Ihmiset ja ilmiöt

Kolmannet Konepäivät

Kunnioitettavaan ikään ehtineet Massey Fergusonit ja Valmetit suuntaavat tänä lauantaina Ylöjärven Viljakkalaan. Haverin Konepäivät tiivistää olemustaan. Vanhojen koneiden lumo ei laannu. Kolmannen kerran järjestettäville Haverin Konepäiville odotetaan enemmän kävijöitä kuin edelliskerroilla on ollut. Konepäivien idea virisi aikoinaan viljakkalalaisten Päivö Uusi-Erkkilän ja Matti Lettoniemen juttutuokioissa. Vaikka härvelit ovat tietysti keskiössä, vanhaan kaivosmaisemaan mahtuu samanaikaisesti monenlaista ohjelmaa,…

Valosta hyvät eväät tulevaan

Tilaajille
Ylöjärven lukio, lakkiaiset, juhla

Ylöjärven lukiosta valmistui tänä keväänä 103 ylioppilasta. Lisäksi kaksoistutkinnon suoritti 16 opiskelijaa. Lakkiaisjuhlassa paikalla oli Ylöjärven lukion, eli entisen Ylöjärven yhteiskoulun, ensimmäisiä ylioppilaita.   ”Ken kerran itse on onnellinen, se tahtoisi onnehen jokaisen, ja antaa ja antaa ja antaa vaan, oman onnensa aarteistaan.” Lukion musiikkiryhmä kajautti lakkiaisjuhlan käyntiin Tuure Kilpeläisen Hymyilevän Apollon sävelin viime lauantaina. Maailmalle…

Kengittämisen ekspertti

Tilaajille
Kim Åkerlund, kengitys, raviurheilu, Pinsiö

Raviurheilun saralta löytyy erilaisia ammattinsa osaajia. Ylöjärveläinen ravivalmentaja Kim Åkerlund osaa hevosten valmentamisen ja ohjastuksen lisäksi erityisen hyvin myös kengittämisen. Tämä erikoisosaaminen on tehnyt ylöjärveläisen tunnetuksi raviväen keskuudessa. Vaikka raviurheilu on vaativa ala, sen harjoittaminen on iskostunut elämäntyön mittaiseksi projektiksi ylöjärveläiselle Kim Åkerlundille. Hieman yli kolmekymppinen treenari valmentaa ravureita yhdessä isänsä Seppo Åkerlundin ja veljensä…

Seepran päätä ei palele

Anssi Salonen, erotuomari, jääkiekko, Liiga

Jääkiekkoerotuomareita on riepoteltu viime aikoina mediassa harva se viikko. Raitapaitaisten oikeudenjakajien on nähty milloin olevan sokeita, milloin taas muuten vain pihalla. Ylöjärveläiselle Anssi Saloselle tällainen kritiikki on arkipäivää. 29-vuotias Salonen on viheltänyt Liigassa seitsemän vuotta. Nuoresta iästään huolimatta hänellä on vyöllään 316 ottelua maamme seuratuimman urheilusarjan päätuomarina. Ylöjärveläisen tavalliseen työpäivään sisältyy aina suunsoittoa. Kaukalossa tuomari…

”Raveissa mennään liikaa peli edellä”

Vaikka Pohjois-Hämeen Hippos siirtyi pääosan esittäjästä sivurooliin jokin aika sitten, sillä on silti vaikuttamisen mahdollisuus. PHH:n uuteen johtokuntaan valittu, siivikkalalainen Jukka Heiskala tahtoo edistää kotimaista raviurheilua optimistisella ja innovatiivisella meiningillä. Jukka Heiskala on mukana raviurheilussa usealla eri otteella. Selvitetään aluksi siivikkalalaisen oman raviuran alkujuuret. – Innostukseni raviurheiluun näki päivänvalon Forssan kuninkuusraveissa vuonna 1988. Kyseessä oli…

