Mielipiteet

Kannabis on laillistettava Suomessa!

Suomessa ja maailmalla nuorempi sukupolvi on vastuullisempaa ja kouluttautuneempaa kuin koskaan aikaisemmin. Me käytämme vähemmän alkoholia ja nikotiinituotteita, ja tiedostamme päihteiden haitat. Nyt on aika lopettaa sota kannabista vastaan ja laillistaa se Suomessa. Enemmän riippuvuutta aiheuttavia aineita ovat muun muassa alkoholi, masennuslääkkeet, nikotiini ja kahvi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vertailussa kannabis aiheutti verrokkeihin nähden vähemmän…

Ihmisen itsemääräämisoikeutta tulee kunnioittaa

Ihmisen identiteetin hyväksyminen tai sen määrittely ei tule olla viranomaisten, poliitikkojen tai esimerkiksi kirkon tehtävä. Nuorille ja lapsille vahingollisinta on tuomitseva asenneilmapiiri, tuen puute ja suoranainen kiusaaminen. Sateenkaarinuorilla on moninkertainen itsemurhariski ja sitä selittää se, ettei nuori saa hyväksyntää, hänen asiaansa ei ymmärretä tai se tahallaan väärinymmärretään/-selitetään. Suomen ihmisoikeushäpeäpilkku eli translaki on korjattava ihmisoikeuksia kunnioittavaksi;…

Eero Pirttijärvi: Kiertoliittymässä

Edellisten vaalien aikaan Ylen vaalivideossa arvioin seuraavan vaalikauden suurimmaksi turvallisuusuhkaksi eriarvoisuuden lisääntymisen. Arvio ei ollut huono, eriarvoistuminen on nyt keskeinen teema. Vaalikamppailu tuo mieleen kiertoliittymän. Moni ajaa kiertoliittymään turhan kovaa, etuajo-oikeutetun kannattaa jäädä odottamaan, kun huomaa kaverin tulevan edelliseen sisääntuloon niin lujaa, että ei ehtisi jaloista pois. Vaalimainonnassa sekä rahalla että röyhkeydellä päästään pitkälle. Tien…

Auri Siika-aho: Tarvitsemme sukupolvenvaihdoksen eduskuntaan

Yksi vaaliteemoistani on sukupolvenvaihdos, nuoret mukaan päätöksentekoon. Olen keskustellut tästä todella monen nuoren kanssa ja olen todella huolestunut. Vaikka nuorten kiinnostus politiikkaan onkin noussut, liian moni kertoo olevansa vielä “aivan pihalla” politiikasta. Politiikka on nuorelle kaukaista ja paikoitellen vaikeasti ymmärrettävää. Politiikan kieli on haastavaa jopa ehdokkaille, saati sitten asioita seuraamattomalle nuorelle. Mitä nuori sitten voi tehdä? Vaalikoneita, joiden kysymyksiä ei välttämättä…

Hanna Holma: Lapsiperheitä koskevaa lainsäädäntöä on pakko parantaa

Suomessa verotetaan jokaista kansalaista yksilönä yksilön tulojen mukaan riippumatta puolison tuloista tai lapsimäärästä. Lapsivähennys poistettiin verotuksesta kokonaan viime vuonna.  Sitä ennenkin se oli niin pieni, että vähennys oli lähinnä huono vitsi. Myös asuntolainan korkovähennys on lähes poistunut verotuksesta. Tänä vuonna se on vain 25%. Syntyvyys on ennätyksellisen matalalla tasolla Suomessa. Se, mitä valtiovalta voi tehdä lapsiperheiden…

Susanna Riekkinen: Uusi toimintatapa poliittiseen päätöksentekoon

Maailma ja Suomi sen mukana kehittyy hurjaa vauhtia. Mutta on yksi asia, mikä ei ole muuttunut yli sataan vuoteen ja se on poliittinen päätöksentekojärjestelmä. Ihmiset ovat kauan olleet pettyneitä ja turhautuneita maamme asiainhoitoon, mikä tulee ilmi myös matalina äänestysprosentteina. Usko politiikan tekoon on mennyt. Liike Nyt on perustettu vastaamaan tähän ongelmaan. Me haluamme luoda maahan…

Joonas Soukkio: Kannabis on laillistettava Suomessa!

Suomessa ja maailmalla nuorempi sukupolvi on vastuullisempaa ja kouluttautuneempaa kuin koskaan aikaisemmin. Me käytämme vähemmän alkoholia ja nikotiinituotteita, ja tiedostamme päihteiden haitat. Nyt on aika lopettaa sota kannabista vastaan ja laillistaa se Suomessa. Enemmän riippuvuutta aiheuttavia aineita ovat muun muassa alkoholi, masennuslääkkeet, nikotiini ja kahvi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vertailussa kannabis aiheutti verrokkeihin nähden vähemmän…

Ehdotettu translaki polkee lapsen oikeuksia

Vaalikampanjointi velloo nyt kuumimmillaan. Puolueet esittelevät kärkiavauksiaan ja haluavat muuttaa maailmaa parempaan. Mutta mikä on se parempi? Erityisesti herkät ja identiteettiä koskevat asiat jakavat mielipiteitä. Paneeleissa kiperäksi aiheeksi on noussut translain uudistaminen. Harva tietää, mitä kaikkea esitys pitää sisällään. Ihmisoikeuksilla ja tasa-arvolla perustellaan monenlaista. Translain uudistus sallisi alaikäisen vaihtaa sukupuoltaan omalla ilmoituksellaan ja hakeutua hormonihoitoihin…

Ajokortti 14-vuotiaille

Minun mielestäni ajokortti on saatava 14-vuotiaana, koska 14-vuotiaat ovat jo tarpeeksi vanhoja ajamaan mopoa tai mopoautoa. Monella 14 vuotiaalla on harrastuksia monesti viikossa ja niihin ei ole aina vanhemmilta kyytiä. Tämän takia olisi hyvä, jos olisi jonkunlainen ajoneuvo, jolla pääsisi treeneihin. Se olisi kaikille hyväksi. Vanhempien ei tarvitsisi käyttää aikaansa kuskaamiseen ja nuoret pääsisivät liikkumaan…

Sami Savio: Vakuutuslääkärijärjestelmän puutteet on korjattava pikaisesti

Monille kansalaisille on aiheutunut vakavia ongelmia heidän jäätyään vaille ilmeisen oikeutettua työkyvyttömyys- tai eläkepäätöstä. Vakuutuslääkärijärjestelmän puutteet esille nostaneessa kansalaisaloitteessa vaadittiin lääkärinlausuntojen yleisten muotovaatimusten laajentamista koskemaan myös vakuutus- ja eläkeyhtiöiden lääkäreitä. Vakuutuslääkärienkin päämääränä tulee olla potilaiden auttaminen, ei vakuutusyhtiöiden taloudellisten etujen ajaminen. Heidän oikeuttaan kumota hoitavan lääkärin diagnoosi ei haluta kokonaan poistaa, mutta vakuutuslääkäreiltäkin on silti…