Suomen ortodoksisesta kirkosta annetusta asetuksesta sata vuotta, ylöjärveläisortodoksi vaalii uskontoaan omassa tsasounassaan

Ylöjärveläinen Marina Kiviranta teki oman tsasounan uskonelämänsä tukipilariksi. Hän toivoo, että suomalaiset ortodoksit alkaisivat viettää pääsiäistä, ortodoksien suurinta juhlaa, vanhan kalenterin mukaan eli silloin kuin muutkin maailman 300 miljoonaa ortodoksia pääsiäistä viettävät. (Kuva: Matti Pulkkinen)
Ylöjärveläinen Marina Kiviranta teki oman tsasounan uskonelämänsä tukipilariksi. Hän toivoo, että suomalaiset ortodoksit alkaisivat viettää pääsiäistä, ortodoksien suurinta juhlaa, vanhan kalenterin mukaan eli silloin kuin muutkin maailman 300 miljoonaa ortodoksia pääsiäistä viettävät. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Tänään maanantaina 26. marraskuuta on kulunut tasan sata vuotta siitä, kun Suomen senaatti antoi asetuksen Suomen ortodoksisesta kirkosta. Historiallista tapahtumaa muistettiin eilen sunnuntaina juhlaliturgialla Valamon Kristuksen kirkastumisen luostarin pääkirkossa Heinävedellä. Juhlallisuuksiin osallistui ortodokseja myös 33 kunnan alueella toimivasta Tampereen ortodoksisesta seurakunnasta. Ylöjärveläinen Marina Kiviranta rakastaa kirkkoaan ja uskontoaan niin paljon, että hän on rakentanut maatilalleen Pyhälle Johannes Venäläiselle pyhitetyn tsasounan. Rukoushuone on ahkerassa käytössä; Kiviranta rukoilee siellä päivittäin rakkaiden, läheistensä ja ystäviensä puolesta.

Suomen ortodoksinen kirkko merkitsee hyvin paljon Marina Kivirannalle.

– Saan kuulua maailmanlaajuiseen ortodoksiseen perheeseen, joka on turvallinen ja perinteinen kirkko ilman liberaalista sooloilua.

– Tätä samaa haluan kirkoltani seuraavaltakin sadalta vuodelta, hän toivoo.

Marina Kivirannan tie ortodoksisen kirkon jäseneksi on monelle tuttu. Hän koki ortodoksisen kirkon omimmaksi kuin evankelis-luterilaisen kirkon. Päätös syntyi kaikessa rauhassa vakaan harkinnan tuloksena.

– Oma historiani Suomen ortodoksisessa kirkossa on 13-vuotinen. Minulle 100-vuotiaalla Suomen ortodoksisella kirkolla on sama merkitys kuin 100-vuotiaalla itsenäisellä Suomella. Merkityksellisiä asioita ovat turvallisuus, pysyvyys sekä jatkuvuus, hän listaa.

– Onneksi yhteiskunnassamme ei ole enää ryssittelyä eikä painostusta kääntyä evankelis-luterilaisen kirkon jäsenyyteen. Tilanne on nykyään päinvastainen. Kirkkomme historiaa arvostetaan. Opilleen ja traditiolleen uskollista kirkkoa kunnioitetaan, jopa ihaillaan. Monet ihmiset hakeutuvat kirkkomme siipien suojaan.

Marina Kiviranta kiinnostui ortodoksisesta kirkosta tutustuttuaan aikanaan kreikkalaiseen ortodoksiseen perinteeseen. Pyhiinvaellusmatkoillaan Kreikassa hän päätti perustaa tsasounan omaan pihapiiriinsä.

– Kreikassa monella perheellä on oma kirkko pihamaallaan. Siellä ideani virisi.

– Minun intressini oman tsasounan laittamiseen oli lisäksi varsin pitkä kirkkomatka Väinänperältä Tampereen keskustaan. Pyhättöni on hyvin samankaltainen kuin ensimmäiset pyhäköt maassamme ovat olleet: pieni ja vaatimaton hirsinen rakennus. Arvostan kaikkea vanhaa. Vaalin perinteitä.

Suomi on maailmassa ainoa maa, jossa ortodoksit viettävät pääsiäistä uuden kalenterin mukaan.

