Uusi opetussuunnitelma –uhka vai mahdollisuus?

Lehdistä olemme saaneet lukea koko alkusyksyn, miten koulu muuttuu uuden opetussuunnitelman myötä. Asiantuntijat ovat ottaneet kantaa sekä lehdissä että sosiaalisen median foorumeilla, onko muutos hyväksi vai sisältääkö se katastrofin aineksia. Opettajat ovat keskustelleet ja puntaroineet erinäisissä ryhmissä, miten opetussuunnitelmaa tulisi tulkita, miten sitä tulisi toteuttaa ja miltä muutos tuntuu.
Opetussuunnitelmamuutoksen julkinen käsittely on aiheuttanut jopa ahdistusta opettajissa. He ajattelevat, että kaiken tulee olla nyt toisin. Ei enää pulpetissa istumista, ei luentomaista opettamistapaa, ei kaikille kaikkea.
Sen sijaan jokaiselle räätälöity yksilöllinen oppimispolku, jossa on mahdollisuuksia rajattomasti itse valita, mihin seuraavaksi suuntaa. Samalla jokaisen oppilaan mielessä on kirkkaana teet (tavoitteet), ässät (sisältöalueet) ja ällät (laaja-alaisen osaamisen osa-alueet), jotka hänellä milloinkin on tavoitteena.
Opettaja luonnollisesti muistaa jokaisen oppilaan yksilölliset tavoitteet ja arvioi jatkuvasti hänen työskentelyään keskustellen, kannustaen ja ohjaten kohti päämäärää. Ottaen huomioon, että yhdellä opettajalla on mahdollisesti useita oppiaineita, vaihtuvia ryhmiä ja erittäin heterogeeninen joukko oppilaita hyppysissään, eivät hien karpalot otsalla uuden edessä ole ollenkaan ihme.
Osa opettajista on puolestaan ottanut uuden opetussuunnitelman vastaan innostuneena. Tämä opetussuunnitelma viimeistään vapauttaa oppikirjan kahleista! Oppiaineiden tavoitteissa korostetaan oppilaan oman ymmärryksen, ajattelun ja tiedonhankinnan taitojen kehittymistä. Oppiainesisällöt toimivat lähinnä väylinä oppimisprosessin sisäistämiselle.
Oppikirjat voivat edelleen tarjota hyvän välineen toteuttaa uutta opetussuunnitelmaa, mutta opettaja voi käyttää niitä ohjatakseen oppilaita etenemään omien tavoitteidensa mukaisesti. Älkää siis kotona hämmästelkö, mikäli kirjasta jää osa tehtävistä tai jopa kokonaisia kappaleita tekemättä tai naapurin Veera ei teekään samoja tehtäviä kuin oma Ville.
Toisaalta opettajalla on täysi oikeus heittää perinteiset oppikirjat syrjään. Maailma on täynnä oppimateriaalia, jonka kanssa joudumme joka tapauksessa toimimaan ja jota meidän pitää oppia suodattamaan, analysoimaan ja yhdistelemään. Mikä sen parempi tilaisuus laaja-alaisen osaamisen karttumiselle kuin tarttua koulussa ajankohtaisiin uutisaiheisiin ja opiskella uutta asiaa ilmiöpohjaisesti eri oppiaineita yhdistellen? Opettajilla on kykyä käyttää mitä erilaisempia oppimateriaaleja hyödyksi.
Myös se on mietityttänyt, miten oppilaat tulevat selviämään opetussuunnitelmasta. Se vaatii heiltä yhä enemmän itseohjautuvuutta sekä tavoitteiden asettelussa, työskentelyssä että arvioinnissa. Miten saada jokaisessa oppilaassa syttymään mielen palo kohti oppimista?
Siinä ehkä onkin se opetussuunnitelman ydin – löytää ja säilyttää jokaisen oppilaan oppimisen ilo. Jokainen ekaluokkalainen on taatusti innoissaan oppiessaan uusia asioita. Koulumotivaatio on korkealla ja jokainen pyrkii parhaimpaansa.
Miten motivaation saisi säilytettyä? Alkuopettajien suusta kuulee usein, etteivät he koe kovinkaan monen asian muuttuvan uudessa opetussuunnitelmassa: he ovat jo tähänkin mennessä opettaneet toiminnallisesti ja kokonaisvaltaisesti eheyttäen ja kaataen jatkuvasti oppiaineiden raja-aitoja.
Samoja menetelmiä on tarkoitus viedä vanhemmillekin oppilaille; saisiko niillä sitä samaa iloa säilymään ylemmilläkin luokilla? Vaikka tehtävät muuttuvat haastavammaksi taitojen karttuessa, voisi oppiminen todella olla kokonaisvaltaisempaa. Tämä ei ole mahdotonta, sillä tehdäänhän sitä jo nykyäänkin jopa lukiotasolla, jossa on hyvällä menestyksellä tehty eri oppiaineita yhdistävää tiimioppimista.
On itsestään selvää, että uuden edessä haparoidaan, kokeillaan ja epäonnistutaankin. Pelko epäonnistumisesta pitää karistaa pois, sillä vaikka välillä menisi pieleen, voi joskus onnistua jopa yli odotusten. Vanhemmat, iloitkaa opettajista, jotka tekevät rohkeita kokeiluja koululuokissa ja etenkin niiden ulkopuolella. Näin lapsennekin saavat ennakkoluulottoman mallin, josta on hyötyä elämässä. Yhtäkään innovaatiota ei taatusti ole syntynyt ilman ensimmäisiä epäonnistuneita yrityksiä.

Merja Lehtonen