Uutiset

Ylöjärven hiusalan uusin tulokas luottaa asiakaspalvelutaitoon

Sami Suhosta ei kurja taloustilanne säikäytä. Tuskin mies olisi muuten muuttanut perheineen täysin vieraisiin maisemiin ja perustanut hiusalan yritystä ilman valmiita verkostoja. – Jos asiakkaat ovat tyytyväisiä, silloin heitä riittää, Suhonen uskoo. Mikkolantie 6:n valokylttiin on vaihtunut uusi nimi: Parturi-kampaamo Sami. Sisällä yrittäjä Sami Suhonen näyttää tyytyväiseltä. – Joka päivä on käynyt asiakkaita, Suhonen kertaa…

Perinnevaatteiden helmat paukkuivat Kurussa

Viime keskiviikkona juhlittiin kansallispukumme 130-vuotispäivää. Valtakunnallisesti kansallispuvun vuosipäivää juhlistetaan kansallispukutuuletuksin eri kaupungeissa, tänä vuonna myös Kurussa. Historialliseen miljööseen Vänrikki Stoolin tuvalle kerääntyi liki kolmekymmenpäinen joukko kansallispukuihin sonnustautuneita tuulettelijoita. Kurun kansallipukutuuletuksen järjestänyt Emilia Latoniemi harmittelee, että kansallispukuja näkee nykyään vähän. – Onhan se sääli, kun ihmiset panttaavat kansallispukujaan kaapin perällä pölyttymässä, hän sanoo. Vaatetusalan artesaanina työskentelevä…

Varhaiskasvatus ja perusopetus on järjestettävä nyt niukalla budjetilla

Sivistysjohtaja Matti Hursti yrittää ratkaista kuumeisesti yhtälöä, jossa Ylöjärven kaupungin varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa olevien lasten määrä kasvaa vuosittain tuntuvasti, mutta sivistystoimen käytössä oleva rahamäärä polkee paikoillaan. – Selviämme tehtävistämme tavalla tai toisella, Hursti vakuuttaa. – Tosiasia on, että laatu laskee. Esimerkiksi ryhmäkoot suurenevat, hän myöntää. Ylöjärvellä aloitti eilen tiistaina uuden lukuvuoden 4 750 ala- ja…

Koulutaipaleelle asteltiin intoa puhkuen

511 ylöjärveläistä ekaluokkalaista kokoontui tiistaiaamuna alakoulujen pihoille valmiina aloittamaan opinahjonsa. Jännitystä oli havaittavissa jo maanantai-iltana Yhtenäiskoululla, kun ekaluokkalaiset kävivät vanhempineen tutustumassa alakouluilla järjestettävään iltapäivätoimintaan. Ylöjärven Uutiset kysyi pieniltä koululaisilta ja heidän vanhemmiltaan, miltä koulutielle lähteminen tuntuu. – Vertailimme tulomatkalla autossa äidin kanssa, kumpaa meistä jännittää enemmän koulun alku. Luulen, että äitiä jännittää sen takia, että…

Ammattiopinnoista saa nyt osaamispisteitä

Tampereen seudun ammattiopisto Tredun opiskelijat aloittivat Valossa lukuvuotensa maanantaina uusissa kuvioissa. Valtakunnallisesti uudistetuissa tutkintoperusteissa painotetaan osaamista ja henkilökohtaisia opintopolkuja. Ammattiopinnoissa kertyy nyt osaamispisteitä aiempien opintoviikkojen sijaan. Opiskelijan on mahdollista sisällyttää tutkintoonsa paitsi koulun penkiltä myös esimerkiksi töistä kertynyttä osaamista. Tredun koulutuspäällikkö Leena Hämäläisen mukaan tällä tunnustetaan opiskelijoiden yksilölliset lähtökohdat. – Opiskelijoille on kertynyt osaamista työstä…

Raitiotien tuleminen vaatii Ylöjärven keskustan tiivistämistä

Ylöjärvellä on edessään suurien päätösten syksy. Kaupungin on ratkaistava kantansa muun muassa kaupunkiseudun keskuspuhdistamohankkeeseen. Päättäjät valitsevat uuden kaupunkiarkkitehdin, sillä Ritva Kangasniemi jää eläkkeelle loppuvuoden aikana. Kaupunginjohtaja Jarkko Sorvanto sanoo, että raitiotiehanke pakottaa Ylöjärven tiivistämään keskusta-alueitansa. Hänen mielestään Ylöjärven on linjattava suhtautumisensa asumisen vaihtoehtoihin uudelleen. Kaupunginjohtaja Jarkko Sorvanto sanoo, että Ylöjärven kaupunki tekee loppuvuoden aikana useita…

Koulukin voi olla peliä

Istu päivä pulpetin ääressä, tee tehtäviä ja osallistu tunneille. Päivän päätteeksi tsekkaa älypuhelimesi ja katso, miten pisteesi ovat nousseet. Jes! Koulutuskeskus Valossa opettava Kimmo Kumpulainen on ideoinut sovelluksen, joka tekee opiskelusta peliä. Siitä pitäisi olla hyötyä niin oppilaille kuin opettajillekin. – Tämä on innovaatio, joka voi uudistaa koko opetusalaa, Kumpulainen hehkuttaa. Pian alkava koulujen syyslukukausi…

Valot palavat, kukaan ei käy

Terttu Forsellia harmittaa. Julkujärven leirikeskuksen ranta on kuin sikolätti – taas kerran. – Kävin täällä pari viikkoa sitten keräämässä tyhjiä pulloja, tölkkejä ja roskia ison jätesäkillisen verran. Nyt on taas roskattu, Forsell paheksuu. Yli 60-vuotias leirikeskus on Forsellin mielestä historiallinen helmi, joka ylöjärveläisten olisi syytä tuntea nykyistä paremmin. Luonnonkauniilla paikalla sijaitsevan leirikeskuksen rakennutti aikoinaan Ylöjärvelle…

Metsässä piilee pala sotahistoriaa

Tuttujen historiakohteiden ohella Ylöjärvellä kytee varmasti montakin paikallismenneisyyden palasta – kuten entiset suutarin pirtti ja sotatähystystorni. Keskellä Kyrönlahden kupeessa sijaitsevan Kaitalan metsää kohoaa korkea kallio. Täällä uinuu pikkuinen pala paikallishistoriaa, jota harva ylöjärveläinen tuntee. Paikalla lepäsi aikanaan vanha suutarin pirtti, joka ja jonka vierus ovat kokeneet monenlaisia, jännittäviäkin vaiheita. Samoilla mannuilla kohoaa myös tilan nykyisännän…

Hyvät sieniapajat voi löytää lähimetsästäkin

Innokkaiden sienestäjien kannattaa suunnata metsään sienijahtiin jo nyt, sillä kosteahko kesä on kiihdyttänyt satoa. Aloittelijan kannattaa aloittaa sienestys omasta lähimetsästä hyvillä kuvilla varustettu sienikirja mukaan pakattuna. Jo reilut kolmekymmentä vuotta sieniä tutkinut Esa Kalska povaa, että tulevasta sienisyksystä on tulossa erittäin hyvä. – Märkyys ja viileys edesauttavat hyvää sienisatoa. Mikään ennustaja en ole, mutta jos…