– Nyt viimeistään Suomen ortodoksisen kirkon on aika palata pääsiäisen vietossa oikeaan ajankohtaan eli vanhan kalenterin mukaiseen ajankohtaan maailman muiden 300 miljoonan ortodoksin kanssa, Kiviranta odottaa.

Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo piti sisällökkään oppipuheen sunnuntaina Valamon Kristuksen kirkastumisen luostarin pääkirkossa, jossa pidettiin juhlaliturgia sata vuotta sitten annetun asetuksen kunniaksi. Tuolla asetuksella silloinen Suomen senaatti turvasi Suomen ortodoksisen kirkon aseman ja tulevaisuuden. (Kuva: Hannu Oikarinen)
Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo piti sisällökkään oppipuheen sunnuntaina Valamon Kristuksen kirkastumisen luostarin pääkirkossa, jossa pidettiin juhlaliturgia sata vuotta sitten annetun asetuksen kunniaksi. Tuolla asetuksella silloinen Suomen senaatti turvasi Suomen ortodoksisen kirkon aseman ja tulevaisuuden. (Kuva: Hannu Oikarinen)

Arkkipiispalta vahva viesti opetuspuheessaan

Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo johti eilen sunnuntaina Suomen ortodoksisesta kirkosta annetun asetuksen 100-vuotisjuhlan juhlaliturgian Valamon Kristuksen kirkastumisen luostarin pääkirkossa Heinävedellä. Mukana oli papiston lisäksi Oulun metropoliitta Elia ja Joensuun piispa Arseni.

– Tänään meillä on erityistä kiitoksen aihetta, sillä juhlistamme kirkkomme asetuksen 100-vuotista historiaa Suomen maaperällä. Kirkkomme itsenäisyyden alkuvuosina saavuttama vahva lainsäädännöllinen asema johtui ortodoksisuuden pitkästä historiasta Suomessa, monitahoisista poliittisista syistä, mutta myös siitä tosiasiasta, että kirkkomme jäsenmäärä oli 1900-luvun alussa varsin suuri verrattuna muihin uskonnollisiin vähemmistöihin. Nykyäänhän tilanne on paljolti muuttunut. Tämän voi huomata esimerkiksi kouluissa, joissa ortodoksit eivät enää edusta ainoaa eivätkä paikoin edes suurinta evankelis-luterilaisen uskonnon sijaan omaa uskontoaan opiskelevien ryhmää, arkkipiispa Leo sanoi.

– Kirkkomme asetuksen alkutaipaleesta voidaan tänään todeta, että valtiovalta lähti alusta pitäen määrätietoisesti luotsaamaan ortodoksisen kirkon kehitystä haluamalleen uralle. Suomen ortodoksien asema järjestettiin asetuksella, joka sisälsi säädökset kaikista kirkollisen elämän tärkeimmistä muodoista. Valtion suhdetta kirkkoomme näyttäisi historian kirjojen valossa muovanneen ajatus yhtenäisen kansakunnan rakentamisesta. Sinänsä tässä ei ole mitään ihmeellistä, onhan uskonto ollut muissakin Euroopan nuorissa valtioissa kansaa kokoava tekijä, hän painotti.

– Ortodokseina olimme itsenäisessä Suomessa, ainakin jonkin aikaa, ehkä se merkittävä toinen, suurelta osin itärajalla asusteleva joukko muun kielisiä ja muun uskoisia. Vaikka tänään juhlistammekin kirkkomme asetuksen satavuotista merkkipaalua, on hyvä muistaa, että kirkkomme historia on paljon vanhempi näillä pohjoisen leveysasteilla. Lähihistoriamme etuna on ollut kielellinen ja kulttuurillinen rikkaus: itärajan tuntumassa olemme tottuneet niin karjalan, suomen kuin venäjän kielen käyttöön sekä heleään värimaailmaan. Kontrastina tälle, sodan jälkeen, evakkokirkon aikana, niukoilla resursseilla rakennetuissa tsasounissa koimme, että niissä suorastaan paistoi läpi pelkistetty harmonia. Pysyväksi ilmiöksi tämä ei kuitenkaan jäänyt. Tänä päivänä voidaan kysyä, miksi emme hyödyntäisi perinteistä karjalaista käsityötä luovalla tavalla kirkkojemme kaunistamiseen? arkkipiispa Leo herätteli.

