Mehiläinen lentää 500 kilometriä ja sitten…

Mehiläinen on yllättävän kiinnostava hyönteinen. Tiesitkö esimerkiksi, että tarhamehiläisen elinikä riippuu sen lentämistä kilometreistä? Kurulainen Veli-Mikko Leinonen tuottaa luomuhunajaa ja tarkkailee samalla elämänmenoa mehiläisen näkövinkkelistä.
Veli-Mikko Leinonen, Hunaja-Mikko, hunaja, kuva: Iiria Lehtinen
Veli-Mikko Leinosella on kädessään mehiläiskalenteri.

Veli-Mikko Leinonen oli vasta 13-vuotias, kun hän kävi mehiläistarhaajakurssin.

Kurssin käytyään hän oli muutamana kesänä mehiläistarhaajalla apupoikana. Tämän jälkeen mehiläisharrastus jäi noin 30 vuodeksi, kunnes lapset kasvoivat, ja Leinonen innostui mehiläisistä uudelleen.

Nyt hän tarhaa mehiläisiä viidettä kesää Kurun Poikeluksessa ja on samalla toinen Pirkanmaan kahdesta luomuhunajantuottajasta.

Leinosen mehiläiset pörräävät eri paikoissa. Yhden tarhansa hän on perustanut Poikeluksen kylään Luhalahden tien varteen, metsän, pellon ja joen lähettyville.

– Luomuhunajatuotannossa mehiläiset eivät saa olla esimerkiksi isojen teitten, tehtaiden tai kaatopaikkojen lähettyvillä. Mehiläiset elävät puupesissä, eivät styroxisissa pesissä, ja ne saavat talvella luomusokeria, kertoo Leinonen osan luomutuotannon säännöistä.

Siitepölyä leskenlehdistä

Veli-Mikko Leinonen, Hunaja-Mikko, hunaja, mehiläinen, kuva: Iiria Lehtinen
Pesien ympärillä käy lämpimillä ilmoilla kova kuhina.

Veli-Mikko Leinonen on varannut autoonsa suoja-asut, mutta niitä ei nyt tarvita.

Mehiläiset ovat niin hullaantuneita lämpimästä ilmasta, että ne keskittyvät pujahtelemaan kiireesti sisään ja ulos pesien lentoaukoista. Joka pesässä on keväällä päälle 10 000 asukasta, kesällä vielä paljon enemmän.

– Jaa-a. Kyllä jaloissa on selvästi leskenlehtien siitepölyä, huomaa Leinonen.

Harjaantumaton silmä ei huomaa mitään, mutta tarhaaja tietää, että toukkien ravinto, siitepöly, tuodaan pesiin jalkojen siitepölyvasuissa ja että siitepölyn väri vaihtelee sen mukaan, mistä kasvista sitä on kerätty.

Mesi taas kannetaan pesiin mesikuvussa.

Nyt keväällä mehiläiset vierailevat eritoten lepissä, raidoissa, pajuissa ja leskenlehdissä. Koska Hunaja-Mikon mehiläiset asuvat lähellä metsiä, kesällä ne vierailevat etenkin mustikoissa, puolukoissa ja horsmissa.

Kanervan erottaa hunajan mausta

Veli-Mikko Leinonen, Hunaja-Mikko, hunaja, mehiläinen, karhu-aita,kuva: Iiria Lehtinen
Veli-Mikko Leinosen pesien ympärillä on sähköinen karhuaita. Karhu on ihan todellinen vihollinen mehiläisille. Penkin jalat taas on upotettu vesiastioihin, joissa on kelluvaa lecasoraa. Vesi ja sora estävät yhdessä toisen mehiläisen vihollisen, muurahaisten, pääsyn pesiin. Näiden lisäksi mehiläisellä on vielä kolmaskin vihollinen, varroapunkki, joka on Suomessa melko uusi tulokas.

