ravit

Nuori tallipäällikkö

hevoset, ravit, Jonna Irri, Teivon ravikeskus, hevosurheilu

Ylöjärveläinen Jonna Irri on kasvanut raviperheessä. Vanhemmat yrittivät joskus houkutella tytärtään ”oikeisiin töihin”. Hevoset veivät kuitenkin voiton, ja nyt hän työskentelee entistä vahvemmin ravureiden kanssa. Ainakin Pirkanmaalla lajia seuraavat tuntevat Irrin raviperheen. Tuija ja Kari Irri ovat pitäneet pitkään sekä Teivon ratatallia että myös maaseutuyksikköä Sastamalan Vammalassa. Perheen poika Joni-Petteri tekee vahvaa tulemista kansallisille ohjastajamarkkinoille….

Tuurin Toivo löysi voittoruudun

ravit, Teivon ravikeskus, raviurheilu, hevosurheilu, Tuurin Toivo, Esa Holopainen

Vuoden ensimmäinen Toto76-kierros ravattiin tuttuun tyyliin Teivossa lauantaina. Kotimaisen raviurheilun näyteikkuna tarjoili ylöjärveläismenestystä Tuurin Toivon ansiosta. Toto76-peli päättyi Costellon hurjaan sooloon. Kylmäveristen haastajadivisioona vs. huippudivisioonakarsinta -lähdössä nähtiin pontevaa paikallista voimaa, kun ylöjärveläisen Raineri Hedmanin omistama, Seppo Suurosen valmentama ja Esa Holopaisen ohjastama Tuurin Toivo kiri terävällä loppusuoran spurtilla ykköseksi. Tuurin Toivo oli luotettu Toto76-pelissä lähtönsä…

Vain yksi Veikkaus

Veikkaus, Uusi Veikkaus, Raha-automaattiyhdistys, Fintoto, ravit, toto, Teivon ravikeskus

Kotimainen rahapelikenttä kokee jäntevän muutoksen heti vuoden alussa, kun RAY, Veikkaus ja Fintoto yhdistyvät yhdeksi suureksi peliyhtiöksi. Jatkossa kansallinen rahapelifirma on Veikkaus Oy. Yksi iso tavoite peliyhtiöiden yhdistämisessä on se, että liittämisellä pyritään vahvistamaan kotimaista rahapelijärjestelmää. Hankkeen toinen tärkeä motiivi on rahapelaamisen sosiaalisten ja terveydellisten haittojen vähentäminen. – Asiakkaillemme yhdistyminen näkyy siten, että voimme tarjota…

Tähen Toivomus säväytti

ravit, Teivon ravikeskus, Tähen Toivomus, Henri Bollström

Vuoden kolmanneksi viimeinen Toto76-kierros ravattiin lauantaina Teivossa.  Urheilullisesti tasokkaan raviveikkauskierroksen lisäksi radalla ratkaistiin totopelien Suomen mestari. Tittelin voitti Risto Lampinen Keuruulta.Toiseksi ylsi Arto Kärnä Joensuusta ja kolmanneksi Kari Linna Oulusta. Toto76-kierroksen kylmäveristen tähtidivisioonafinaalin voitto matkasi Hankasalmelle, sillä lähdön paras oli Henri Bollströmin ohjastama ja Pauli Raivion valmentama Tähen Toivomus. Se hallitsi kilpailua lähdöstä maaliin, vaikka…

Hopeatien treenarivelho

Tilaajille
Ari-Pekka Pakkanen, ravit, ravivalmennus, hevosurheilu

Ylöjärveläinen ravivalmentaja Ari-Pekka Pakkanen kokee, että raviurheilun harjoittaminen Suomessa tarjoaa vielä kohtuullisen leipäpuun. Mies jaksaa uskoa tulevaan, vaikka toimialan näkymät eivät ole juuri nyt ruusuisia. Ravitreenari Ari-Pekka Pakkanen on alun perin Keski-Suomen miehiä. – Olen kaupunkilaispoika Jyväskylästä. Nuoruuden kaverini houkuttelivat minut aikoinaan raviurheilun pariin. Oikeastaan he veivät minut raveihin puoliväkisin, hän hymähtää. – Kosketukseni lajiin…

Kotiradan sankari

kriterium, Callela Leonard, Jukka Torvinen, Teivon ravirata, ravit

Lämminveristen kriterium oli kotiradan edustajien juhlaa. Markku Niemisen valmentama ja Rauno Asosen omistama Callela Leonard näytti kyntensä ja nousi arvostetun ikäluokkakilpailun ykköseksi. Jukka Torvinen sai kunnian ohjastaa Callela Leonardia kriteriumin loppukilpailussa. Klassinen ikäluokkakilpailu soljui aika tarkasti ennakkospekulaatioiden mukaisesti. Callela Leonardin tallikaveri Callela Eliza pyyhälsi alussa keulaan ja otti juoksun komentoonsa. Pelisuosikki MAS Archie saapui keulahevosen…

Niemisen ässät

Tilaajille
ravit, kriterium, Teivon ravikeskus, Teivon ravirata, hevoset, hevosurheilu, Callela Eliza, Markku Nieminen

Teivon ravivuoden kohokohta kriterium ratkaistaan T76-kierroksen yhteydessä lauantaina. Suomenhevosten sarjassa peli vaikuttaa etukäteen selvältä. Lämminveristen kilpailu näyttäytyy tasaisempana koitoksena. Kotiradan valmentaja Markku Nieminen marssittaa lämminveristen kriteriumin loppukilpailuun kaksi mielenkiintoista kilpailijaa. Niistä toinen on tammakriteriumin sankaritar Callela Eliza. Niemisen tallin toinen ässä on puolestaan Callela Leonard. Kyseisen kaksikon omistaa ylöjärveläisille varsin tuttu mies Rauno ”Raku” Asonen….

Naapuriravit palaavat

Naapuriravit, Teivon ravirata, ravit, Ylöjärven Uutiset, Baccus Fortis, Seppo Markkula

Paikallislehti Ylöjärven Uutisten Naapuriravit kutsuvat kansaa Teivon Ravikeskukseen tiistaina. Vastaavat hevoskilpailut käytiin edellisen kerran vuonna 2011. Naapuriravit tarjoavat mielekästä ohjelmaa koko perheelle Teivossa 6. syyskuuta. Naapuriravien ohjelman purkamisen voi aloittaa esimerkiksi ravikuningas Vitteristä. Turun kuninkuusravien voittokkaisiin tunnelmiin voi palata Ylöjärven Uutisten Naapuriraveissa, sillä selfieseinällä pääsee kuvauttamaan itsensä ravikuningas Vitterin kanssa. Kuvauspaikka sijaitsee Kolpakossa. Nyt ei…

Teivon paluumuuttaja

ravit, Antti Veteläinen, Teivon ravirata, Nefertiti Frido

Ylöjärveläisen Ari-Pekka Pakkasen leivissä työskennellyt Antti Veteläinen palasi Ruotsista takaisin Teivon tallinmäelle. Nyt hän työskentelee Markku Niemisen palkkalistoilla. Nuori mies hamuaa tulevaisuudessa valmentajaksi. Varsin mielenkiintoinen yhteensattuma vei Antti Veteläisen lähes kuuden vuoden ajaksi töihin Ruotsiin. Reissun oli tarkoitus olla hiukan lyhyempi kuin reilut puoli vuosikymmentä. – Työskentelin tosiaan Pakkasen Ari-Pekan palveluksessa puolitoista vuotta täällä Teivossa….