Jan Telford

avatar

  • Kasvava tehokkuus luo työtä

    Ylöjärven vuoden nuoriksi yrittäjiksi on valittu Jussi Eronen ja Jarkko Lepistö. Kaksikko pyörittää automaatioalan yritystä Sasbotics oy:tä, joka suunnittelee räätälöityjä robottisoluja tuotantoympäristöihin. Palkinto valaa yrittäjiin uskoa, että he ovat oikea

  • Koulut valmistautuvat uusiin säästöihin

    Perusopetukseen ensi lukuvuodesta alkaen kohdistuvat säästöt hiertävät voimakkaasti kaupunginvaltuustoryhmien välejä ja saivat aikaan kuntalaisaloitteen, jolla leikkaukset yritetään käytännössä perua. Kysimme koulujen rehtoreilta, miten säästöt näkyisivät opin

  • Iloa ja Valoa sekä yhdessäoloa

    Koulutuskeskus Valo täyttyi viime perjantaina sadoista ikäihmisistä ja muista kävijöistä. Perinteeksi muodostunut Iloa ja Valoa -tapahtuma tarjosi jälleen foorumin tuttujen tapaamiseen, paikallisiin yhteisöihin tutustumiseen, oppimiseen sekä liikuntaan. Järjes

  • Teknologian uusi valtaus

    Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa vihittiin helmikuun alussa käyttöön täysin uudenlainen ambulanssisimulaattori. Ensihoidon koulutusta ja potilasturvallisuutta suuresti edistävä koulutusympäristö on tamperelaisen Creanex oy:n käsialaa. Terveysteknologia ot

  • Jäätaide valtasi Pinsiön

    Hiihtolomakausi käynnistyi Urkin Piilopirtillä hohdokkaasti, kun taide- ja luontohotelli isännöi kansainvälistä jäänveistofestivaalia. Ilmaistapahtuma houkutteli nauttimaan upeista Suomi-aiheisista luomuksista, napakelkkailusta ja muista talvisista aktiviteete

  • Kurun Yrittäjät täyttää 60 vuotta – lue yrittäjien tarinoita tästä

    Paikallinen yrittäjäyhdistys Kurussa on palvellut jäsenistöään kunnioitettavat kuusi vuosikymmentä. Taivalta voi hyvällä syyllä pitää suurena ansiona. Tarinan jatkuminen vaatii pyyteetöntä työtä ja uusia tekijöitä, mutta Kurun Yrittäjissä on vankka luotto tule

  • ”Ylöjärvellä on tekemisen meininki”

    Osa lasinvalmistaja Pilkingtonin entisistä tiloista on saanut uutta kuhinaa, kun esimerkiksi varasto-, arkisto- ja teollisuuskalusteita myyvä Niparmi Sisälogistiikka on asettunut taloksi Huurretien halleihin. Yritys on kasvanut kahdeksan vuoden aikana huimaa v

  • Shakki – puoli elämää

    Kunnioitettavan 85 vuoden iän saavuttanut Kauko Virtanen on omistanut elämästään ison osan shakin salaisuuksille. Matematiikan lehtorina uransa tehnyt shakkiniekka on suurin ponnistuksin tehnyt peliä tunnetuksi varsinkin koululaisille ja lehtien lukijoille. Ka

  • Kingelinien tarinat yksiin kansiin

    Suuri osa Euraasian mannerlaatasta oli myllerryksessä 1200-luvulla, kun mongoliratsastajat valloittivat kaiken tieltään ja ulottivat valtakuntansa Kiinasta Venäjän, Persian ja Lähi-idän kautta syvälle Eurooppaan. Uusimmat geenitutkimukset arvioivat, että nykyi

  • Kunpa joulu jo joutuisi

    Adventtiaamunavaukset, itsenäisyysjuhla, Lucian päivä…Kurun Yhtenäiskoululla alkaa näkyä merkkejä tulevasta joulun ajasta jo marraskuun puolella. Niin työn kuin virkistävien juhlallisuuksienkin myötä joulun odotus hiipii sekä oppilaiden että opettajien m

  • Metsien kätkemä historia

    Metsähallituksen kuusivuotinen projekti metsien kulttuuriperinnön dokumentoimiseksi on saatu onnistuneesti maaliin. Ensimmäistä kertaa myös suhteellisen tuoretta, 1900-luvulla metsiin jäljet jättänyttä kulttuuriperintöä kartoitettiin systemaattisesti. Mielenki

  • Tampereen seutu pelaa yhteen

    Runsas viikko sitten Tampereen alueen kunnat ja yhteistyökumppanit kokoontuivat vuoden 2016 Seutufoorumiin kuulemaan alueellisen yhteistyön tilasta ja näkymistä. Tärkeänä osana käsiteltiin juuri laadittua seutustrategiaa, joka on lajissaan hyvin harvinainen Su