– Nyt sata vuotta myöhemmin ortodoksisuudella on itsestään selvä olemassaolon oikeus Suomessa. Kirkkoamme pidetään kulttuurisesti arvokkaana ja suomalaista kulttuuria rikastuttavana. Vaikka kirkkomme on verrattain nuori toimija maassamme, on se nähnyt myös niitä yhteiskunnallisia aikoja, kun se mitä on yritetty saattaa yhteen, onkin alkanut repeytyä rikki yhä enemmän. Kirkkomme asetuksen vuosi 1918 ja tätä seurannut poliittinen ilmasto on paljon puhuva historiallinen ilmiökokonaisuus. 1900-luku oli joukkoliikkeiden aikaa. Nuo liikkeet antoivat yksilön haluille historiallisen muutoksen mahdollisuuden. Tällaisten liikkeiden hajotessa 1900-luvun viimeisinä vuosikymmeninä muutoksen mahdollisuus tuntui loittonevan. Kerran vallankumousliikettä kannattaneissa heräsi varmasti Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen kysymys – jos vapaus määritellään taiston, tietoisen yhteiskunnallisen muutoksen avulla, niin mitä vapaus merkitsee oloissa, joissa tällainen kamppailu ja muutos ei enää tunnu uskottavalta, hän pohdiskeli.

– Uskonnolta haetaan tänä päivänä entistä enemmän vastauksia eettisiin ja moralisiin kysymyksiin. Voimme todeta, että ortodoksisuus on menestynyt tässä suhteessa erinomaisesti Suomen uskonnollisella kentällä. Olemme tarjonneet mahdollisuuden yhteisöllisyyteen, mysteerin läsnäoloon ja sen kohtaamiseen esimerkiksi rikkaassa jumalanpalveluselämässämme, mutta myös taiteen kautta.

– Kirkkoomme on liittynyt runsaasti uusia jäseniä osaltaan siksi, että ortodoksisuus koetaan vastakohtana kylmän rationalistiselle ja moralisoivalle ajatusmaailmalle. Seurakuntamme ovat vuosien saatossa tarjonneet kodin ihmisille, jotka ovat saaneet tulla sinne ehdoitta, omana itsenään ja joissa heitä hoidetaan ja rakastetaan. On tärkeää, että yhteisömme ovat tarjonneet ja tarjoavat edelleen tilaa myös tietylle individualismille ja subjektiivisuudelle, erilaisille näkemyksille. Paljon on siis kirkkohistorian kulussa tapahtunut, arkkipiispa Leo sanoi.

Tampereen seurakunnan kanttori ja diakoni Heikki Hattunen osallistui Suomen ortodoksisesta kirkosta annetun asetuksen 100-vuotisjuhlallisuuksiin laulamalla Johannes teologian Laulajat -kuoron juhlaesityksessä, joka oli Ivan Moodyn Passion and Resurrection. (Kuva: Sirpa Okulov)
Tampereen seurakunnan kanttori ja diakoni Heikki Hattunen osallistui Suomen ortodoksisesta kirkosta annetun asetuksen 100-vuotisjuhlallisuuksiin laulamalla Johannes teologian Laulajat -kuoron juhlaesityksessä, joka oli Ivan Moodyn Passion and Resurrection. (Kuva: Sirpa Okulov)

Heikki Hattunen juhli esiintymällä

Tampereen ortodoksisen seurakunnan kanttori, diakoni Heikki Hattunen osallistui Suomen ortodoksisesta kirkosta annetun asetuksen 100-vuotisjuhlallisuuksiin laulamalla Johannes Teologin Laulajat -kuoron konsertissa Valamon pääkirkossa sunnuntaina iltapäivällä.

Juhla huipentui konserttiin, jossa 30-vuotias Teologian Laulajat -kuoro esitti brittisäveltäjä Ivan Moodyn teoksen Passion and Resurrection. Teos on tehty kuorolle, solisteille, jousikvintetille ja putkikelloille.

Teos perustuu ortodoksisiin sävelmiin suuren viikon lopulta pääsiäisaamuun. Solistien osuudet ovat evankeliumitekstejä, joita lauletaan sellon ja kontrabasson muodostaman arkaaisen yksiäänisen urkupisteen säestyksellä. Kolmen solistin joukossa on tamperelaistenori Heikki Hattunen.

Hattunen muistaa sunnuntaisen juhlan loppuikänsä.

