rattijuopumus

Asemantiellä pysäytettiin huumeissa ajanut kuski, jonka autosta löytyi pistooli

Tilaajille

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä klo 00:05 poliisipartio pysäytti henkilöauton liikennetarkastusta varten Asemantiellä. Autoa ajoi nainen, jolle poliisi suoritti huumepikatestin. Testi antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille, kannabikselle ja  bentsodiatsepiinille. Auton kartoituksessa löytyi myös 9-millinen starttipistooli, joka oli muunnettu taskuasetta vastaavaksi pistooliksi. Autoa kuljettanutta naista epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Kuskin lisäksi takapenkillä ollutta miestä epäillään myös…

Sekava tamperelaismies ajoi autoa Asemantiellä bentsojen ja amfetamiinin vaikutuksen alaisena

Tilaajille

Poliisi pysäytti maanantai-iltapäivänä klo 16.40 liikennevalvonnan yhteydessä henkilöauton, joka ajoi Asemantietä pitkin. Kuskille suoritettiin puhalluskoe, joka antoi nollatuloksen. Miehen sekava olemus kuitenkin antoi viitteitä muiden päihteiden käytöstä, joten hänelle tehtiin huumepikatesti. Testi antoi positiivisen tuloksen bentsodiatsepiinille ja amfetamiinille. 1970-luvulla syntynyttä tamperelaismiestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Kortittomat huumekuskit pitävät poliisin kiireisenä: tällä viikolla jo kolme tapausta Ylöjärvellä

Tilaajille
poliisi, poliisiauto

Tiistain ja torstain välillä poliisi sai kiinni kolme miestä, joista jokaista epäillään kortitta huumeiden vaikutuksen alaisena ajamisesta. Kuljettajat napattiin kiinni Elovainiolla, Metsäkylässä ja Kirkonseudulla. Tiistai-iltana yhdeksän jälkeen poliisi pysäytti 90-luvulla syntyneen miehen Asemantiellä. Mies puhalsi lievät promillelukemat, jotka eivät yltäneet rattijuopumukseen. Sekavan käytöksen vuoksi poliisi teki ilman korttia autoaan ajaneelle miehelle myös huumepikatestin, joka antoi…

Kurun Mäkikujalla oli kiireinen viikonloppu – auton potkintaa, pahoinpitelyä ja päihtynyttä ajamista

Tilaajille
poliisi, poliisiauto

Poliisilla oli erittäin kiireinen valvontaviikonloppu Kurun keskustan liepeillä sijaitsevalla pienellä Mäkikujalla. Lauantaina hieman ennen puolta yötä paikkakuntalainen mies potkaisi henkilöauton ovea, minkä seurauksena hän sai seurassaan olleen naisen kimppuunsa. Kaikki osapuolet selvisivät tilanteesta ilman sen kummempia vammoja, mutta naiselle napsahti epäilys pahoinpitelystä ja miehen epäillään syyllistyneen vahingontekoon. Sunnuntain puolella poliisi sai kiinni lähes kahden promillen…