Ihmiset ja ilmiöt

Kontrolloidusti jännitteistä

Danis & Holli, Seitsemisen luontokeskus, taide, kuvataide

Läsnäolo. Se oli vuosia ollut Tiina Höllin taiteilijuuden ydin. Hölli meditoi ja teki hiljaisuusharjoituksia, antoi niiden johdattaa luovaa työtään. Kun hän tutustui Murat Oktay Danisiin, kaikki muuttui. Taidemaalari, taideteoreetikko Murat Oktay Danış ja kuvataiteilija, kuraattori Tiina Hölli ovat työskennelleet yhdessä pari vuotta. He löysivät toisensa kansainvälisen taiteilijaverkoston avulla. Ajatukset mätsäsivät. Turkkilainen Danis on kehittänyt oman…

Suomalaisluonnon viemää

Kiinasta Suomeen muuttanut harrastajamaalari ei ole saanut tarpeekseen luontomaisemistamme. Seuraavaksi voisi silti sivellä Kiinaa suomalaisille. Suomalaisen luonnon maalaaminen impressionistisin ottein. Sama Kurun vapaa-ajan asukkaan Michelle Liun innostus on jatkanut sitten viimekesäisten näyttelyn Kurussa ja haastattelun Ylöjärven Uutisissa. Maalaaminen kun on hänelle terapeuttista ja luontomme yhä taianomaista ja Kurussa heti ikkunasta avartuvaa. Epätarkka, abstrahoiva tyyli taas…

Pop up -kirppis keräsi pienet myyjät torille

Viime perjantaina aurinkoinen ilma houkutteli Ylöjärven torille joukon aloittelevia myyntitykkejä myyntipöytineen. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Ylöjärven yhdistyksen järjestämällä pop up -kirpputorilla oli myynnissä lasten omia tavaroita ja vaatteita sekä käsitöitä. Viltit asfaltille levitettyinä, vaatteet siisteissä pinoissa ja tavarat riveissä – näin huolellisesti myyntipisteet oli aseteltu viime perjantaina, kun pienet myyjät odottelivat asiakkaita kaupoille Ylöjärven torille. Metsäkyläläiskaksikko Martta…

”Matematiikka on aina ollut helppoa”

Tilaajille
eero ruuhikorpi

Kun koko peruskoulun ja lukion ajan matematiikan numero on aina kymmenen ja stipendejä tippuu kouraan, luulisi jatko-opiskelupaikan valinta selviöltä. Tänä keväänä Ylöjärven lukiosta ylioppilaaksi kirjoittanut Eero Ruuhikorpi ei matemaattisesta lahjakkuudestaan huolimatta pyri lukemaan matematiikkaa yliopistoon. Ruuhikorpi haluaa urheiluselostajaksi. – Urheilutoimittaja on unelma-ammattini. Varsinkin selostaminen kiinnostaa. Jos en pääse opiskelemaan journalistiikkaa niin katsotaan sitten sitä matematiikkaa,…

Hui hai, lomastressi – sisin ohjaa kyllä

kesäloma, loma, työterveyspsykologi, psykologi, työterveyspalvelu Viisari

Kesälomaan ei ole yhtä oikeaa sapluunaa. Työterveyspsykologin mukaan kunkin on paras kuunnella itseään ja valita itselleen mieluisa tapa lomailla. Ja mitä tärkein lomaresepti piilee itse asiassa lomien välissä. Lomailu ei ole tyhjänpäiväistä hupia. Se on tuiki tärkeää, koska sen avulla ihminen palautuu työnteosta. Kesävapaalla, jota moni näihin aikoihin taas viettää, on vieläpä erityistä etua. –…

Virren veisuu kuopii perinnettä ja uskoa

virsi, virret, kirkko, Viljakkalan kirkko, Viljakkala

Ylöjärven kesässä kuullaan virsiä monessa tilaisuudessa. Ne, niin uudet kuin vanhat, muistuttavat kulttuuriperimästämme ja suovat hetkiä hengellisyydelle. Kanttori Heidi Olkinuorasta laatu korvaa määrän, jos virsitilaisuuteen joskus tuleekin vähänlaisesti porukkaa. – Tämä on pieni kirkko. Tämä on aina kotoisa tunnelmaltaan, Viljakkalan kirkossa työskentelevä ja siellä pian virsi-illassa esiintyvä kanttori sanoo. Vähänlaisesti ei kuitenkaan tarkoita vain kourallista….

”Keskiviikko on täydellinen päivä!”

Jo perinteeksi muodostunut keskiviikkokahvila aloitti tämän kesän toimintansa toissa keskiviikkona. Paikalle saapui reilut 20 ihmistä nauttimaan musiikista ja vaihtamaan kuulumisia tuttavien kanssa. Puheensorina täytti Viljakkalan Seurojentalon, kun keskiviikkokahvila keräsi kyläläisiä yhteen. Palvelukeskus Elokaarestakin oli paikalle saapunut muutama parempikuntoinen asukas yhdessä hoitajiensa kanssa. Kahvilatoiminnalla on jo perinteitä, sillä sitä on järjestetty vuodesta 2009 asti. Keskiviikkokahvilan ohjelmakin…

Karhen markkinat on kylän kohokohta

Karhen markkinat, markkinat, kesä, Karhen koulu

Perinteikkäät Karhen markkinat järjestettiin Karhen koululla viime lauantaina jo 17. kerran. Tapahtuma keräsi yli 80 myyjää koulun urheilukentälle. Kävijöitäkin riitti, kun sää suosi. Jo hyvissä ajoin ennen kuin markkinat edes alkoivat, kylän teiden varret alkoivat täyttyä autoista ja ihmisiä virtasi kohti Karhen koulua. Myyntipaikat oli tänäkin vuonna loppuunmyyty jo muutama viikko ennen markkinoita. – Paikkoja…

Koiria ja vauhtia

Tänä viikonloppuna Teivon alueella kirmaavat ehkä nopeimmat koirat vinttikoiraratojen ulkopuolelta. Agirotu on suomalaisen agilityn suurimpia vuosittaisia tapahtumia. Lauantaina Teivon ravirata täyttyy nopeista ja notkeista koirista ja niiden melkein yhtä notkeista ohjaajista. Agirotu on suomalaisen agilityn suurimpia vuosittaisia tapahtumia. Lauantaina mitellään agilityn avoimista suomenmestaruuksista. Tämän vuoden viralliset SM-kilpailut käytiin kesäkuussa Lahdessa, mutta virallisiin kilpailuihin saavat osallistua…

Runoluulo ei ole toden väärti

runo, runous, runon ja suven päivä, pääkirjasto Leija

Ehkei runous kaikkiin kovaa kolahdakaan, mutta harhaluulojen takia sitä kartetaan usein ihan turhaankin. Runoja löytyy moneen makuun. Tänään vietetään Eino Leinon ja runon ja suven päivää. Vaikeaa, kauhtunutta, hienostelevaa. Ei jää yhteen tai kahteen kertaan, että törmää tällaisiin mielikuviin runoudesta. Niitä on kohdannut myös entinen äidinkielen opettaja ja runojen suurkuluttaja Erkki Korpiaho. – Jos jotain…