pentti sivunen

Kaupunkiseudun selvitystyö etenee kakkosvaiheeseen

Tampereen kaupunkiseudun yhteinen tulevaisuuden selvittelytyö jatkuu tässä kuussa. – Kuntarakennelain selvitysvelvoite pätee edelleen. Lisäksi seudun jokaisessa kahdeksassa kunnassa ymmärretään, että alue tarvitsee kipeästi ratkaisuja hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi, kaupunginjohtaja Pentti Sivunen sanoo. Kunnallisneuvos Pentti Sivunen selailee kalenteriaan ja toteaa neljän viimeisen työkuukautensa olevan kovan ahkeroinnin aikaa. Kaupunginjohtaja sanoo, että Tampereen kaupungin ja sen kehyskuntien loppuvuosi…

Kokonaan remontoitu Urheilutalo-uimahalli on Ylöjärven ylpeys

Peruskorjatun ja laajennetun Ylöjärven Urheilutalon vihkiäiset pidettiin sunnuntaina. Paikalle saapui paljon paikallisia ihailemaan uudistettua ylöjärveläisen urheilun keskusta, ja itse juhlatilaisuudessa puhui urheiluasioista vastaava kulttuuri- ja asuntoministeri. – Urheiluministerinä pidän erittäin arvokkaana sitä, että Ylöjärvellä on uskallettu rohkeasti toteuttaa näin merkittävä hanke. Tämä tulee monin tavoin antamaan ihmisille mahdollisuuden liikunnan iloon. Iso kiitos siis kaupungin päättäjille,…

Ryhmäpomot haluavat johtajan, joka vakauttaa kaupungin talouden

Valtuustoryhmien puheenjohtajat tietävät, millainen Ylöjärven seuraavan kaupunginjohtajan on oltava. Ryhmyrit odottavat, että uusi ykkösvirkamies turvaa paikkakunnan itsenäisyyden ja tervehdyttää talouden. Poliitikot eivät halua määräaikaista kaupunginjohtajaa. He ampuvat alas lisäksi pormestariunelmat. Ylöjärveläiset kunnallispäättäjät ovat valmiita uuden kaupunginjohtajan palkkaamiseen. Pakkaa on sotkenut uusi tieto, jonka mukaan kaupunginjohtaja  Pentti Sivunen tekeekin viimeisen työpäivänsä tämän vuoden puolella. Hän jää…

Sote-uudistuksesta on vain poliittinen perusratkaisu

– Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta on vasta poliittisesti linjattu perusratkaisu, kaupunginjohtaja Pentti Sivunen korostaa. Hänen mielestään suurin ja ratkaisevin ponnistus on vielä edessäpäin. – Kokonaisuuden sisältö eli yksityiskohdat puuttuvat kokonaan, kunnallisneuvos sanoo. Sivusen mukaan valtakunnallinen sote-ratkaisu ei vedä mattoa Tampereen seudulla meneillään olevan kuntauudistuksen alta. Suomi iloitsi näkyvästi viime sunnuntaina hallituksen ja opposition synnyttämästä sosiaali-…

Metsäkylään nousee yksityinen 80-paikkainen päiväkoti

Päivähoitopaikkatilanne kohenee Metsäkylän Kangasniemen alueella. Ylöjärven kaupunginvaltuusto sinetöi maanantai-iltaisella päätöksellään vuokrasopimuksen, jolla päiväkotihanketta toteuttava Suomen Hoivatilat Oy saa tontin Mustarastaantien ja Kangasniementien kulmasta. Yksityisen päiväkodin rakentamisen takana on Suomen Hoivatilat Oy. Kaupunginvaltuutettu Riikka Salakari (kok.) peräsi maanantai-iltaisessa kokouksessa tarkkaa tietoa päivähoitopalvelun todellisesta tuottajasta. Kaupunginjohtaja Pentti Sivunen vastasi, että rakentaja ottaa hoitopalvelun toteuttajaksi pitkäaikaisen ja luotettavan…

