Mielipiteet

Etkö todella huomannut törmänneesi, partiolaisen vanhempi?

Sanotaan vanhojen kaivelusta mitä sanotaan, palaan parin kuukauden takaiseen tapahtumaan Ylöjärven seurakuntatalolla. Niin paljon jäi kaivelemaan käytöksesi, partiolaista retkibussille tuonut ja autoani kolhinut kuljettaja. Poikani oli lauantaina 22. huhtikuuta seurakuntatalolla TAMKin opiskelijaporukassa, joka järjesti hyväntekeväisyystapahtuman. Kun hän oli lauantaiaamuna ajamassa seurakuntatalon seinustaa kohti parkkipaikkaa, pysähdyit hänen eteensä jättääksesi lapsen kyydistäsi. Poikani jäi perääsi odottamaan liikkeelle…

Räikälle ei soisi Työväentalon kohtaloa

Ylöjärven kaupungintalon aukion yhteydessä sijaitsevan, entisen kunnanviraston Räikän, saneerauksesta on kiistelty vuosikymmenet. Asiaan kiinnitti huomiota viimeksi Ylöjärven Uutiset 28. kesäkuuta ilmestyneessä pääkirjoituksessa. Räikän saneeraus on etenemässä niin, että tälle vuodelle on varattu suunnittelurahaa talon kunnostamiseksi ja ensivuoden budjettiin kaavaillaan määrärahaa saneerauksen toteuttamiseksi. Saneerausta on jälleen yllytty myös vastustamaan. Asialla ovat lähinnä perussuomalaiset, jotka populistisin perustein…

Jälkipuintia vaalituloksesta

Vaalien jälkeen käydään puolueiden väliset neuvottelut, joissa sovitaan, kuinka monta henkilöä ryhmät voivat nimetä eri toimielimiin ja muihin luottamustoimiin. Viime viikon Ylöjärven Uutisissa kristillisdemokraattien Veli-Matti Antila ja perussuomalaisten Mauri Heiska purkivat pettymystään valtuuston jo hyväksymään neuvottelutulokseen. Puolueet olivat sopineet, että testaamme vaalien jälkeen uutta Excel-taulukkoon rakennettua pisteytysjärjestelmää: eri toimille on määritelty pisteet, ja pistekertymien pohjalta…

Mikä kenellekin kuuluu ja millä perusteella

Mikä kenellekin kuuluu ja millä perusteellaYlöjärven kaupungin luottamushenkilöpaikkojen neuvottelut käytiin sovitusti hiljaisuudessa ilman mediajulkisuutta. Nyt tilanne on toisin ja on aiheellista kysyä mikä kenellekin kuuluu, ja millä perusteella.Kysymyksessä on mitä suuremmassa määrin myös äänestäjien kuluttajansuoja. Onko jokaisen äänestäjän antama ääni samanarvoinen? Näin tulisi olla.Kokoomuksen ryhmänjohtajat Kotiranta ja Ojares kirjoittivat viime viikolla, että suunniteltu ja hyväksytty…

Ylöjärven kaupungin yhdenvertaisuussuunnitelmasta

”Vuonna 2015 voimaanastuneen yhdenvertaisuuslain velvoittamina kuntien viranomaisten on laadittava yhdenvertaisuussuunnitelma. Lain mukaan viranomaisten on arvioitava yhdenvertaisuuden toteutumista toiminnassaan ja ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin yhdenvertaisuuden toteutumisen edistämiseksi. Näiden toimenpiteiden on oltava viranomaisen toimintaympäristö, voimavarat ja muut olosuhteet huomioon ottaen tehokkaita, tarkoituksenmukaisia ja oikeasuhtaisia.” Edellä on ote yhdenvertaisuusasiaan liittyvien hallintotoimien juonto-osasta. Asia vaikuttaa vakavasti otettavalta, ja sitä se…

Salkutus hämmentää ryhmäkoti Pehtoorissa

Ylöjärven kaupunginvaltuusto päätti tämän kauden viimeisessä kokouksessaan 22. toukokuuta viime kaupungin eri kiinteistöjen niin sanotusta salkutuksesta. Salkutuksessa kiinteistöt jaetaan pidettäviin, myytäviin, purettaviin ja jatkoselvitettäviin. Nyt listaan jatkettiin sote-erityistoimepidesalkulla. Ryhmäkoti Pehtoorin henkilöstö, asukkaat ja heidän omaisensa saivat lukea salkutuksesta kaupunginhallituksen listalta. Asia aiheutti hämmennystä ja pelkoakin siitä miten käy hoitopaikan ja työpaikkojen kun listalta oli luettavissa,…

Kulttuuriharrastamisen kova hinta

Arviolta 1,2 miljoonaa euroa maksavan Vanhan Räikän kunnostushankkeen peruminen tai vähintäänkin lykkääminen olisi kuntalaisten kannalta järkevin ratkaisu. Samaisen rahan siirtäminen kuntalaisille tärkeisiin hankkeisiin, kuten kulttuuri- ja liikuntamahdollisuuksien kehittämiseen tai tiestön ylläpitämiseen, olisi järkevämpää ja edistäisi koko kaupungin hyvinvointia. Ei ainoastaan pienen ja äänekkään marginaaliryhmän voimakastahtoista kulttuuriharrastamista vanhan rakennuksen juurella. Kulttuurille ja yhdistystoiminnalle voidaan tarjota muita…

Kevät metsässä

Astu metsään, siellä kirkko. Katsele ja kuule, tunne. Saat levähtää paineistasi. Tuolla kanto, istu sille, taikka kiipeä kivelle. Nosta katse korkealle. Näet taivahan sinisen. Pilvet valkopurjeinensa kyntävät ikuista merta. Vanhat kuuset vaiti seisten rauhan antavat sinulle. Viserrystä, sirkutusta, laulaa lintunen keväistä, sointuja elämän riemun. Makaa käärme kalliolla, istuu oksalla orava. Samettinen sammalmatto pehmyt alla askeleesi….