Kolumnit

Asiakkaiden onnellisuuskeskus

Hätäisimmät kriitikot ovat jo lyöneet Arabiemiraattien hiljakkoin perustaman onnellisuusministerin pestin maan rakoon. Ehkä riippumatossa lekotellessa kannattaisi uhrata aiheelle kuitenkin pari ajatusta, vaikka myös itse Albert Einstein ilmoitti aikoinaan kuuluvansa kyynisempään koulukuntaan: ”Hyvä olo ja onnellisuus eivät koskaan ole tuntuneet minusta ehdottomilta päämääriltä. Olen taipuvainen vertaamaan niiden moraalia sian pyrkimyksiin.” +++++ Himalajan vuoriston piskuisessa Bhutanissa mentiin…

Pakina: Voi Messi, miksi et kysynyt Raipelta

Hämeenlinnan Alastarolla ajetusta Porsche Cupin osakilpailusta tuli viikonlopun kovin urheilu-uutinen. Molemmat iltapäivälehdet hehkuttivat urheilusivullaan näyttävästi, kuinka kisan voittoon kaasutteli kukapa muukaan kuin Kulli – Raimo Kulli Virosta. On aina hienoa huomata, että pienet lajit saavat huomiota mediassa ja yksittäisiä urheilijoita nostetaan valokeilaan. Pian urheilumanagerit tulevat huomaamaan, että suurempien sponsoritulojen saamiseksi pitää poiketa maistraatissa. Niemiset ja…

Relaa, Nanna

Minä en katso televisiosta Fitnesspäiväkirjoja. En uskalla, koska provosoituisin varmasti liikaa. Ohjelman mainoksen olen kuitenkin nähnyt. Sekin on jo ajatuksia herättävä. Mainoksessa Jere Karalahden raskaana oleva fitnessvaimo Nanna pohtii ääneen tulevaa vauva-arkea. Hänestä tuntuu oudolta, että hän on enää neljä kuukautta yksin. Sen jälkeen hänellä ”roikkuu aina joku apinanpoikanen tossa tississä”. Ajatus numero 1: Kannattaisi…

Melkoinen uutispäivä

Pienessä Suomessa ei ollut uutisköyhyyttä, kun samana päivänä Microsoft ilmoitti luopuvansa matkapuhelimista ja valtioneuvostomme valmistautui Talvivaaran kaivoksen sulkemiseen. Yksilöiden kannalta tapahtumat on äärimmäisen dramaattista. Kansantalouden tasolla pitää pystyä tarkastelemaan asioita kylmän viileästi ja tarkkailla dynamiikan pullonkauloja. 1990-luvun pankkikriisin yhteydessä televisiossa nähtiin itkeviä ihmisiä. Yhden ihmisen näkökenttä on aina suppea. Koko talouden tasolla tilalle syntyy yleensä…

Kolumni: Onnea valmistuville!

Lämpimät onnitteluni kaikille valmistuville nuorille ja aikuisille – tutkinnosta riippumatta! Olette tehneet suuren ja arvokkaan työn. Työnne ei kuitenkaan toivottavasti pääty tähän. Lisää aherrusta on luvassa esimerkiksi ylioppilailla jatko-opintojen parissa ja ammatti- tai korkeakoulututkinnon suorittaneilla täysipainoisesti työelämässä. Onko loppuelämä määritelty sen perusteella, mitä ja miten nuorena on opiskellut? On ja ei. Moni nuori miettii, tekikö…

Suunnitellaanpa nyt yhdessä

Jokaisen CV:n ja työhakemuksen pakollisiin fraaseihin kuuluu ”olen yhteistyökykyinen”. Minäkin olen. Minä en vain ole yhteistyöhaluinen. Olen ohjannut aikanaan työyhteisöille ja koululuokille yhteistoimintatehtäviä, kuten sokkona koottavia palapelejä ja erilaisia kiipeily- ja pujottelutehtäviä.  Olen nähnyt, miten ryhmädynamiikka toimii. Olen myös nähnyt, miten se ei toimi ja minkälaisten ihmisten takia. Ryhmätyön onnistumisen vesittää useimmiten pääliö, päällikön ja…

Kolumni: Munan jatkona onkin kana?

Rosa Meriläinen, ihminen, joka varmaan haluaisi kieltää sukupuolet lailla, on uudistusmielisenä lausunut seuraavat sanat: ”Reiluinta ja järkevintä tilankäyttöä olisivat kaikille yhteisesti tarkoitetut vessat, joita siivotaan riittävän usein. Silloin ei tarvitsisi myöskään nöyryyttää heitä, joiden sukupuoli ei ole niin yksinkertainen ja ilmiselvä juttu.” Ei ole ilmiselvä juttu? Minä ehdotan, Rosa, seuraavaa: Otetaan kukon ja kanan kuvat…

Ihmepoika, joka ei laita ruokaa

Tätä kirjoittaessani kotimaisen jääkiekkokauden ratkaisun hetket ovat käsillä. Niin ovat lento- ja koripallokaudenkin, sekä Euroopan jalkapallosarjojen, mutta otsikoissa on vain ja ainoastaan Patrik Laine. Siis se eilen tiistaina 18 vuotta täyttänyt ”märkäkorvainen keltanokka” (suora lainaus muumeista), jonka liuhuletti on pidempi kuin Tapparan tanssityttöjen hameet. Iltapäivälehdistä se toinen listasi viikonloppuna ”29 faktaa ihmepoika Laineesta” (suora lainaus…

Ruoho on aina tuuheampaa jonkun muun purkissa

Iltapäivälehden toimittaja soitti viime vuonna näihin aikoihin. Hän olisi halunnut tulla meille, minun kotiini tekemään juttua ja katsomaan miten minä olen ”laittanut pääsiäistä”. Meinasi tappaa minut nauruun. Sanoin, että se on Olga Temonen, joka laittaa kotia ja varmaan pääsiäistäkin. Meillä on saman näköistä kesät talvet, ei ole näkynyt tipuja pöydillä. Olen koulutukseltani agrologi, mutta en…