Kolumnit

Planeettamme vaarallisin hetki

Vuonna 1989 Nobelin rauhanpalkinnon saanut Tiibetin hengellinen johtaja, dalai-lama Tenzin Gyatso ja maailmankuulu fyysikko Stephen Hawking ovat pohtineet arvaamattoman, ahdistavan ja monin osin pelottavan uutisvirran vietäviksi ajopuun lailla joutuneiden ihmisten tulevaisuutta. +++++ Dalai-lamalta kyseltiin, miten ihmiset voivat säilyttää mielenrauhansa sekasortoisessa maailmassa. Yli 80-vuotias dalai-lama vastasi, että muutamat tärkeät asiat pysyvät, vaikka ajat vaihtuvat. Olemme kaikki…

Soinin sutkauksia

Timo Soinin puheista on minulta kyselty, eikös ole hyvä tyyli. Sanonnoista on yksi konkreettinen esimerkki. Mieleeni on jäänyt sutkaus Helsingin Punavuoren asukkaista, jotka Soinin mukaan juovat punaviiniä. Itsellä ei ole aavistustakaan, mihin sanonta liittyy. Onneksi internetin hakukoneet tunnistavat asian. Taustalla on Hakkaraisen puolustaminen. Omissa vaalivalvojaisissaan juhlinut kansanedustaja tuo kuulemma maahan enemmän ulkomaanvaluuttaa kuin punavuorelaiset vihervasemmistolaiset….

Kansalaisaloitteet herättävät keskustelua

Sami Savio

Eduskunnassa on keskusteltu alkuvuonna sekä usean kansalaisaloitteen sisällöstä että kansalaisaloitejärjestelmästä yleisemminkin. Kansalaisaloitteet täydentävät osaltaan eduskunnan muuta lainsäädäntöprosessia, joskin vasta yksi kansalaisaloite on saanut lainvoiman. Joidenkin arvioiden mukaan muutamia vuosia käytössä ollut kansalaisaloitejärjestelmä kaipaa uudistusta. Keskustelua on herättänyt muun muassa tarvittavien allekirjoitusten määrä. Nykylain mukaan 50 000 allekirjoitusta kerännyt kansalaisaloite otetaan eduskuntakäsittelyyn. Kriitikoiden mielestä rajaa voitaisiin…

Naisenergiaa

Naisenergia on upeaa. Sillä saadaan aikaan vaikka mitä. Maailma ei toimisi ilman naisia. Mutta ei maailma toimisi myöskään ilman miehiä. Miksei siis vastaavasti yhtä usein puhuta miesenergiasta? Lujasti töitä tekevän miehen vaimona sekä tavoitteellisesti opiskelevan ja urheilevan pojan äitinä kummastelen tätä usein. Ominaisuudet Googletin termin naisenergia. Hakutuloksia pärähti ruudulle runsaasti ja laidasta laitaan. Niiden joukosta…

Sivistyksen mitta

Perusopetuslain mukaan opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Nämä kaikki ovat sivistyksen osa-alueita. Välillä kun seuraa menoa kouluissa, käy mielessä, että ihmisyyteen kasvattaminen on todella kaikkein tärkeintä, mutta myös haastavinta. Niin tärkeitä kuin tiedot ja taidot ovatkin, ei niillä tee mitään,…

”Hyvärreilast palvattua siallihaa”

Eipä eloisasti Viljakkalan murretta lasketellut Johanna Mattila voinut viitisenkymmentä vuotta sitten arvata, että itsenäisen Suomen satavuotisjuhlavuonna ryhdytään EU-direktiiveillä rääpimään supisuomalaista perinneherkkua – saunapalvia. +++++ ”Ku jouluks sika tapettiin ni aina palvattiin kyljet. Ja sitten näin suvella on komee ottaas siittä ku – evään kanskim mentiin tyähön – sitä palvattua siallihaa, ja pöytään tualam muutonkin ni…

Tasavallan presidentti

Milloin Sauli Niinistö ilmoittaa olevansa käytettävissä toiselle kaudelle? Ilmoittaahan hän näin? Koska ylipäänsä kannattaa kertoa aikeistaan? Suomen tasavallan presidentin vaaliin on vielä aikaa, mutta kaksi ehdokasta on jo ilmoittautunut kisaan: keskustan Matti Vanhanen ja vihreiden Pekka Haavisto. Tilanne on tällainen tätä kolumnia kirjoittaessani – mutta onko ehdokkaita enemmän, kun kolumni julkaistaan, tai pian sen jälkeen?…

Näin voi käydä kaikille

Veera Ahlgrén

… ja usein käykin. Tämä teksti olkoon lohduksi kaikille, jotka pohtivat muistisairauden mahdollisuutta, kun vähän väliä tuntuu, että ote arjesta lipeää. Uskallan ilman mitään alan koulutusta väittää, että nämä eivät ole oireita, vaan väistämättömiä tapahtumia jokaisen ihmisen elämässä. Unohdat liittää liitetiedoston sähköpostiin. Tämä on niin yleistä, että nykyään jotkut sähköpostiohjelmat pistävät merkille sen, kun kirjoitat…

Troijalaisille avattiin portit

Historiallinen Troijan puuhevonen hirnuu ja voi hyvin vuoden 2017 maailmassa, missä löysiä valheita lasketellaan kirkkain otsin alamaisten ja hallittavien silmille kuin suden kuraa. Kun kreikkalaiset eivät sotavoimin onnistuneet pelastamaan troijalaisten kaappaamaa Helenaa, turvauduttiin viekkauteen. Piiritys lopetettiin ja purjehdittiin piiloon. Troijan rannoille jätettiin voiton kruunuksi Odysseuksen ideoima lahja, valtava puuhevonen. Lahja vietiin riemusaatossa porttien läpi Troijaan,…