Anni Blomqvistin kirjoihin perustuva musikaali on koskettava kuvaus ihmisistä meren armoilla. Jussi Helmisen dramatisoima ja Antti Majanlahden ohjaama esitys on ennen kaikkea Maijan ja Jannen rakkaustarina, yksi kauneimmista sellaisista. Niina Sirén-Haapasaari ja Rami Mäkelä onnistuvat ihastuttavalla tavalla päärooleissaan.
Nokian Työväenteatteri ylpeänä esittää: herkkua silmille, täytettä korville ja ajattelemisen aihetta itse elämästä ja sen tarkoituksesta.
Näin voisivat teatterin tekijät hyvillä mielin kehua Myrskyluodon Maija -musikaaliaan.
Jussi Helmisen käsikirjoituksen pääteemaksi nousee Maijan ja Jannen rakkaustarina, joka onkin yksi kirjallisuutemme kauneimmista. Isien järjestämänä avioliitto kasvaa Myrskyluodolla yhteisten koettelemusten kautta läheiseksi ja lujaksi, sellaiseksi, jonka vain meri voi lopulta särkeä.
Saaristolaiselämä on ankaraa ja raskasta taistelua jokapäiväisestä kalasta. Aikaa ei mitata minuuteissa, vaan aika on luonto: kevät, kesä, syksy ja talvi. Elämä jatkuu kirvelevien vastoinkäymisten läpi, mutta rakkaus on entistä vahvempi.
Kirjailijan omakuva
Myrskyluodon Maijassa kirjailija Anni Blomqvist kertoo oman sukunsa tarinaa. Maijan esikuvana on hänen isoisänsä sisar Maria (Maija). Maija on osin myös Blomqvistin omakuva. Kalastajan muijaksi itseään kutsunut Anni menetti ensin aviomiehensä ja poikansa merelle. Lopulta myös toinen lapsista hukkui kalastusmatkallaan.
Kirjailijan lapsuudenkodissa kerrottiin kummituksista, tontuista ja maahisista. Musikaalissa ihmishahmon saavat niin Meri (Heli Pitkänen) kuin veden haltija Näkkikin (Pertti Mikkola). Anni, jolla on rikas mielikuvitus, oli näkyjen ihminen. Hän luki enteitä ja uskoi kaiken johdatukseen elämässään. Siksi hän vakuutti toisenkin pojan menetyksen jälkeen, että kuolemaa ei kannata pelätä: meri antaa, ja meri ottaa.
Tarina on näin myös Maijan kasvu- ja kehityskertomus.
Sulavasti etenevä
Ohjaaja Antti Majanlahti on synnyttänyt sulavasti etenevän musikaalin, jota värittävät Maijan ja Jannen konstailemattoman rehellinen läheisyys ja paikoin jopa maalaukselliset joukkokohtaukset.
Esityksessä on myös hauskutuksia, joissa ei kuitenkaan syötetä makiaa mahan täydeltä tai tyrkytetä pakkonaurua. Tuokiot ovat luontevia ja kekseliäitä. Tapio Huillan lavastus on onnistunut rannan kiviä ja kuivunutta kaislikkoa myöten. Näyttämöllä avautuva lattialuukku soveltuu niin navetaksi kuin haudaksikin. Hyvin valitut luontoa ja merta kuvaavat videot heijastetaan näyttämön levyiselle kankaalle.
Jussi Helmisen dramatisoima käsikirjoitus pitää kertojan, vanhan Maijan (Katja Vatula), näyttämöllä lähestulkoon koko esityksen ajan. Toisaalta se auttaa seuraamaan tarinan kulkua, mutta ajoittain kertoja tuntuisi selittävän henkilöiden ajatuksia liikaakin.
Tero Koiviston valo- ja äänisuunnittelu kääräisevät esityksen tukevasti pakettiin.
Pääpari hehkuu
Niina Sirén-Haapasaari on herkkä, valoisa ja tulevaan uskova nuori Maija kaikkien vaikeuksienkin keskellä. Sirén-Haapasaari on valloittanut aiemmissa projekteissa eläytymisellään ja sielukkaalla laulullaan, eikä hän tuota pettymystä nytkään. Hänet tullaan näkemään myös Tampereen Työväen Teatterin Kuninkaan puheessa.
Rami Mäkelä on oiva valinta miehekkääksi ja tasaiseksi Janneksi, jonka suolaisen meren parkitseman nahan alla sykkii herkkä sydän. Mäkelä vakuuttaa lauluäänellään.
Sirén-Haapasaaren ja Mäkelän yhteisissä, hellissä kohtauksissa on juuri sitä oikeanlaista lämmintä hehkua, joka vakuuttaa katsojan. Oma taidonnäytteensä on Seppo Mecklinin rovastin änkyttävä puheenparsi ja tunteikkaasti laulavan Nina Jauhiaisen (Vallborg-kummi) sulkeutuminen arkkuun hautajaiskohtauksessa.
Kiitoksen ansaitsee koko työryhmä, eritoten luontevat lapsinäyttelijät.
Musiikki hurmaa
Åke Lindmanin vuonna 1975 ohjaama tv-sarja Myrskyluodon Maija on jäänyt muistioihin Lasse Mårtensonin teemasävelmästä.
Minä en kaivannut kyseistä kappaletta lainkaan Matti Puurtisen sävellystyön hurmaamana. Musiikki istuu näytelmään kuin lokki föörimaston nenään. Eero Pekkosen sovitus on mainiota työtä, ja kuorolaulu sujuu pontevasti.
Ajankuvaa luo Marjo Lundénin oivaltava puvustus, joka sulautuu värityksensä puolesta silmää hivelevällä tavalla luontoon: on maan ruskeaa, meren turkoosia.
Frisööripuolella olisin jättänyt pois vain ikääntyneen Jannen pulleat pulisongit.
Olen ollut teatteriesityksessä, jonka käsiohjelman väliin oli piilotettu nenäliina. Tuolloin sille ei ollut käyttöä. Viime sunnuntaina olisi ollut: kuva itkevästä Maijasta hukkunut pikkupoika käsivarsillaan jää mieleen pitkäksi aikaa.
Kommentointi on suljettu.