Uusi kaupunki -malli syntyy kuolleena, seutukaupunkimalli huomioi kuntien toiveet

Selvitysmies Rauno Saari tietää, että ehdotus kahdeksan nykyisen Tampereen seudun kunnan liitoksesta eli kokonaan uuden kaupungin perustamisesta on syntynyt kuolleena. Hän on tutkinut mallin, koska maan hallituksen antama kuntarakennelaki määrää selvitysvelvoitteen. Saari tarjoaa seutukaupunkimallia, joka pohjaa kaksitasoiseen hallintojärjestelmään. Seutukaupungilla sekä palvelukunnilla on omat valtuustonsa,  ja niiden tehtäväjako on selkeä. Rauno Saari jätti liki vuoden työnsä…

Kohti uutta vuotta ja isoja ratkaisuja

Mitä jäi mieleen vuodesta 2013? Kaupungin toimintojen kannalta ajatellen varmasti paljon hyvää, mutta myös monia vaikeita, vielä pitkään puhuttavia tapahtumia ja päätöksiä. Ylöjärvelle mennyt vuosi oli monella tapaa poikkeuksellinen. Vuodesta 2008 alkanut finanssikriisi ja siitä alkanut maailmantalouden taantuma heijastivat vaikutuksensa entistä syvemmin ja voimakkaammin myös kotikaupunkimme arkeen. Vientiteollisuudella meni huonosti, ja työttömyys lisääntyi. Kaikesta tästä…

Ylöjärvi tarvitsee onnistuneesti luodun maakuntakaavan

Vuonna 2011 alkanut Pirkanmaan maakuntakaavan valmistelutyö on edennyt noin puoliväliin. Maakuntakaava on pitkän aikavälin maankäytön suunnitelma, jossa pyritään noudattamaan Pirkanmaan kuntien yhteistä tahtoa maakunnan maankäytöstä. Ylöjärven kannalta tärkeintä on varmistaa, että maakuntakaava mahdollistaa toimivan palveluverkon kehittämisen kaupungissa. Pirkanmaan liitto, pirkanmaa, pirkanmaan vaakuna, maakuntaMaakuntakaavaan yritetään sovittaa eri intressiryhmien tavoitteet. Tämän vuoksi on tärkeää, että kaavan valmisteluvaiheessa…

Selviytymisbudjetti nostaa veroja ja heikentää palveluja koko kaupungissa

– Selviytymisbudjetti, kaupunginjohtaja Pentti Sivunen ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Katja Luojus (kok.) kuvaavat Ylöjärven ensi vuoden talousarviota. Verot kiristyvät; veroprosentti nousee 20,50:een ja yleinen kiinteistöveroprosentti 1,0:een. Investoinnit vähennetään minimiinsä. Vain urheilutalon saneeraus ja Siivikkalan koulun peruskorjaus sekä laajennus saatetaan päätökseen. Kaupunginjohtaja Pentti Sivunen sanoo, että vuoden 2014 talousarvion kokoaminen on hänen Ylöjärven-vuosiensa vaikein. Hänen mielestään kaupungin…

Elinkeinoyhtiö hieroo yritystonttikauppoja hyvien aikojen tahtiin

Ylöjärvi säilyttää vahvan vetovoimansa elinkeinoelämän silmissä, vaikka valtakunnallisesti yrityskenttä isosti painiikin talouskurimuksessa. – Olemme myyneet ja luovuttaneet jo kymmenen merkittävää tonttia tänä vuonna. Uskon, että pääsemme tavoitteeseemme eli lyömme lukkoon vielä kaupat parista kolmesta yritystontista, Ylöjärven Yrityspalvelu Oy:n toimitusjohtaja Timo Isolähteenmäki sanoo. Ylöjärven kaupunki katsoo erityisellä suurennuslasilla, mihin se eurojaan ensi vuonna käyttää. Pelkona on…