  • Tampereelta suoraan Riikaan

    Lentoyhtiö AirBaltic alkaa operoida Tampereen ja  Riian välillä 26. maaliskuuta alkaen. Latvian pääkaupungista on jatkoyhteyksiä yli 50 kaupunkiin ympäri Eurooppaa.  Tampere-Pirkkalan lentoasemalle uusi reitti on ehdottoman tärkeä ja päätös lupaa hyvää myös se

  • Epävarma mutta opettavainen ammatti

    Juuri julkaistu teos Kotitekoisen poikabändin alkeet on tarina yläkoululaisesta pojasta Renestä, joka on selvinnyt yläkoulun läpi olemalla mahdollisimman huomaamaton, tavallinen ja varovainen. Mutta kun maali häämöttää, Renessä alkaa kyteä epäilys, onko hän si

  • Sukutilan tarina sai uuden luvun

    Kati Vähä-Haukijärvi tutustui noin 20 vuotta sitten aviomiehensä Samin vanhaan kotitilaan Luoteen kylässä. Hän sai välittömästi ajatuksen, että tila olisi erinomainen maatilamatkailun kohde. Runsaan vuoden aikana idea on lopulta saatu toteutukseen. Vähä-Hauk

  • Ruuvilinja taipuu lukuisiin tarpeisiin

    Teivon yrityspuistossa myynti- ja varastotilojaan pitävä, kiinnitystarvikkeisiin erikoistunut Ruuvilinja on erinomainen esimerkki ketterästä ja muuntautumiskykyisestä yrityksestä. Tuotevalikoimaa laajentamalla, palveluja monipuolistamalla ja aktiivisesti markk

  • Tunteita ja pulmien ratkaisemista

    Danske Bankin järjestämä myönteiseen taloudelliseen kehitykseen tähtäävä seminaari pidettiin viime torstaina Avant Tecnon tiloissa. Ohjelmassa oli esimerkiksi Yhdysvaltain entisen suurlähettilään ravisteleva puhe sekä joukko paneelikeskusteluita, jotka vilis

  • Postin myymälän ovet säppiin

    Viime kesäkuussa yhteistoimintaneuvotteluiden päätyttyä Posti ilmoitti lakkauttavansa noin sadasta jäljellä olevasta myymälästään valtaosan, mukaan lukien Ylöjärven toimipaikan Soppeenmäessä. Talon väki on vajaan vuoden aikana ehtinyt sulatella tietoa, mutta y

  • ”Mietityttää, miten asiat tästä järjestyvät”

    Janne Korpilahti ehti pitää kotikulmillaan villisikatarhaa kymmenisen vuotta, kunnes homma piti lopettaa vastoin hänen omaa tahtoaan. Syynä olivat ympäristöluvan tiukentuneet kriteerit, joita karhelainen ei mitenkään voinut täyttää. – Aitaukseen olisi pitänyt

  • Hietaniemen saha satsaa monipuolisuuteen

    Ylöjärven ja Hämeenkyrön rajalla Turkkilassa toimivan yrityksen historia ulottuu pian 40 vuoden päähän. Ammattitaidon ja uudenaikaisten tilojen sekä laitteiden avulla Hietaniemen saha pystyy palvelemaan monenlaisia asiakkaita. Viimeisten vuosien aikana moni sa

  • Vauhdin huumalla uuteen kartingsarjaan

    Suomalaisessa kartingissa ollaan uuden äärellä, kun tasapuolisuuteen monin tavoin pyrkivä X30 Challenge -sarja alkaa keväällä ensimmäistä kertaa näillä main. Luokassa ajaa kangasalalainen Birel Art -tiimi, jonka yksi kuljettajista on ylöjärveläinen Henri Pihla

  • Metsästys kulkee Tiuran perheessä

    Riistanpyynti vaatii useita taitoja, joita pääsee harjoittamaan metsästyskursseilla ja ennen kaikkea jahdeissa. Usein kipinä metsästykseen saadaan suvusta. Kurun Luoteessa majaansa pitävän Kuusilinnan metsästysseurueen kaksikko, Harri Tiura ja hänen 12-vuotias

  • Paljon palomiehiä pienestä pitäjästä

    Joka maanantai Kurun paloasemalle kokoontuu palomiesten lisäksi joukko nuoria innokkaita vapaapalokuntalaisia harjoittelemaan pelastustehtävissä tarvittavia taitoja. Paitsi että nuoret saavat VPK:sta hyvän harrastuksen, he oppivat myös kirjaimellisesti elintär

  • Taksiautoilija luottaa palveluun ja auttamiseen

    Kunnianosoitus paikalliselta yrittäjäyhdistykseltä, Viljakkalan Yrittäjät ry:ltä tuli yllätyksenä karhelaiselle taksiautoilijalle. Asiaa mietittyään hän uskoo, että valinnan taustalla on hänen päätöksensä laajentaa toimintaa aikana, jolloin taksia käytetään vi

