haveri

Taas mennään

Viljakkalan kesän yhdeksi merkkitapahtumaksi muodostunut Haverin Konepäivät on ovella. Vanhat traktorit näkyvät isosti jälleen huomenna lauantaina kesäkuun 10. päivänä. Jo traditioksi muodostunut Haverin Konepäivät sai alkunsa reilut kolme vuotta sitten. Muutamat paikallisaktiivit laittoivat tapahtuman pystyyn pikavauhtia. Haverin Konepäivien isäksi voidaan kiistatta kutsua viljakkalalaisyrittäjä Matti Lettoniemeä. – Kutalassa Ellivuoren takana järjestettiin aiemmin traktoritapahtuma. Se rupesi kuitenkin…

Kulttuuriperimän kultakaivos

Haveri, Haveri ry, Haverin kultakaivosmuseo, kaivos

Ylöjärven vapaa-aikalautakunta myönsi vuoden 2016 kulttuuripalkinnon Haverin kultakaivoksen perintöä vaalivalle yhdistykselle. Haveri ry:n puheenjohtaja Arja Moisio luonnehtii Haverin vanhaa kultakaivosta merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi paikaksi ja teollisuusperintökohteeksi. – Kaivostoiminta alkoi siellä jo 1700-luvulla. Kaivoksella on siis pitkä historia, ja siellä on vielä olemassa kaivosalueet, joita voi konkreettisesti kurkistella, hän viittaa kaivostorneihin ja muuhun miljööseen. – Ja kaivos…

Kolmannet Konepäivät

Kunnioitettavaan ikään ehtineet Massey Fergusonit ja Valmetit suuntaavat tänä lauantaina Ylöjärven Viljakkalaan. Haverin Konepäivät tiivistää olemustaan. Vanhojen koneiden lumo ei laannu. Kolmannen kerran järjestettäville Haverin Konepäiville odotetaan enemmän kävijöitä kuin edelliskerroilla on ollut. Konepäivien idea virisi aikoinaan viljakkalalaisten Päivö Uusi-Erkkilän ja Matti Lettoniemen juttutuokioissa. Vaikka härvelit ovat tietysti keskiössä, vanhaan kaivosmaisemaan mahtuu samanaikaisesti monenlaista ohjelmaa,…

Kaivosmäki heräsi eloon

Ylöjärven tunnetuimpiin paikkoihin lukeutuva Haverin kultakaivos on saanut viime aikoina uutta eloa. Pitkään tauolla olleet opastetut museokierrokset ovat tuoneet vilinää kaivosmäelle tänä suvena jo parisen viikkoa. Yhdeksän kertaa viikossa järjestettäviä kierroksia on tarkoitus jatkaa elokuun alkuun saakka. Samalla pohditaan, mitä historiallisessa miljöössä voisi tulevaisuudessa tehdä. – Kaivosmuseon toimintaa voisi kehittää, jos vain määrärahoja löytyisi, museonhoitaja…

Valmetin viehätys

Vanhoissa Valmeteissa, Deutz-Fahreissa ja Massey Fergusoneissa on jotakin hämmentävän kaunista. Muutamana menneenä kesänä olen ihaillut 1960-luvun kaunottaria Sastamalan Kutalassa hytittömien traktoreiden kokoontumisajoissa. Minulle, ensimmäisen sukupolven kaupunkilaiselle, ne edustavat romanttista nostalgiaa. Moni muu viehättyy traktoreista, koska ne palauttavat mieleen lapsuusajan. Traktorit ja vanhat koneet esittäytyivät monena vuonna myös Kowan teknologian päivillä Rämsöössä. Sekä Kutalan että Rämsöön…