Aivan kuten siitepölyn, myös valmiin hunajan väri vaihtelee sen mukaan, missä kukissa mehiläiset ovat käyneet. Vaihtelu koskee myös hunajan makua ja juoksevuutta.

– Esimerkiksi kanervan ja rypsin maun pystyy erottamaan hunajasta.

Mehiläisten satoalue eli alue, jossa ne lentävät, on noin 2,5 kilometrin säteellä pesästä.

Mehiläisistä on hyötyä myös puutarhoille. Jos mehiläinen pölyttää esimerkiksi omenia, mansikoita ja herukoita, niiden sato parantuu, kypsyy tasaisemmin ja lisäksi hedelmien ja marjojen maku paranee.

– Ja esimerkiksi mansikka säilyy parempana pitempään.

Hoito on vaativaa

Veli-Mikko Leinonen, Hunaja-Mikko, hunaja, mehiläinen, mehiläiskalenteri, kuva: Iiria Lehtinen
Mehiläiskalenterista näkee, mitä milloinkin kannattaa tehdä, ihan päivänkin tarkkuudella.

Leinonen huoltaa pesiä noin kerran viikossa. Alkukeväästä hänen piti tarkistaa, millaisessa kunnossa pesät olivat talven jäljiltä: oliko niissä hometta, oliko emo kunnossa, oliko pesissä kuolleita yksilöitä ja oliko ruokaa riittämiin.

Hunajan keruuaikoina elokuussa töitä pitää tehdä enemmän.

Hunajan tuottaminen on Leinoselle sivutyötä. Se ei vie tolkuttomasti aikaa, mutta on toisaalta yllättävän vaativa laji. Oikeastaan tarhaamista kannattaisi tehdä kahdessa sukupolvessa: ensimmäinen sukupolvi opettelisi ja toinen jo osaisi.

Mehiläisten käyttäytyvät usein arvaamattomasti, ja niitä pitää oppia lukemaan. Tietää, koska pesiä pitää huoltaa, koska hunaja kannattaa poistaa ja koska asukkaat tarvitsevat lisää tilaa.

Kun tilanahtaus iskee, Leinonen antaa pesälle tarpeeksi  tilaa, jottei parveilukuume kasva. Muuten kuningatar karkaisi seuraajineen ja perustaisi pesän minne sattuu.

Mehiläiset ovat fiksuja yhdessä

Veli-Mikko Leinonen, Hunaja-Mikko, hunaja, karhu-aita, kuva: Iiria Lehtinen
Veli-Mikko Leinosen pitää katsoa, etteivät luomuhunajaa tuottavat mehiläiset elä esimerkiksi lähellä isoja teitä tai tehtaita. Nämä mehiläiset vierailevat usein metsän kasveissa.

Mehiläinen elää puolisen vuotta. Osa työmehiläisistä syntyy syksyllä, huolehtii talvipesästä ja kuolee talven jälkeen. Toiset taas elävät keväästä syksyyn – tai siihen asti, kunnes ne ovat lentäneet noin 500 kilometriä.

– Kun mehiläinen on lentänyt noin 500 kilometriä, sen siivet alkavat olla siinä kunnossa, että sen on aika hyvästellä maallinen vaelluksensa.

Puolivuotisen elämänsä aikana työmehiläinen tekee erilaisia hommia. Keväällä syntynyt työmehiläinen toimii ensin pesän puhdistajana, ruokkii muita, ylenee vartijaksi, sitten rakentajaksi ja pääsee lopulta kenttämehiläiseksi siitepölyn ja meden hakuun.

Vaativin tehtävä on tiedustelijoilla. Tiedustelijamehiläiset kertovat tanssimalla pesään palatessaan, minne päin muiden kannattaa mennä ruoan hakuun, ja jos kukat ovat jo lakastuneet siellä, missä kakkosvaihtoehto sijaitsee.

Aika fiksua toimintaa.

– Yksi mehiläinen on aika tyhmä, mutta yhdyskunta yhdessä vastaa nisäkkään älykkyyttä.