  • Lammasniemi otettiin hätämajoituskäyttöön

    Syyskuun alkupuolella Ylöjärven seurakunta päätti tarjota Lammasniemen leirikeskusta turvapaikanhakijoiden hätämajoituskäyttöön. Sen jälkeen seurakunta on käynyt Maahanmuuttoviraston kanssa keskusteluja asiasta. Viime viikon perjantaina virasto esitti pyynnön

  • Kivilähteentielle rantautui uusi autokauppa

    Käytettyjen autojen myyntiin erikoistunut liike, MM Carcenter, on ollut toiminnassa neljän vuoden ajan. Yrityksen pyörittämisestä vastaavat 23-vuotiaat Henri Mäkelä sekä Janne Kulmala. He ovat määrätietoisesti pyrkineet kasvuun ja liiketoiminnan ammattimaistum

  • Uuttavuottakin vietetään läheisten kanssa

    Raketit, tinan valaminen sekä vuodenvaihteen perinteiset televisio- ja radio-ohjelmat ovat keskeisessä osassa monelle kaupunkilaiselle, kun uusi vuosi otetaan vastaan. Kaikista tärkeimmäksi ihmiset mainitsevat kuitenkin perheen kanssa yhdessä olemisen. Seuraav

  • Elossa uskotaan kauppakeskusten tulevaisuuteen

    Huhtikuussa viisi vuotta täyttävä Kauppakeskus Elo on menettänyt tänä vuonna useita keskeisiä toimijoitaan. Samaan aikaan käydään neuvotteluja uusien tulijoiden kanssa. Osa liikkeistä on kuitenkin pystynyt sopeutumaan ympäristöönsä ja rakentamaan tarpeeksi laa

  • Laatuaikaa ja yhdessä tekemistä Siivikkalassa

    Ylöjärven seurakunnan jo tutuksi käynyt Mummit ja kummit -leiri keräsi viime viikonloppuna Siivikkalan Torpan kurssikeskukselle noin 30 isovanhempaa, kummia ja lasta sekä nuorta. Seurakuntaleirin tarkoituksena on korostaa, kuinka tärkeää on, että myös muut läh

  • ”Yhdistystoiminta antaa monta kertaa enemmän kuin mitä se ottaa”

    Maaltamuutto, maatilojen lakkauttaminen ja maaseudun autioituminen ovat yhä jatkuvia valtakunnallsia ilmiöitä 2010-luvun Suomessa. Maalaiselämä on monin paikoin kuihtunut kokonaan. Yhteiskunnalliset murrokset ovat vuosikymmenien aikana ravistelleet myös Ylöjär

  • Ratsastusleirit kuuluvat vahvasti kesään

    Monelle ratsastustallien vakikävijöistä kesä on aina merkki siitä, että pian pääsee taas hevosleirille pitämään hauskaa, saamaan kokemusta ratsastamisesta ja oppimaan uutta. Ratsastusleirejä järjestetään kuitenkin aikuisillekin. Päivä ratsastamassa voi olla my

  • Maatalouspolitiikan suuntaviivat selvillä

    Viime viikolla sinettinsä saaneet Euroopan unionin uuden maatalouspolitiikan neuvottelut on Suomessa ja Ylöjärvellä otettu vastaan hieman ristiriitaisin tuntein. Kokonaisuudessaan maataloustukien määrä pysyy melko ennallaan. Vuodesta 2015 alkaen tuotantoon sid

  • Karjanhoitaja-hieroja ei luottaisi pelkästään tilakokojen suurentamiseen

    Pirkanmaalaisten maatilojen kehitysnäkymät ovat melko kaksijakoiset. MTK-Pirkanmaan toiminnanjohtaja Visa Merikoski kertoo, että osa tiloista on kasvanut viime vuosina nopeasti ja niiden kasvu jatkuu edelleen. Toisaalta myös maatalouden liitännäiselinkeinojen

  • Tennis on haastava mutta palkitseva laji

    Vaikuttaako tenniksen pistelasku sinusta täysin heprealta? Tässä mailapelissä moni muukin asia voi aluksi tuntua hankalalta, mutta niin sääntöihin kuin tavanomaisimpiin lyönteihinkin pääsee yllättävän nopeasti jyvälle. Ylöjärven Tennis järjestää kesäisin sekä

  • Sateet kohensivat odotuksia hunajasadosta

    Mehiläistenhoito on taitolaji, jossa onnistuminen on kovan työn ja suotuisten olosuhteiden takana. Voi olla vain muutamista päivistä kiinni, tuleeko hunajasadosta erinomainen vai huono. Tänä vuonna myöhäinen kevät ja kuiva alkukesä saivat mehiläistarhaaja Esa

  • Työtä hakeva nuori ansaitsee uuden Sanssin

    Talous yskii niin Suomessa kuin koko Euroopassakin, eikä maailmankaan tilanne ole kovin ruusuinen joitain poikkeuksia lukuun ottamatta. Etenkin nuorten työttömyyslukemat ovat paikoin karmeaa luettavaa. Jotkut poliitikot, mukaan lukien valtiovarainministeri Jut