytelty, rehtori paljastaa. Huomenna torstaina uuden lukuvuotensa aloittavassa lukiossa ylitetään nyt…

Pikku animaattorit punaisella matolla

Tähkätaskun päiväkodin yli puoli vuotta kestänyt animaatioprojekti asteli päätösruutuunsa. Lasten luomaa animaatiota juhlittiin gaalatunnelmissa viime viikon keskiviikkona. Koulutuskeskus Valon auditorio pakkautuu täyteen lapsia ja heidän vanhempiaan. Valkokankaalle piirtyy värikkäitä hahmoja, jotka seikkailevat vauhdikkaan tarinan tiimellyksessä. Nauru pirskahtelee salissa tuon tuosta. Koko Valon aulakin on pullollaan  väkeä. – Tänne ilmoittautui jotain 200 ihmistä. Väkeä on enemmän…

Valo voiteli vanhukset hyvällä mielellä

Perjantai toi tietoa, touhua ja tunnelmaa vanhusten arkeen, kun Ylötehdas, Tredu ja paikalliset yritykset sekä yhdistykset järjestivät hyvinvointitapahtuman iäkkäille ihmisille koulutuskeskus Valossa. On perjantai-iltapäivä, ja Valon aulassa käy kova kuhina. Väkeä risteilee suunnasta toiseen ja tavaran täyttämiä pöytiä nököttää joka puolella. Välillä kaikaa laulu ja puhe. Mutta kas, oppilaitoksen tiloissa ei seilaakaan opiskelijanuorisoa vaan iäkästä…

Kulovalkeita Kurun kankailla

Tampereen seudun ammattiopiston metsäalan henkilökunta ja opiskelijat kulottivat viime viikolla metsää Kurussa oppilaitoksen havaintometsässä. Ajoittainen ja pyörteinen tuuli häiritsi valkeiden sytyttämistä, mutta palo pysyi hyvin hallinnassa läpi kulotusharjoituksen. Metsämaan kulotuksella voidaan kohentaa kasvupaikkojen ravinne- ja lämpöoloja. Kyseessä on vanha taito, jonka siirtäminen eteenpäin uusille osaajille ja sukupolville on tärkeää. Kyseessä ei ole mikään jokavuotinen huvi….

Aloitteleville yrittäjille rakennettiin koulutusjatkumo

Koulutuskeskus Valossa toimiva yrittäjyyden erikoisosaaja Ylötehdas, Tampereen seudun ammattiopisto Tredu sekä Ylöjärven Kauppahuone yhdistivät voimansa. Uusi yhteistyökuvio tarjoaa aloitteleville yrittäjille sekä yrittäjiksi aikoville entistä jouhevamman tavan kohentaa osaamistaan jopa ammattitutkinnolla. Koulutuskeskus Valossa käynnistyi viime torstaina ensimmäinen yrittäjän ammattitutkintoon tähtäävä koulutus. Mikäli koulutus olisi järjestetty täysin alkuperäisen suunnitelman mukaan, opetuksen sisällössä olisi ollut selvää päällekkäisyyttä Ylöjärven…