Katariina Fleming

avatar

  • Kaksi Niiloa huijaa Heiskalla

    Hämeenkyrö on saanut uuden teatterin. Keväällä perustettu Maaseudun Taiteellinen Teatteri jatkaa aiemmin tuotettujen Sillanpään marssilaulun ja Maan korvessa kulkevi -kansanoopperoiden linjalla. Nyt porukka on tarttunut Sulo Aittoniemen tosipohjaiseen tekstiin

  • Ulvova mylläri koskettaa Lempäälässä

    Lempäälän nuorisoseura on tehnyt oivallisen valinnan tämän kesän teatteriesitykseksi. Ulvova mylläri on yksi Arto Paasilinnan parhaista teoksista, ja se saa Hakkarin kartanon pihapiirissä hienon ja koskettavan tulkinnan. Kari Peltonen nimiroolissa myllärinä ja

  • Tapani Perttu tarjosi unohtumattoman konsertin

    Yksi naapuripitäjä Hämeenkyrön hienoimmista matkailuvalteista on M/S Purimo. Kun sen risteilylle saatiin monen vuoden tauon jälkeen laulamaan oman kylän suuri poika Tapani Perttu, ei ole ihme, että laiva täyttyi onnellisista matkustajista. Yhdessä koettiin uno

  • Prinsessa Ruusunen hurmaa Rämsöössä

    Vesilahden kunnan pienessä Rämsöön kylässä tehdään jälleen ihmeitä. Lumoava satu Prinsessa Ruususesta on ihastuttavaa koko perheen teatteria: korkeatasoista ja viimeistä piirtoa myöten huolellisesti tehtyä. Harvoin näkee edes ammattiteattereiden satunäytelmiss

  • Myrskyluodon Maija hurmaa Ruoveden Pyynikkilässä

    Anni Blomqvistin romaaneihin perustuva laulunäytelmä Myrskyluodon Maija on kesäteatteria parhaimmillaan – koskettavaa ja taitavasti esitettyä. Anni Blomqvist (1909–1990)  kirjoitti romaanisarjansa omiin kokemuksiinsa nojaten. Blomqvist oli merimiehen ja kalast