jääkiekon II-divisioona

Uplakers pääsi nostamaan kannua

uplakers

Ylöjärven Uplakersilla oli viime lauantain finaaliin unelmalähtökohdat. Taskussa oli jo 6–3-vierasvoitto HC Giantsista ja kotiottelussa oli käsissä mestaruusmahdollisuus. Sen Uplakers käytti. Voittopokaali jäi Ylöjärvelle maalein 3–1 (0-0, 2-0, 1-1). Ottelu oli kauttaaltaan tiukkaa kamppailua. Kummallakin joukkueella oli omat mahdollisuutensa ja maalipaikkansa, mutta lopulta Uplakers sai kammettua voiton itselleen Miika Kuortin, Niilo Lähteen ja Kalle Niemenmaan…

Uplakers juhlii mestaruutta!

Ylöjärven Uplakers on jääkiekon II-divisioonan Hämeen lohkon voittaja. Mestaruus varmistui lauantaina kotihallissa. Uplakers kaatoi lauantaina runkosarjan ylivoimaisesti voittaneen hollolalaisen HC Giantsin maalein 3–1. Mestaruus tuli Ylöjärvelle otteluvoitoin 2–0. Ylöjärven jäähallissa nähtiin jännittävä kamppailu. Maalittoman avauserän jälkeen Uplakers iski toisessa erässä kaksi osumaa. Ottelun voittomaaliksi jäänyt isäntien 2–0-maali syntyi Niilo Lähteen laukauksella vain neljä sekuntia ennen…

Uplakersilla mahdollisuus mestaruuteen lauantaina

Ylöjärven Uplakers haki Hollolasta upean voiton jääkiekon II-divisioonan ensimmäisessä finaalissa. Uplakers kaatoi runkosarjan ylivoimaisesti voittaneen HC Giantsin 3–6 ja johtaa finaalisarjaa nyt voitoin 0–1. Uplakersilla on mahdollisuus ratkaista mestaruus itselleen lauantaina kotihallissa. Ottelu alkaa kello 13. Uplakersin ratkaisupelaajia Hollolassa olivat 32 laukausta torjunut maalivahti Jiri Kumpuvaara sekä kaksi maalia viimeistellyt Joonas Lehto. Vieraiden muista osumista…

Uplakers rynni upeasti finaaleihin

jääkiekko

Ylöjärven Uplakers pelaa jääkiekon II-divisioonan Hämeen lohkon loppuotteluissa, joissa vastaan asettuu runkosarjan ylivoimaisesti voittanut hollolalainen HC Giants. Uplakers kaatoi välierissä mänttäläisen Koillis-Pirkan Kiekon otteluvoitoin 2–0. Ensimmäinen ottelu viime keskiviikkona päättyi Ylöjärvellä Uplakersin selvään 6–2-voittoon. Uplakers ratkaisi kamppailun toisessa erässä, jossa kotijoukkue takoi peräti neljä maalia. – Nyt nähtiin varmaan meiädn kauden parasta pelaamista. Ensimmäinen erä…

Uplakers nousi komeaan voittoon

Ylöjärven Uplakers pitää tiukasti kiinni jääkiekon II-divisioonan Hämeen lohkon kakkospaikasta. Sunnuntaina Uplakers kiri kotihallissaan 7–4-voittoon Kangasalan Kisa-Eaglesista. Uplakers karkasi ottelun alussa kahden maalin johtoon, mutta Kisa-Eagles nousi peliin mukaan. Kangasalalaiset nousivat toisen erän aikana 3–4. Kolmannessa erässä ylöjärveläiset olivat kuitenkin pitelemättömässä vireessä. Heti erän alussa Uplakers iski kaksi osumaa reilun minuutin sisällä ja jo ennen…

Uplakers ratkaisi kolmannessa erässä

Ylöjärven Uplakers otti sunnuntaina makean ja tärkeän voiton Tampereen KooVee II:sta jääkiekon II-divisioonassa. Ottelu oli tasainen vääntö, jossa KooVee II oli tuloksellisesti niskan päällä aina kolmannen erän puoliväliin saakka. Tamperelaiset menivät ottelussa neljä kertaa johtoon, mutta Uplakers kiri joka kerta tasoihin ja lopulta myös ohi. Kolmannen erän puolivälissä ylöjärveläisten Antti Pakarainen tasoitti lukemiksi 4–4. Kuusi…

Uplakersilla voitokas viikonloppu

uplakers

Ylöjärven Uplakers voitti viikonloppuna molemmat ottelunsa jääkiekon II-divisioonan Hämeen lohkossa. Lauantaina Uplakers murjoi Ylöjärvellä Koillis-Pirkan Kiekon tylysti maalein 6–0. Sunnuntaina ylöjärveläiset hakivat täyden pistepotin Ruoveden RuoSkAlta lukemin 4–5. Mänttäläisen KPK:n turmaksi koitui Niemenmaan veljesten tehoilta. Kalle Niemenmaa iski vieraiden verkkoon yhden maalin ja antoi kolme maalisyöttöä. Lassi Niemenmaa napautti kaksi täysosumaa ja merkkautti yhden syöttöpisteen….

Uplakers taipui kärkijoukkueelle

Jääkiekon II-divisioonan Hämeen lohkoa johtava hollolalainen HC Giants kaatoi sunnuntaina Uplakersin Ylöjärvellä 3–6. Giants osoitti heti ottelun alkuminuuteilla, miksi se johtaa sarjaa ylivoimaisesti. Pelikello ei ehtinyt vierähtää edes neljän minuutin kohdalle ennen kuin kiekko oli isketty kahdesti ylöjärveläisverkkoon. Toisessa erässä vieraat lisäsivät johtoaan vielä maalilla ennen kuin Uplakers heräsi taisteluun. Kolmannen erän alussa ylöjärveläiset nousivat…

Uplakersilla hyvä viikonloppu

Uplakers saalisti yhteenstä neljä sarjapistettä viikonlopun kahdesta jääkiekon II-divisioonan ottelusta. Lauantaina Uplakers taipui vieraskentällä jatkoajalla tamperelaiselle Hiki-Hockeylle. Ottelu päättyi lukemiin 4–3. Uplakers teki kamppailun kolmannessa erässä komean nousun, sillä kotijoukkue johti ottelua jo 3–0. Juho Lehto ja Kalle Haukipää kavensivat ja Kalle Niemenmaa täräytti tasoituksen vain kaksi sekuntia ennen kolmannen erän loppua. Jatkoajalla Hiki-Hockeyn sankariksi…

Uplakersilla runsaasti ylitöitä

jääkiekko

Ylöjärven Uplakers pelasi loppiaisviikonloppuna jääkiekoon II-divisioonassa kaksi ottelua, jotka molemmat venyivät jatkoajalla. Mäntästä ylöjärveläiset saivat matkaansa pisteen ja kotiottelusta irtosi kaksi pistettä. Koillis-Pirkan Kiekko isännöi Uplakersia viime perjantaina. Uplakers siirtyi avauserän alussa kahden maalin karkumatkalle Miika Kuortin ja Jani Kalliomäen osumilla. KPK kavensi vielä erän lopussa lukemiksi 122. Toisessa erässä nähtiin vain yksi osuma, jonka…