huumausaineet

Etsintäkuulutettu nainen kärysi ratista – ajoi kortitta seitsemättä kertaa vuoden sisään

Poliisi, rikokset, kyltti

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä yhden aikaan poliisi pysäytti Vanhalla Vaasantiellä henkilöauton, jonka ratissa istunut nainen paljastui etsintäkuulutetutksi. Samalla selvisi, ettei naisella ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Nainen kärähti kortitta ajamisesta jo seitsemännän kerran vuoden sisään. Poliisin suorittamassa puhallustestissä 1960-luvulla syntynyt nainen puhalsi nollalukeman, mutta poliisi epäili tämän ajavan huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Hänet vietiin verikokeisiin rattijuopumus-…

Huumeet näkyvät Ylöjärven liikenteessä

Huumausaineiden käytön lisääntyminen näkyy selvästi Ylöjärven rikostilastoissa. Tämän lisäksi leväperäisyys liikenteessä on kasvanut. Näiden kahden asian yhdistyminen aiheuttaa entistä enemmän ongelmia tien päällä. Ylöjärvellä kirjattiin tämän vuoden tammi-syyskuussa kaikkiaan 50 huumausainerikosta. Kasvua viime vuoden vastaavaan aikaan on yli 127 prosenttia. Viime vuonna vastaavana ajanjaksona poliisi kirjasi vain 22 huumausainerikosta. Törkeitä huumausainerikoksia on ollut tänä vuonna…

Kovia huumausaineita takavarikoitiin Ylöjärvellä

Poliisi on paljastanut huumeliigan, jonka lonkerot ulottuivat Helsingistä Ylöjärvelle. Laajan salakuljetustapauksen päätekijäksi epäillään Tampereella asuvaa 37-vuotiasta nigerialaismiestä. Pirkanmaan poliisilaitoksen huumerikosyksikkö paljasti rikollisryhmän Helsingin poliisilaitoksen huumerikosyksikön avustuksella. Ryhmän epäillään salakuljettaneen huumeita Hollannista Ruotsin kautta Suomeen ja levittäneen Suomessa suuria määriä kokaiinia vuoden 2013 aikana. Poliisi on takavarikoinut tapauksen yhteydessä noin 450 grammaa kokaiinia Helsingissä ja Ylöjärvellä…