markkinat

Karhen Ympäristökoulun kentällä järjestetään lauantaina maalaismarkkinat

Jo perinteeksi muodostuneilla vanhempainyhdistyksen järjestämillä myyjäisillä kävijät pääsevät nauttimaan markkinatunnelmasta Karhella. Maalaismarkkinoilla on myytävissä käsitöitä, kukkia, koruja ja vaatteita. Lisäksi paikalla on kirppiskojuja. Samana päivänä Räikän rannassa on Tenavien Tohinat ja Räikkä Raikaa, joten viikonlopusta on tulossa harvinaisen tapahtumarikas. Markkinat pidetään Karhen Ympäristökoulun kentällä lauantaina 29.6. klo 10-14.

Asiaa ja basaarimeininkiä

Ylöjärven markkinoiden ohjelma laajenee vuosi vuodelta. Petri Moisio odottaa viikonvaihdetta innoissaan. Markkinatoimikunnan puheenjohtaja ja koko tiimi ovat huhkineet Ylöjärven markkinoiden toteuttamiseksi syyskuusta lähtien. Markkinoita tekee kymmenen hengen ydinporukka ja joukko muita innokkaita. Virallisesti takana on kaksi ylöjärveläistä Lions-klubia: LC Ylöjärvi–Keijärvi ja LC Ylöjärvi–Teivo. Ylöjärven markkinat ovat kasvaneet vuosi vuodelta, mutta Petri Moisio tietää, ettei suurta…

Kasvua näkyvissä

Finnvera, talous, rahoitus, markkinat

Tampereen kauppakamarin teollisuusvaliokunta kokousti perjantaina Ylöjärvellä. Tilaisuuden vierailevaksi luennoitsijaksi oli kutsuttu Finnveran toimitusjohtaja Pauli Heikkilä. Hän kertoi kokousväelle rahoitusmarkkinoiden kehitysnäkymistä. Kuinka moni tietää, mistä sanoista Finnvera on lyhenne? – Finnvera tulee sanoista Finnish valtion erityisrahoitus. – Tämä ei ole siis vitsi, vaan se on täyttä totta, Finnveran toimitusjohtaja Pauli Heikkilä vakuutti Ylöjärven vierailunsa aluksi. Hieman…

Pankit kilpailevat jälleen verisesti asiakkaista

Tilaajille
Aito SP 3

Liki 4 000 uutta asiakasta hankkineen ja vahvan liiketuloksen tehneen Aito Säästöpankin toimitusjohtaja Pirkko Ahonen sanoo, että Suomessa toimivat pankit erilaistuvat kovaa kyytiä. Hänen mukaansa pankit ovat jälleen kerran rajussa kilpailutilanteessa. – Verinen taistelu asiakkaista näkyy olemattomiksi poljetuissa marginaaleissa ja muissa palveluista perittävissä hinnoissa. Suomalaisen pankkisektorin toimijat erilaistuvat lujaa vauhtia. Pirkanmaalaisen voimakkaalla kasvu-uralla olevan Aito…

Karhen markkinat on kylän kohokohta

Karhen markkinat, markkinat, kesä, Karhen koulu

Perinteikkäät Karhen markkinat järjestettiin Karhen koululla viime lauantaina jo 17. kerran. Tapahtuma keräsi yli 80 myyjää koulun urheilukentälle. Kävijöitäkin riitti, kun sää suosi. Jo hyvissä ajoin ennen kuin markkinat edes alkoivat, kylän teiden varret alkoivat täyttyä autoista ja ihmisiä virtasi kohti Karhen koulua. Myyntipaikat oli tänäkin vuonna loppuunmyyty jo muutama viikko ennen markkinoita. – Paikkoja…

”Markkinafiiliksen takia tänne aina tullaan”

Markkinat ovat erityisesti eläkeläisten ja lapsiperheiden mieleen. Elon pihalla oli vipinää ja vilskettä viime lauantaina, kun ihmiset saapuivat nauttimaan ennen kaikkea markkinatunnelmasta. Kauppakeskus Elolla vietettiin perinteisiä Ylöjärven markkinoita. Vuodesta 2010 eteenpäin markkinat on pidetty Elon pihalla. Viime viikolla tullut helle rusketti hyvin markkinakansaa: lämpöasteita oli lähes kolmekymmentä, ja tuultakaan ei juuri ollut. Markkinafiilistä hakemassa Kauppakeskuksen parkkialue…