siirtolaisuus

Siirtolaisten raskas mutta värikäs elämä

Tilaajille

Suomalaisten siirtolaisuus Amerikkaan alkoi oikeastaan jo 1600-luvun alussa, kun ryhmä Ruotsin metsäsuomalaisia muutti ruotsalaisten retkikuntien mukana Delaware-joen suulle ja perusti New Sweden-nimisen siirtokunnan. Siirtolaisuus alkoi kuitenkin toden teolla vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla. Suurimmillaan se oli 1900-luvun alkuvuosina. Suurin osa siirtolaisista oli Pohjanmaalta. Tämä johtui työpaikkojen puutteesta ja pienistä maatiloista. Perheissä oli paljon lapsia ja vain vanhin…

Maailman suurin ja maailman rikkain

Tilaajille

1900-luvun alussa reilut sata vuotta sitten siirtolaisuus Suomesta Amerikkaan oli voimakkaimmillaan. Ylöjärveltä 37 nuorta miestä haki muutaman vuoden aikana virallisen passin Amerikan matkaa varten. Amerikkaan lähtijöiden määrä on mahdollisesti hakijoiden määrää korkeampi, koska osa lähtijöistä saattoi hakea passin muulla keinolla ilman nimismiehen esteettömyystodistusta. Vanhimmissa passeissa ei ollut valokuvaa, joten naapurinkin passilla saattoi matkustaa. Pohjanmaalta lähti…

Johannes Mäkkylän tarinalle päätös

Tilaajille

Ylöjärven Uutiset on julkaissut kevään aikana kolme aukeaman kokoista juttua, joissa kerrottiin ylöjärveläisen tohtori Johannes Mäkkylän ja hänen vaimonsa seikkailuista Pohjois-Amerikassa viime vuosisadan alussa. Juttusarja loppuu tähän jälkikirjoitukseen. Tohtori Johannes Mäkkylä kuoli leskenä Ylöjärvellä 16. huhtikuuta 1931. Hänen vaimonsa Fanny Mäkkylä oli kuollut yksitoista vuotta aiemmin. Johanneksen veljenpoika Esko Mäkikylä, Pikku-Ahveniston uusi isäntä, kirjoitti Red…