sinilevä

Sinilevää varsin vähäisesti Ylöjärvelläkin

Tämän viikon sinilevähavainnot ovat ajankohdan keskiarvoon nähden edelleen vähäisiä. Pirkanmaalla levää on havaittu vähän vain Lempäälässä Pyhäjärven Mäyriänrannalla, Pirkkalassa Pyhäjärven Kranstolpan uimarannalla sekä Sastamalassa Houhajärvellä. Yleisöhavaintoja sinilevästä on merkitty Järviwikin leväbarometriin Yljärven Kannistonlahdelta, Sastamalan Ylistenjärvestä ja Ekojärvestä, Lempäälän Mäyhäjärvestä, Näsijärven Valkeekivenlahdelta Vasaman edustalta , Juupajoen ylimmäiseltä Savijärveltä, Vesilahden Suonojärveltä sekä Virtain Toisvedeltä. Järviwikin leväbarometrista näkee,…

Aurejärven kuormittajat kartoitetaan

Yhteinen Aurejärvemme ry teettää valuma-aluetutkimuksen, jossa hiljalleen rehevöityvän järven uhkatekijät selvitetään. Hankkeessa kartoitetaan myös mahdollisia kunnostuskohteita ja määritellään vesiensuojelutoimenpiteitä. Kurun ja Parkanon alueella sijaitseva Aurejärvi on ollut aimmin yksi Etelä-Suomen puhtaimmista vesistöistä. Kuitenkin viimeisten vuosikymmenten aikana vesistön käyttäjät, Aurejärven ympäristön asukkaat ja mökkiläiset, ovat panneet merkille, että järven kunto on huononemaan päin. Ennen sinileväkukinnoilta välttyneessä…

Lepojärven uimaranta laitettiin säppiin sinilevän vuoksi

Viime viikon tiistaina Takamaalla sijaitseva Lepojärven uimaranta jouduttiin sulkemaan sinilevän takia. Pirkkalan ympäristöterveydenhuollon valvontayksikön Pirtevan terveystarkastajan Petteri Hoiskon mukaan vedessä oleva sinilevä johtaa vain hyvin harvoin rannan sulkemiseen. Lepojärven uimaranta saataneen käyttöön tällä viikolla. Alkukesä näytti Pirkanmaan rannoilla lupaavalta: sinilevähavaintoja ei juuri tehty. Takamaalla sijaitseva Lepojärvi herätti kuitenkin viime viikolla kyläläisten huolen, sillä järvivesi oli…