hirvenmetsästys

Kuruun selvästi vähemmän hirvieläinten pyyntilupia kuin viime vuonna – hirvikanta on pienentynyt

Tilaajille

Suomen riistakeskus myönsi syksyn metsästyskaudelle hirven ja valkohäntäpeuran pyyntilupia. Kurun riistanhoitoyhdistyksen lupamäärä pienentyi. Kurun riistanhoitoyhdistyksen alueelle myönnettiin nyt 159 hirven pyyntilupaa ja 137 peuran pyyntilupaa. Viime vuonna Kuruun saatiin 184 hirven pyyntilupaa ja 141 peuran pyyntilupaa. Luonnonvarakeskuksen keväällä antaman arvion mukaan Pohjois-Hämeen hirvikanta on pienentynyt, mutta se on silti edelleen tavoitteeksi asetettua tasoa korkeampi. Kannan…

Koulupoika selätti hirven

Tilaajille
hirvenmetsästys, hirvenmetsästäjä, hirvet, hirvi, metsästys

Ylöjärveläispoika on jo aika metsämies. Sukunsa jalanjäljissä hän on kierrellyt jahtitaipaleita, ja äskettäin ansiolistalle pamahti ennätyskaato. Jahtipäivä alkoi olla pulkassa. Mutta sitten koira sai vainun. Naarashirvi. Olisi ollut jo aika lopetella. Sitä paitsi seura oli jo saanut isoja hirviä melkein koko lupamäärän edestä; päivän sana olivat vasat. Ja piti välttää päätymästä koiran perässä naapuriseuran alueelle….

Hirvi on taas tähtäimessä

Hirven- ja peuranmetsästys alkaa suurimmassa osassa Suomea syyskuun viimeisenä lauantaina. Ylöjärven Erämiehet lähtevät hirvijahtiin kuitenkin vasta viikkoa myöhemmin, lokakuun ensimmäisenä lauantaina. Toiveissa on mukava ja tuottoisa jahti. – Joskus aikoinaan aloitimme aiemmin, mutta lämpimillä ilmoilla oli vaara, että liha ehtii pilaantua. Lisäksi, kun lehdet ovat ehtineet pudota puusta, näkyvyys metsissä on hyvä, Ylöjärven Erämiehet ry:n…