Kulttuuri

Miran enkelit

Ylöjärveläisillä lapsilaulajilla menee lujaa. Juuri kun kaupungissa on päästy iloitsemasta mutalalaisen Oona Pätärin viime kevään KIDSing-menestystä, nostavat uudet lahjakkuudet jo vahvasti päätään. Vuorentaustan koulun kuudetta luokkaa käyvät Helmi Jonasson ja Yasmin De Souza tekivät Nelosen The Voice Kidsissä kovan tempun ja selviytyivät Ääni Ratkaisee -vaiheesta komeasti jatkoon. Seuraavaksi edessä on pudotuspeli, jossa ystävykset voivat joutua…

Syystuulet puhaltavat kirjastoon

Syksy tuo kirjastoon taas tapahtumia ja uutuusteoksia. Talo ei ole kuitenkaan uinunut kesällä, sillä suviaikaan lainamäärät tavallisesti pompsahtavat kärkilukuihin. Voisi kuvitella, että kesällä suvilaitumet kutsuvat eikä ihmisiä houkuta hiipiä kirjaston seinien sisään luuraamaan. Syksyllä taas kirjaston lämmön luulisi houkuttavan vilun ja viiman keskeltä opusten ääreen. Asia ei kuitenkaan ole ihan näin. Lainamäärien perusteella heinäkuu on…

Steppaavaa menoa iloiselta 1920-luvulta

Petri Lairikon ohjaama Laulavat sadepisarat -musikaali sai ensi-iltansa viime viikolla Tampereella Musiikkiteatteri Palatsissa. Tanssiva komedia kertoo rakkaustarinan ohessa elokuvamaailman mullistuksesta. Herkkupaloina ovat säteilevät esiintyjät ja Kaija Serpentiinin häikäisevä puvustus. Sympaattisista ja säteilevistä esiintyjistä, energisistä tansseista ja silmiä häikäisevistä puvuista – niistä kostuvat Palatsin Laulavat sadepisarat. Komedia kertoo rakkaustarinan ohessa myös äänielokuvan vallankumouksesta. Ääni mullisti elokuvabisneksen…

Näitä kirjoja et voi jättää lukematta

Syksy on kaunokirjallisuuden kulta-aikaa. Moni kustantaja haluaa kirjailijoidensa tuotokset markkinoille alkusyksystä, kun ihmiset käpertyvät kesän jälkeen sohviensa nurkkaan etsimään elämyksiä kirjan kansien välistä. Tänä syksynä kirjailijat vaikuttavat jopa poikkeuksellisen tuotteliailta. Kirjakaupoista ja kirjastoista löytyy takuuvarmasti teoksia jokaiseen makuun. Syysmarkkinoille on ilmestynyt jälleen myös tähtikirjailijoiden, kuten Jari Tervon, Kari Hotakaisen, Tuomas Kyrön, Taavi Soininvaaran, Antti Tuurin,…

Les Misérables on vangitseva yhteistaideteos

Tampereen Teatterin syyskauden suursatsaus Les Misérables onnistui lumoamaan lauantaisen ensi-iltayleisön. Victor Hugon Kurjien tarina ja Georg Malvuksen ohjaus puhuttelivat katsojia. Laulajat, musiikki ja lavastus muodostivat vangitsevan yhteistaideteoksen. Syttyipä musikaalitaivaalle muutama uusi tähtikin. Esityksen kaksoisensi-ilta oli viime perjantaina ja lauantaina päänäyttämöllä. Ranskalainen parivaljakko, sanoittaja Alain Boublil ja säveltäjä Claude-Michel Schönberg, haistoi menestyksen törmätessään Victor Hugon menestysromaaniin…

Koko elämäni on ollut matka sinun luoksesi

Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa viime viikon tiistaina ensi-iltansa saanut Hiljaiset sillat on kahden keski-ikäisen ihmisen kirpeänsuloinen rakkaustarina. Samaistumispintaa Seija Holman dramatisoima näytelmä tarjoaa yllin kyllin. Milko Lehdon ohjaaman draaman keskiössä ovat elämän kipeät valinnat. Sydän puskee ulos rinnasta, veri kuuraa suonia kohisten, kämmenet hikoavat, jalat lakoavat ja hormonimyrsky saattaa elimistön stressitilaan. Me sanomme sitä rakkaudeksi,…

Museo painuu talvihorrokseen

Syksyn tullen on aika pakata Ylöjärven museon esineistö suojaan talven kylmyydeltä ja kosteudelta. Ylöjärven museon pihapiirissä on hiljaista. Alkavan syksyn tuoksu ja tunne kesän päättymisestä leijuvat ilmassa. Vain museonhoitajat Elina Linkopuu ja Salla Järnefelt liikuskelevat pihamaalla. Edellisenä päivänä, syyskuun kolmantena, on käynyt viimeinen vierailijaryhmä. Koulu- ja päiväkotiporukoita nimittäin kävi tutustumiskierroksilla vielä parin viikon ajan sen…

Vanhan ajan markkinatunnelma liehui valtoimenaan Viljakkalassa

Viljakkalan Seurojentalo-yhdistys järjesti viime lauantaina viidettä kertaa Läheltä Sinulle -markkinat, joissa paikalliset tuottajat pääsivät esittelemään osaamistaan ja tuotteitaan. – On turha mennä merta edemmäs kalaan, kun voi löytää peruselintarvikkeita omalta kylältään, Leena Kunttu kiteyttää markkinapäivän ydintuuman. Muutaman tunnin mittainen markkinatapahtuma keräsi tyytyväisiä Viljakkalan asukkaita kuin se kuuluisa KooVeen maali ikään. Länsi-Ylöjärveltä, Viljakkalan Seurojentalolta kajahti jälleen…

Prinsessa, joka perusti hovinsa mielisairaalaan

Kellokosken psykiatrisessa sairaalassa asui puoli vuosisataa potilas Anna Lappalainen, joka väitti olevansa prinsessa. Ohjaaja Arto Halonen on työstänyt tarinan Tampereen Työväen Teatterin suurelle näyttämölle musikaaliversiona. Lempeän huumorin värittämä esitys herättelee kysymyksiä ihmisyydestä, erilaisuudesta ja onnellisuudesta. Prinsessakutsun on saanut Armi Toivanen. Näytelmä alkaa katsomossa kuin dekkarimainen takaa-ajokohtaus. Armi Toivasen esittämä potilas yrittää karistella hoitohenkilökunnan kannoiltaan välttelemällä…

Keski-iän selättänyt Ylöjärvi-Seura irrotteli mittavan taipaleensa kunniaksi

Pitkään kotiseudun eteen puurtanut aktiivijärjestö juhli 60-vuotista matkaansa kirjavan ohjelman höystämänä Koulutuskeskus Valossa viime lauantaina. Tilaisuudessa, jossa seuran juhlakirjakin julkaistiin, piipahti pitkään kotikonnun hyväksi työtä tehneitä sekä yhdistyksen historiasta muuten vain kiinnostuneita puutarhakaupunkilaisia. 60-vuotisjuhlaansa viime lauantaina toden teolla juhlinut Ylöjärvi-Seura ei ole eläkeiässä. Koulutuskeskus Valossa juhlivat sadat yhdistyksen taivalta kunnioittaneet ylöjärveläiset. Hummaamisen lomassa julkaistiin ilmoille…