lada kerho

”Moskovassa en nähnyt edes omaa konepeltiä”

Pasi Collander, Lada-Pasi, Lada, Toljatti

Heinäkuussa Vladivostokista Vaalimaalle ajanut kahdeksan ladistin ystäväporukka saapui Suomeen aikataulun mukaan. Täysin ilman kommelluksia ei matka sujunut, mutta suuremmilta vahingoilta vältyttiin. Pitkä. Sellaiselta matka Venäjän halki ylöjärveläisestä Pasi Collanderista tuntui. Ja sellainen se olikin. Mittariin kertyi  kaikkiaan 12 501 kilometriä. Summassa on mukana autojen ajo Pietariin Vladivostokiin kuljetusta varten sekä kotiin tulo Jyväskylän kautta, jonne…

Ladalla Vladivostokista Vaalimaalle

Pasi Collander, Lada, Lada Kerho

Kahdeksan Lada-harrastajaa matkaa heinäkuun aikana ladoilla Vladivostokista Vaalimaalle. Kalustona matkalla on kolme autoa: Lada 110, Lada 2101 ja Lada 2102. Reissuun lähtee ladisteja Pirkanmaalta, Satakunnasta, Pohjanmaalta ja Kymenlaaksosta. Ylöjärveltä matkaan hyppää Pasi Collander. Heinäkuu. Kauneinta kesää. Pasi Collanderilla kesäloma kuluu auton ratissa – eikä ihan missä tahansa. Hän ajaa nimittäin ystäväporukkansa kanssa Venäjän halki Vladivostokista Vaalimaalle….

Ladalla etelän lämpöön – tai sinnepäin

Lada Kerho ry:n järjestämä Lada-marssi liikutti itärajan takaa tuotuja menopelejä viime lauantaina Antaverkassa Suomen Jäähdytystekniikan Museolla. Hämeenkyrön lentokentältä startannut marssi päättyi Antaverkkaan. Kyseessä on joka vuosi eri paikassa järjestettävä Ladat etelän lämpöön -tapahtuma. Missä tuo etelä sitten on, siihen puuhamies Pasi Collander antaa varsin maailmoja syleilevän vastauksen. – Kaikki, mitä on Nuorgamista alaspäin, on etelää….