Urheilu

Mitaleita maailmalta ja uusia ideoita kisailemiseen kotisalilla

Tilaajille

Ylöjärven Ryhdin voimanostajien vahvuus oli 1990-luvulla edelleen ikämiehissä ja he kilpailivatkin EM- ja MM-kisoissa vuosikymmenen aikana useaan otteeseen. Vuonna 1990 Kyösti Mäkinen sijoittui ikämiesten voimanoston EM-kisoissa sarjassa 110M40 neljänneksi tuloksella 687,5 kiloa. Samana vuonna Mäkinen osallistui PM-kisoihin sijoittuen siellä kolmanneksi yhteistuloksella 700 kiloa. Vuoden 1990 jättipotti oli kuitenkin kolmas sija voimanoston MM-kisoissa yhteistuloksella 695 kiloa….

Tuulensillan talli sai laatutallihyväksynnän

Ylöjärveläinen Tuulensillan talli on saanut Suomen ratsastajainliiton Laatutallihyväksynnän. Tuulensilta on Pirkanmaan neljäs ja Suomen 28. SRL:n Laatutalli. Ratsastajainliiton Laatutallit ovat malliesimerkkejä hyvin toimivista yrityksistä. SRL:n mukaan Laatutalleissa tilat, ympäristö, talous ja hevosten hyvinvointi hoidetaan ammattimaisesti ja huolella. Laatutallien kriteeristön mukaan toimintaa kehitetään jatkuvasti ja niissä henkilökunta on pätevää sekä monipuolisesti kouluttautunutta. Tuulensillan talli on toiminut…

Ikurin Vire rankaisi Uplakersia

Uplakers koki viime viikon keskiviikkona ison tappion Ikurin Vireen vieraana. Isännät ottivat pisteet tylysti maalein 9–3. Vielä avauserän jälkeen tilanne oli tasan 2–2. Toisessa erässä Mika Kallimäellä oli vielä rangaistuslaukaus, jossa ylöjärveläinen epäonnistui. Tämän jälkeen peli karkasi Uplakersin käsistä. Isännät takoivat kolmannen erän alussa neljä maalia reilun kahdeksan minuutin sisällä, jonka jälkeen ottelun voittajasta ei…

Kaisla voimisteli hienosti finaalissa

Ylöjärven Iskun voimistelujoukkue Kaisla osallistui viime viikonloppuna yli 14-vuotiaiden kilpasarjojen välinemestaruuskilpailuihin Imatralla. Kyseessä oli kauden pääkilpailu. Lauantaina kilpailtiin sarjojen alkukilpailut, jossa Kaisla osallistui kovatasoiseen 14–16-vuotiaiden sarjaan. Tytöillä oli hyvä asenne koko päivän ja ennen kilpailusuoritusta joukkue huokui hyvää fiilistä. Hyvästä fiiliksestä aiheutunut pieni ylilatautuminen näkyi kilpailusuorituksen alkupuolella harmillisina virheinä, mutta loppuohjelma sujui ilman suurempia virheitä….

Ryhdin voimanostojaoston alkuvuodet – yhteenkuuluvaisuutta ja yhdessä tekemistä

Tilaajille

Ylöjärven Ryhdin voimanostojaoston perustaminen ajoittuu vuoteen 1979, vaikka virallisesti toiminta alkoi vuoden 1980 alusta. Muutaman miehen ryhmä oli jonkin aikaa harrastanut voimailua Kirkonkylän ala-asteen hiilikellarissa. Treeniporukkaan kuuluivat muun muassa Olavi Nordgren, Kalle Nieminen, Reijo Heino, Jukka Lehti ja Martti Järvensivu. Olavi Nordgrenista jaosto sai jämptin puheenjohtajan. Alkuvaiheessa jaosto kokosi siipiensä suojaan noin 40 voimanoston, kehonrakennuksen…

Hyvin taistellut YIlves lahjoitti voiton hermoilemalla

Ylöjärven Ilves kohtasi Naisten Futsal-Liigan kärkijoukkueen Tampereen Ilves FS:n lauantaina vieraskentällä. Haastajana otteluun lähteneen YIlveksen raju taistelu ei riittänyt ihan loppuun asti vaan kotijoukkue vei pisteet lukemin 4–1 (0–1). Haastajan asema antoi YIlvekselle vahvan startin, kun Esra Erden runnoi jo toisella otteluminuutilla pallon kotijoukkueen maaliin. Ilves FS:n pelinrakenteluun kylmäpäisesti suhtautunut YIlves piti tamperelaiset pois tulostaululta…

Iskun sisarjoukkueet samaan kategoriaan

Joukkuevoimistelun kilpailukausi jatkui viikonloppuna. Ylöjärven Iskun joukkueet Kuutar ja Team Kuutar osallistuivat Rantaperkiön Iskun järjestämään seuracupin kisaan. – Kisaviikko alkoi hieman surullisilla uutisilla, kun Team Kuuttaren treenisalilla yhdeltä tytöltä venähti nilkka, valmentaja Mariette Kaipiainen huokaisee. Vamma esti tytön pääsyn lauantaisiin kisoihin Hervantaan. – Yhden tytön puuttuminen näkyi kuvioissa, mutta tytöt suoriutuivat kisoista hyvin ja antsaisivat…

Miska Saloselle arvokas karatemitali

Karaten Pohjoismaiden ja Baltian maiden mestaruuksista oteltiin lauantaina Tampereella Tesoman palloiluhallissa. Kilpailut olivat pohjoismaisen karaten historian suurimmat, sillä niihin osallistui 298 kilpailijaa. Suomen joukkueessa kilpaili 55 urheilijaa. Ylöjärveltä mukana kamppailemassa olivat Miska Salonen, Nuutti Vuori ja Miikka Salonen. Nuutti Vuori aloitti kilpailut alle 18-vuotiaiden alle 68-kiloisten sarjassa. Vuoren ensimmäinen vastustaja oli Viron Karel Taal, jolle…