Seppo Peltola

Ylöjärveläisiä vaikuttaviin luottamustehtäviin maakuntavaltuustossa

Pirkanmaan maakuntavaltuusto valitsi maanantaina kokouksessaan luottamustehtäviin tekijöitä seuraavan kahden vuoden ajaksi. Ylöjärveläiset ovat hyvin edustettuina ryhmiensä vetureina. Seppo Peltola valittiin demarien ryhmäpuheenjohtajaksi. Vastaavaan tehtävään omissa ryhmissään valittiin myös keskustan Minna Sarvijärvi sekä vihreiden Minna Sorsa. Sorsa valittiin lisäksi maakuntavaaltuuston varapuheenjohtajaksi. Rauno Kesseli pääsi puolestaan maakuntahallituksen jäseneksi. – Kaikkien ylöjärveläisten luottamushenkilöiden tavoitteena on hoitaa maakunnan asioita…

Ennustin kaavoitus- osaston katastrofia jo neljä vuotta sitten

Ylöjärven kaavoitusarkkitehdin eli kaupunginarkkitehdin lähtö ihmetyttää maakunnassa. Tämän vaalikauden ajan on sorvattu muutoksia, jotka koskevat pääasiassa kaavoitusosastoa. Oman kokemukseni mukaan kaavoitusosaston työtahti on ollut tehokasta, ja osaston työilmapiiri on ollut erinomaisen hyvää. Työtapojen kehittäminen lähtee osaston päällikön eli kaupungin kaavoitusarkkitehdin aloitteesta, ja siinä kehittämisessä ovat mukana kaikki osaston työntekijät. Kehittäminen ei ole tuloksellista, jos henkilökunnalle…

MAL3 kelpasi valtuustolle

Ylöjärven kaupunginvaltuusto ei nähnyt moitittavaa paljon puhutussa valtion ja Tampereen kaupunkiseudun kuntien välisessä MAL3-sopimuksessa. Maankäyttö-, asumis- ja liikenneratkaisuja ohjaavan sopimuksen luonnos hyväksyttiin maanantai-illan kokouksessa ilman äänestystä. Hyväksytty sopimus konkretisoi Tampereen seudun kahdeksan kunnan yhteistä rakennesuunnitelmaa vuodelle 2040. Sopimuksessa kuvaillaan lähivuosien toimenpiteet rakennesuunnitelman toteuttamiseksi. Usea Ylöjärven valtuutettu kehui MAL3:a puutarhakaupungille erittäin myönteiseksi. Katja Luojus (kok.) oli…