Uutiset

Matka on pitkä ja pimeä tie, liuskaskin lie, Lempiäniemen korvesta Vahannan koululle

Ylöjärven Uutisissa kerrottiin jo aiemmin, että kaupunginhallitus esittää osana leikkauslistaansa maksuttoman koulukyydin rajan nostamista kolmesta kilometristä viiteen. Merkittävää on se, että tämä muutos koskisi ykkös- ja kakkosluokkalaisia. Asiasta huolestunut Vahannan koulun vanhempaintoimikunta kutsui valtuutettuja kävelemään reilun neljän kilometrin reitin Lempiäniemestä Vahannan koululle viime viikon torstaina iltapimeällä. Tempaus lähti liikkeelle siitä, kun vanhempaintoimikunta lähetti kaupunginvaltuutetuille mielipidekyselyn…

Itsenäisyydestämme emme tingi tippaakaan

– Itsenäisyydestämme emme tingi piiruakaan. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Leena Joensivu (sdp.) vakuuttaa, että Ylöjärvi hakee Elinvoimainen Tampereen kaupunkiseutu – tulevaisuuden vaihtoehdot vaikutuksineen -selvitystyöstä ratkaisua, jolla 134-vuotias paikkakunta säilyy kuntakartalla. – Liputamme selkeän rakenneuudistuksen puolesta, koska tarvitsemme säästöjä. Tavoitteemme toteutuvat, kun Tampereelle ja kehyskuntiin luodaan seudullista ja paikallista hallintoa, hän näkee. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Leena Joensivu linjaa, että…

30-vuotias pakkausmateriaalivalmistaja lanseeraa seuraavan sukupolven tuotteet

Pakkausmateriaalivalmistaja Plastiroll Oy tuo pian markkinoille seuraavan sukupolven ratkaisunsa. Toimitusjohtaja Kari Laukkanen korostaa, että innovatiivisuudesta ja ekologisuudesta ponnistavat uudet vaihtoehdot pitävät ylöjärveläisyrityksen toimialansa kansainvälisessä kärjessä. 30 vuoden iän juuri saavuttava yhtiö porskuttaa vahvassa myötätuulessa. Se palkkaa uusia vakituisia työntekijöitä ja kasvattaa liikevaihtoaan kaksinumeroisen prosenttiluvun. – Plastirollille kuuluu hyvää. Yhtiömme on terveessä kunnossa, toimitusjohtaja Kari Laukkanen…

EU-vaalit nostavat poliittisen keskustelun uuteen lentoon

Europarlamenttivaalit häämöttävät puolen vuoden päässä. Ehdokasasettelu on kiivaimmillaan, ja vaalikeskustelut pyörähtävät täyteen vauhtiin heti vuodenvaihteen jälkeen. Tällä hetkellä puolueet pohtivat aivoriihissään, miten saisivat suomalaiset oman ehdokkaansa taakse. Ylöjärven Uutiset kysyi eri puolueiden kunnallisjärjestöjen puheenjohtajilta, minkälaisia ajatuksia EU-vaalit herättävät juuri nyt. Puheenjohtajille esitettiin kysymykset: 1) Miten tärkeää on, että puolueesi menestyy europarlamenttivaaleissa? 2) Mitkä asiat pitäisi…

Possuhahmolla maailmalle?

Voiko laulavasta, tanssivasta ja leikkivästä porsaasta olla kokonaisen yrityksen perustaksi? Kyrönlahtelaisen Timo Silvanin mielestä voi. – Loin Palopossu-hahmon vuonna 2008, jotta minun ei tarvitsisi opettaa alle kouluikäisille lapsille turvallisuusasioita omalla naamallani. Possu on sille kohderyhmälle paljon uskottavampi kuin minä, Silvan naurahtaa. Pitkän uran niin pelastus- kuin turvallisuusalallakin luonut mies otti tänä vuonna rohkean askeleen ja…

Lupaukset pitivät, luottamus kärsi

Kun kuulakärkikynät viuhuivat Ylöjärven ja Viljakkalan kuntaliitoksen merkiksi vuoden 2006 keväällä, paistoi neuvottelijoiden kasvoilla hymy. Perinteikkään maalaispitäjän ja nuorekkaan puutarhakaupungin liitto nähtiin luontevana aikaan, jolloin edellinen horjui ja jälkimmäinen kasvoi. Sittemmin ääni kellossa on muuttunut. Ylöjärven kaupungin talousahdinko on näkynyt viljakkalalaisten arjessa supistuvina lähipalveluina, ja moni kirkonkylän raitin kulkija tuntee tulleensa petetyksi. Ylöjärven Uutiset päätti…

Kovia huumausaineita takavarikoitiin Ylöjärvellä

Poliisi on paljastanut huumeliigan, jonka lonkerot ulottuivat Helsingistä Ylöjärvelle. Laajan salakuljetustapauksen päätekijäksi epäillään Tampereella asuvaa 37-vuotiasta nigerialaismiestä. Pirkanmaan poliisilaitoksen huumerikosyksikkö paljasti rikollisryhmän Helsingin poliisilaitoksen huumerikosyksikön avustuksella. Ryhmän epäillään salakuljettaneen huumeita Hollannista Ruotsin kautta Suomeen ja levittäneen Suomessa suuria määriä kokaiinia vuoden 2013 aikana. Poliisi on takavarikoinut tapauksen yhteydessä noin 450 grammaa kokaiinia Helsingissä ja Ylöjärvellä…

Lenssukausi on ollut vielä lempeä

Tämäntalvinen influenssa ei ole vielä käynyt ylöjärveläisten eikä juuri suomalaistenkaan kimppuun. Parhaillaan ihmisiä rokotetaan tautia vastaan. Atshiuuh! Jokatalvinen flunssakausi on täällä taas. Mikään valtaisa kiusa ei kuitenkaan ole tänä vuonna kyseessä, ainakaan tähän mennessä. – Mitään erityistä ei ole vielä näkynyt vastaanotoilla, Ylöjärven terveyskeskuksen ylilääkäri Teija Lahti sanoo. Liikkeellä on lähinnä tavallista adeno- tai rino-viruksen…

Lakosta huolimatta osa lehdistä jaetaan keskiviikkona

Posti- ja logistiikka-alan Unioni PAU:n tämän päivän lakko Tampereella aiheuttaa viiveitä Tampereen alueen ja sieltä lähtevään postinjakeluun. Tampereen jakelukeskus menee lakkoon tiistain kello 22 ja keskiviikon kello 15 väliseksi ajaksi. Jos sopimukseen ei päästä, uusi lakko alkaa huomenna Seinäjoella ja koskee Seinäjoen postikeskuksessa käsiteltävää postia. Näillä alueilla lakot aiheuttavat noin 2–3 vuorokauden viiveen postinkulkuun. PAU:n yli- ja…

Näpistykset ovat kaikkien yhteinen ongelma

Ylöjärveläisäiti toivoo, että kuka tahansa uskaltaisi puuttua näpistelyyn sitä nähdessään. Kähveltäminen vie tihulaisen ongelmiin, aiheuttaa harmia ja huolta perheelle ja tuottaa tappiota kauppiaalle. Kun Ylöjärvellä asuva perheenäiti kuuli ensi kertaa poikansa näpistelystä, tieto tuli lapselta itseltään. – Hänellä oli niin paha mieli ja huono omatunto, että hän halusi kertoa, äiti selittää. Äiti ja poika marssivat…