– Oli suuri kunnia, että produktiomme Ivan Moodyn Passion and Resurrectionista pääsi osaksi asetuksen 100-vuotisjuhlaa. Tämä teos on hyvin ortodoksinen tekstiensä ja rakenteensa puolesta: sekoitus suuren viikon jumalanpalveluksia ja konsertissa esitettävää taidemusiikkia. Siksi oli suuri ilo päästä esittämään se meidän kirkon omalle väelle: piispoille, luostariväelle ja kirkolliskokousedustajille. Teos on hyvin harvoin esitetty. Suomessa harvinaisuuteen tietysti vaikuttaa se, että se lauletaan englanniksi, myös hieman kreikaksi ja kirkkoslaaviksi.

Johannes Teologin Laulajat ja koko ortodoksisen teologian sekä kirkkomusiikin koulutus akateemisella tasolla Joensuun yliopistossa täyttää nyt 30 vuotta. Kuoro on valmistanut Moodyn teoksen juhlavuoden kunniaksi.

– Teos nousi mielestäni tämän juhlan hienoksi symboliksi: 30 vuodessa teologian koulutuksemme, kirkkomme ja sen työntekijät ovat avautuneet maailmalle. Nyt ymmärrämme olevamme osa ortodoksista maailmaa ja elävämme läntisessä maailmassa diasporassa eli hajallaan muista ortodokseista ja vähemmistönä protestanttien ja uskonnottomien keskellä. Tässä avauduimme länteen valiten brittisäveltäjän englanninkielisen teoksen. Nojauduimme myös vanhoihin ortodoksisiin perinteisiin bysanttilaisen ja venäläisen laulun muodossa. Juuri tämä on ortodoksisuuden ydin: pidämme kiinni perinteistä ja uskostamme, mutta elämme tämän maailman ja tämän ajan keskellä rohkeasti ja muita rakastaen, Hattunen miettii.

Kanttori ja diakoni Heikki Hattunen viihtyy hyvin Tampereella.

Tampereen ortodoksinen seurakunta on ortodoksien joukko Tampereella ja 32 muussa seudun kunnassa.

– Seurakuntalaisemme puhuvat äidinkielenään yli 20:tä kieltä, joten meitä on hyvin monenlainen joukko. Seurakuntani saisi aktivoitua vapaaehtoistyön organisoinnissa. Uskon, että seurakuntalaisilla on valtava potentiaali ja halu antaa osaamistaan yhteiseksi hyväksi ja iloksi. Jumalanpalveluksia toimitetaan kiitettävän usein, neljästi viikossa. Ehkä viideskin menisi.

– Kuitenkin tärkeintä on lisätä seurakuntalaisten yhteen kokoontumista ja lujittaa yhteishenkeä. Tässä meidän työntekijöiden rooli on kiistatta painavin. Emme saisi tyytyä tekemään vain vähimmäismäärää tai sitä, minkä olemme tehneet ennenkin. Toivon myös luottamushenkilöiltä napakkaa tukea ja apua työntekijöille.

– Kutsun seurakuntalaisia kirkkoon. Rukous on hyvä elämäntapa: täydellistä vastapainoa kiireelle ja stressille. Toisten seurakuntalaisten ja papiston kanssa on myös mahdollista jakaa asioita.

– Papistoa pitäisi seurakuntalaisten herkeämättä vaivata pyynnöillä toimituksista, rukoushetkistä, onnittelukäynneistä ja kissanristiäisistä. Lemmikkieläimiä tosin siunaamme ja silitämme mutta emme kasta. Kodinpyhitys on hyvä tehdä nyt, jos sitä ei ole aiemmin tullut tehtyä. Sitä varten ei tarvitse kotia remontoida tai suursiivota. Kodinpyhityksestä saa helposti hyvän juhlan. Halutessaan paikalle voi kutsua myös ystäviä tai naapureita.

Akaan Seutu, Lempäälän-Vesilahden Sanomat, Sydän-Hämeen Lehti ja Ylöjärven Uutiset julkaisevat tämän viikon keskiviikkona ilmestyvissä paperilehdissään arkkipiispa Leon Pirkanmaan Lehtitalolle myöntämän haastattelun sekä Tampereen ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra, isä Aleksej Sjöbergin haastattelun. Kaikkien lehtiemme levikkialueet kuuluvat Tampereen ortodoksisen seurakunnan reviiriin.