Fingerstylestä fuusioon

Tampere Guitar Festivalilla nähdään huippunimiä ja erikoisia soittotekniikoita. Ohjelmistossa on paljon muutakin kuin konsertteja. Luentoja, työpajoja, mestarikursseja, Suomen kitarakatselmus – Tampere Guitar Festival tarjoaa lukuisien konserttien lisäksi monenlaista ohjelmaa kitaransoitosta kiinnostuneille. Ohjelmassa on ensimmäistä kertaa muiden soitinryhmien kuin kitaran soittajille, opettajille ja opiskelijoille sekä fysioterapia-alan toimijoille tarkoitettu ranskalaisen Marc Papillonin ohjaama The Joy of Playing…

Voionmaan opisto heitti hyvästit Yliselle

Voionmaan opisto, Ylinen, media-ala

Voionmaan opiston opiskelijat päättivät lukuvuotensa viime torstaina. Viimeisellä viikolla katseltiin muun muassa elokuva-alan opiskelijoiden lopputöitä. Opiston 65-vuotinen taival päättyy Ylisellä, kun opisto siirtyy Tampereen yliopiston tiloihin heinäkuussa. Koivuin koristeltuun juhlasaliin pakkautui viime viikon maanantaina Voionmaan opiston opiskelijoita. Välillä salin täytti hurja naurunremakka. Voionmaan opiston tämän lukuvuoden päätösviikko alkoi elokuva- ja tv-linjan sekä dokumenttilinjan opiskelijoiden lopputöiden…

Keikka-arvio: Popeda – rokettirollia äideille ja tyttärille

Popeda, Pöheikön Pölläys, Pöheikön Pölläys 2016, Pate Mustajärvi

Junttiyhtye Popeda. En tiedä, miksi sanapari on vuosien saatossa iskostunut päähäni niin, että en puolenkaan kymmenen nähdyn keikan jälkeen saa sitä pyyhittyä pois. Minun on pakko tehdä armoton kierros internetin hakukoneissa ja tuijotella yhtyeen promokuvia todistaakseni itselleni olevani oikeassa. Mutta ei. Junttius yhdistetään Popedaan vain Suomi24:n keskustelupalstalla, jossa joku on aloittanut keskustelun otsikolla ”Junttibändi, joka…

Keikka-arvio: Varusmiessoittokunnan showband – nimensä veroinen

Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan showband, puolustusvoimien varusmiessoittokunta, Pöheikön Pölläys, Pöheikön Pölläys 2016

Onneksi Puolustusvoimien Showband sai heittää Pölläyksessä lauantaina kaksi keikkaa. Ilta kahdeksan esiintymistä oli katselemassa liian vähän väkeä. Aivan liian vähän, sillä 16 hengen yhtye oli nimensä mukaisesti showband. Showband on osa Hattulan Parolassa toimivaa Puolustusvoimien varusmiessoittokuntaa ja tuttu näky muun muassa Provinssirockin lavalla. Sen solisteina ovat vuosien varrella toimineet muun muassa Veeti Kallio ja Paula…

Keikka-arvio: Sorrowhearts – kilttiä powerpolkkaa kiltit yllä

Pöheikön Pölläys, Pöheikön Pölläys 2016, Sorrowhearts

Nyt minä olen nähnyt kaiken. Iso nahkakilttiin pukeutunut parrakas mies soittaa pientä viulua ja pomppii – ja se on vieläpä hauskaa. Lauantai-illan esiintyjistä Sorrowhearts oli pääesiintyjää hieman nimettömämpi, mutta ennakkoluuloille kannattaa harvoin antaa valtaa. Kuusihenkisen yhtyeen powerpolkka oli hyväntuulista, ja ilmeisesti yhtyeellä on Pirkanmaalla oma faniporukkansa, sillä tapahtumateltta oli puoli kymmenen aikaan lähes täynnä. Kotisivuillaan…