lemminkäinen

Elovainion Liikekeskus valmistuu aikataulussa

harjannostajaiset, Lemminkäinen Talo, Ylöjärven kaupunki, Elovainion Liikekeskus

Kuusituhatta kaupan neliötä käsittävän Elovainion Liikekeskuksen ensimmäinen vaihe on edennyt harjannostajaisvaiheeseen. Harjannostajaisia vietettiin torstaina. Rakentajat lupaavat, että kohde valmistuu aikataulun mukaisesti vuoden 2017 huhtikuussa. Projektipäällikkö Jarmo Pitkänen kertoo, että Elovainion Liikekeskuksen rakennustyöt ovat edenneet suunnitelmien mukaisesti. Liikekeskuksen rakennustyömaalla vietettiin torstaina harjannostajaisia. Paikalla oli muiden muassa Ylöjärven kaupungin entistä virkamies- ja luottamushenkilöjohtoa, joka oli aikanaan mahdollistamassa…

Asuntojen menekki ratkaisee aloitushetken

Soppeenmäen keskustakorttelin eli Soppeensydämen jatkorakentaminen on toistaiseksi jäissä. Rakennusyhtiö Lemminkäinen odottaa, että Emminkammarista on myyty riittävä määrä asuntoja ennen kuin alueen seuraavia taloja ryhdytään pystyttämään. Ylöjärven kaupunki jatkoi joulukuussa rakentamissopimusta Lemminkäinen Talo Oy:n kanssa vuoden 2018 loppuun saakka. Sopimusta jatkettiin kahdella vuodella, koska yleisen taloustilanteen vuoksi asuntokauppa ei ole käynyt Emminkammarissa odotetulla tavalla. Emminkammarissa on…

Ensimmäinen vaihe tuo 6 000 kaupan neliötä

Elovainion liikekeskuksen rakentaminen pääsee täyteen vauhtiin lähipäivinä Ylöjärvellä. 6 000 neliötä käsittävä ostosmekka valmistuu jo ensi vuoden huhtikuussa. –Nyt rakennettavan liikekeskuksen vuokrausaste on sata prosenttia, aluejohtaja Kari Löytynoja Lemminkäiseltä korostaa. Lemminkäinen on jo aloittanut Elovainion liikekeskuksen ensimmäisen vaiheen rakentamisen. Tontille kohoaa 6 000 neliön suuruinen rakennus. Samalle tontille nousee vielä toinenkin rakennus, johon tulee 4…