joukkuevoimistelu

Voimistelun riemu täytti urheilutalon

Tilaajille

Joukkuevoimistelun koko kirjo aloittelijoista huipputekijöihin oli nähtävillä viime sunnuntaina urheilutalolla. Ylöjärven Iskun järjestämiin TUL:n Tampereen piirin mestaruuskisoihin tuli mukaan vajaat 60 joukkuetta ja noin 600 voimistelijaa. Katsojia saapui reilut 600, ja kisojen onnistumisesta vastasi kaikkiaan 70 talkoolaisen joukko. Kyseessä oli todennäköisesti paikkakunnan suurin urheilutapahtuma tänä vuonna. Isku on järjestänyt piirinmestaruuskisoja aiemminkin, mutta tapahtumat on jouduttu…

Valolle jälleen upea voitto

Ylöjärven Iskun Valo-joukkue voitti viikonloppuna TUL:n mestaruuden joukkuevoimistelun välinekilpailuissa. Kaksipäiväinen kilpailu käytiin Salossa. – Lauantaina Valon suoritus oli kokonaisuutena onnistunut, isompia virheitä ei tullut, joukkueen valmentaja Elina Salonen sanoo. 14–16-vuotiaiden kilpasarjan alkukilpailun jälkeen Valo piti kärkipaikkaa, mutta ero seuraaviin joukkueisiin oli varsin pieni. Finaaliin ei voinut siis lähteä varmistelemaan. – Sunnuntain suoritukseen mahtui ohjelman loppupuolella…

Voimistelijat toivat kultaisia mitaleja

joukkuevoimistelu

Ylöjärven Iskun Valo-joukkue voitti viikonloppuna joukkuevoimistelun Sydän-Suomen alueen välinemestaruuden. Valo oli ykkönen 14–16-vuotiaiden kilpasarjassa. – Valon aluekisa meni hienosti. Aamusta saatiin alle hyvä harjoitussuoritus, jonka jälkeen tytöt pääsivät kotiin hetkeksi lepäämään ja hakemaan keskittymistä. Takaisin kisapaikalle saapui joukkue, joka huokui itsevarmuutta ja halua onnistua, Valon valmentaja Elina Salonen kehui. Varsinainen kilpailusuoritus Tampereella meni hyvin, joten…

Valo voimisteli mestariksi Tampereella

Ylöjärven Iskun voimistelujoukkue Valo voitti sunnuntaina TUL:n Tampereen piirin välinemestaruuden. Myös muut Iskun joukkueet onnistuivat hienosti. Valo voitti Tampereen Hervannassa järjestettyjen kilpailujen 14–16-vuotiaiden kilpasarjan. Valo keräsi pisteet 16,534. Hopealle yltänyt Tampereen Työväen Naisvoimistelijoiden Polaris sai 15,800 pistettä. Pronssia otti Tampereen Kisatoverien Ditella. 12-14-vuotiaiden kilpasarjaan osallistunut Iskun Kaisla-joukkue osoitti kehittyneensä huimasti viimeisten kuukausien aikana. Ohjelman vahva…

Iskun ohjelmat esittelyssä

Joukkuevoimisteluseura Ylöjärven Isku järjestää syksyn kisaohjelmien katselmuksen ensi tiistaina Moision koululla kello 18.30 Katselmuksessa esiintyvät Iskun kaikki kilpajoukkueet. Iskussa on neljä kilpajoukkuetta. Kaste-joukkue koostuu seuran nuorimmista voimistelijoista. Joukkueen tytöt ovat syntyneet vuosina 2008 ja 2009. Joukkue harjoittelee kahdesti viikossa kaksi tuntia kerrallaan. Joukkueeseen voi hakea voimistelemaan jälleen joulukuussa. Kuutar-joukkue koostuu paristakymmenestä niin ikään vuosina 2008…

Niemenmaalle ja Nikkilälle MM-hopeaa

venla niemenmaa, emmi nikkilä, joukkuevoimistelu

Ylöjärveläiset voimistelijat Venla Niemenmaa ja Emmi Nikkilä voittivat Tampereen Voimistelijoiden Minetit-joukkueen riveissä joukkuevoimistelun MM-hopeaa. Minetit puolusti Tšekin Brnossa maailmanmestaruutta, mutta joutui tällä kertaa taipumaan äärimmäisen niukasti voiton vieneelle Venäjän Expressia-joukkueelle. Joukkueiden välinen ero oli pienin mahdollinen eli 0,05 pistettä. Minetit keräsi yhteispisteet 38,350. – Hävisimme erittäin kokeneelle joukkueelle, mutta kyllä ensimmäisenä tunteena on nyt pettymys….

Tuplaonnistuminen Turussa

Ylöjärven Iskun Valo-joukkue voitti TUL:n mestaruuden joukkuevoimistelussa Turussa. Voittoisan ohjelman takana on Jenni Riihiluoma. Valo voitti ylivoimaisesti 14–16-vuotiaiden kilpasarjan. – Lauantaina Valon suoritus oli yhtäaikainen ja tytöt onnistuivat tuomaan ohjelman teeman hienosti esiin, valmentaja Elina Salonen arvioi. – Tytöt lähtivät kisaan vahvalla otteella, ja se tuotti tulosta, hän lisäsi. Alkukilpailussa Valo sai pisteet 18,433. Ylöjärveläisjoukkue…

Myrskyisen ohjelman hengessä

Ylöjärven Iskun menestysjoukkue odottaa jännityksellä jokaista kilpailua. Kovalla harjoittelulla ja laadukkaalla treenillä Valo on mennyt uutta ikäsarjaa kohti innoissaan uudella myrskyteemaisella ohjelmallaan. – JOUKKUEVOIMISTELU ei ole helppoa. Täytyy nähdä paljon vaivaa, ja menee aikaa oppia ja sisäistää uusia liikesarjoja, joukkueen kapteeni Leila Beloued kertoo. Ennen kilpailumatolle menoa tyttöjä jännittää suoritus kovasti. He haluavat näyttää muille,…

Ylöjärveläinen menestystarina

Mikä ylöjärveläinen urheiluseura voittaa eniten kilpailuja? Oikea vastaus on todennäköisesti Ylöjärven Isku. Pian pyöreitä vuosia juhliva voimisteluseura on paikallislehden otsikoissa harva se viikko, ja yleensä aina komean menestyksensä vuoksi. Ylöjärven Uutiset päätti selvittää, mistä jatkuvat kärkisijat johtuvat. Iskun aktiiveihin jo pitkään kuuluneen Maria Nummelan mukaan mitään salaista menestysreseptiä ei ole. Taustalla on hänen mukaansa pitkäjänteinen…

Valo voimisteli mestariksi

Ylöjärven Iskun joukkue Valo voitti joukkuevoimistelun kilpasarjojen välinemestaruuden Jyväskylässä. 12–14-vuotiaiden sarjaan osallistui kaikkiaan 46 joukkuetta, joista 20 parasta selvitti tiensä viime sunnuntaina käytyyn loppukilpailuun. Alkukilpailussa Valo voimisteli kategoriaan A ja sai vielä bonuspisteet taito-osista ja elämyksellisyydestä. A-kategoriaan ylsi alkukilpailussa Iskun lisäksi kahdeksan joukkuetta. Loppukilpailussa Isku oli hämmästyttävän ylvoimainen. Ylöjärveläisryhmä keräsi yhteensä 17,85 pistettä. Isku sai…