Uutiset

”Perhehoitaja tuntee omansa”

kehitysvammaisten perhehoito, kehitysvammaiset, perhehoito, sosiaali- ja terveyspalvelut

Kehitysvammaisten perhehoito on yksilöllinen ja kotoisa apu vammaisperheen arkeen. Ja moneen tarpeeseen joustava. Silloin tällöin ylöjärveläinen Pia Torvinen ajaa hurauttaa vieraisille. Vastassa on perhe, jossa on kehitysvammainen lapsi. Kyseessä ei ole silkka kyläily, vaan Torvinen tulee tätä pienokaista hoitamaan. Vierailu kestää muutaman tunnin tai pidempään, vaikkapa yön yli. Vanhemmat saavat hetken aikaa itselleen, muulle perheelle…

Himmeää valoa tunnelin päässä

yritykset

Tuoreen barometrin mukaan pienten ja keskisuurten pirkanmaalaisyritysten odotukset tulevasta ovat parantuneet. Odotusten koheneminen näkyy jonkin verran myös Ylöjärvellä. – Viime vuoteen verrattuna asiat näyttävät paremmilta, Ylöjärven Yrittäjien puheenjohtaja Anne Juhola linjaa. Pirkanmaan Yrittäjien, Finnveran ja Pirkanmaan ELY-keskuksen julkistaman pk-yritysbarometrin mukaan 45 prosenttia pirkanmaalaisista yrityksistä arvioi suhdanteiden paranevan seuraavan vuoden aikana. Valtakunnan tasolla vastaava luku on…

Aktiivinen lentoliikenne voimistaa seudun elinvoimaa

Tampere-Pirkkalan lentoasema on saatava samalle tasolle kuin millä muiden Pohjoismaiden kakkoskaupunkien vastaavat palvelut ovat. Pirkanmaalaiset kansanedustajat näkevät, että kaupunkiseudun kehittäminen edellyttää nykyistä toimivampia liikenneyhteyksiä. Seutujohtaja Päivi Nurminen ehdotti viime viikon Ylöjärven Uutisissa, että valtio soisi Tampereen kaupunkiseudulle saman kaltaisen erityisstatuksen kuin mikä metropolialueella on. Joukko pirkanmaalaisia kansanedustajia vastasi lehtemme esittämään kysymykseen, tarvitseeko Tampereen kaupunkiseutu omaa…

Someseinä kokoaa sometukset

Someseinä, sosiaalinen media, Facebook, Twitter, Instagram, Youtube

Mistä ylöjärveläisistä aiheista puhutaan somessa? Asian voi tarkistaa Ylöjärven Uutisten netti- ja mobiilipalveluista. Lehti otti kesällä käyttöön ominaisuuden, joka kokoaa paikallista sosiaalisen median sisältöä helposti selattavaan muotoon. Someseinänä tunnettu uutuus on 82-vuotiaalle paikallislehdelle ennennäkemätön aluevaltaus. Koskaan aikaisemmin ylöjärveläinen lehti ei ole seulonut sosiaalisen median paikallista pöhinää lukijoilleen. Tällä hetkellä someseinälle louhitaan materiaalia Facebookista, Twitteristä, Youtubesta…

Uutta vauhtia idästä

Michael Keränen, KHL, jääkiekko, NHL, Helsingin Jokerit

Kaksi vuotta sitten jääkiekkoilija Michael Keräsellä meni lujaa. Kotimaan kaukaloita dominoinut hyökkääjä sai tuolloin NHL-sopimuksen, ja lätkätaivas näytti olevan miehelle auki. Nyt ylöjärveläinen pelaa kuitenkin ensimmäistä kauttaan Helsingissä. Mikä meni vikaan? Alkukesästä Suomeen muuttanut Keränen vastaa puhelimeen Hartwall Arenalla. Helsingin Jokereiden KHL-joukkueen treenit ovat edessä, ja mies kuulostaa rennolta. Kahden viime vuoden muistelu ei tunnu…

Ässä on nyt esiteini!

Kymmenen vuotta sitten vanha Pietilän pelto sai vipinää tontilleen, kun S-market aukaisi ovensa keskeiselle kauppapaikalle Kuruntien kupeeseen. Viime viikolla pyöreitä vuosia juhlistettiin myymälässä kakkukahvein ja monenlaisen lapsille suunnatun ohjelman muodossa. Viime viikon torstaina Ylöjärven S-marketissa pyyhälsi tyytyväisen näköisiä asiakkaita. Osa istuskeli rupatellen aulan penkeillä kahvikuppi ja kakkupala seuranaan, kun toiset lähtivät kaupasta sininen ilmapallo kourassaan….

Positiivisuus vapauttaa kriisisynkistelystä

Tilaajille
positiivisuusviikko, Ylöjärven Voimavara, yhteiskunta, ilmapiiri

Ylöjärven Voimavara viritti viimeviikkoisella positiivisuuskampanjallaan myönteistä ajattelua. Tämä ei ole vain pilvissä leijailevaa haihattelua vaan vie kohti ratkaisuja ja tervettä oloa. Yhteiskunnassamme velloo ahdistava pelotteluilmapiiri. Nähdään vain kriisi kriisin perään sen sijaan, että puhuttaisiin maltillisemmin voitettavissa olevista haasteista. Niin työttömien yhdistyksen Ylöjärven Voimavaran tapahtumakoordinaattori Sari Haapaniemi näkee. Moinen synkistely harmittaa, ärsyttääkin häntä. – On ihmisten…

Järkevän kasvun tiellä

siltatie, rakentaminen

Rakentaminen on kiihtynyt Suomessa odotettua nopeammin. Esimerkiksi pitkään nähtävillä ollut omakotitalojen rakentamisen väheneminen on pysähtynyt. Etenkin suurissa kasvukaupungeissa rakentaminen on lisääntynyt selvästi ennakoitua nopeammin. Ylöjärvellä kasvu on kuitenkin maltillista. Vielä huhtikuussa rakennusalan yritysten edunvalvoja Rakennusteollisuus RT ennusti täksi vuodeksi 3,5 prosentin kasvua rakentamisessa. Nyt välikatsauksessaan Rakennusteollisuus RT korotti ennustettaan 6,5 prosenttiin. Talonrakennustöiden aloitusten arvioidaan tänä…

Otshen’, otshen’ bol’shoe tsuda!

Tilaajille

– Nyt olemme sitten Venäjällä, missä mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy, opasti mainio bussikuskimme Lauri Paavilainen ryhmäämme, kun tunnin odottelun ja tarkastusten jälkeen olimme selviytyneet Venäjän tullista Vaalimaalla ja suuntasimme kohti Kaukolaa toissa perjantaina. Jos ajatellaan kaikkea sitä, mihin me olemme tottuneet, Laurin sanat osoittautuivat profeetallisiksi. Kaukolan nykyinen venäjänkielinen seurakunta tuntee kirkkorakennuksensa historian. Kun…

Ylöjärveläiset vaihtavat nyt ennätysahkerasti pankkejaan

Pankkien ovet ovat käyneet ahkerasti tänä vuonna Ylöjärvellä, kun moni paikkakuntalainen on jättänyt hyvästit entiselle rahalaitokselleen ja avannut uuden yhteistyökumppanin ukset. OP-Tampere sai vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana ennätykselliset 236 uutta asiakasta. Aito Säästöpankkiin vaihtoi 179 ylöjärveläistä. Säästöpankki Sinetti aloitti yhteistyön 104 tulijan kanssa. Jokaisen kolmen pankin johdossa uskotaan, että tulijoiden määrä kasvaa yhtä rajusti…