Romua rakastava Yrjö Silvennoinen seilaa Näsijärven aalloilla roskia naaraten

Vesillä viihtyvä Yrjö Silvennoinen on kokenut kerääjä, jolle roskien noukkiminen maastosta on ollut osana elämää pikkupojasta asti. Tänä päivänä eläkeläinen lipuu vesillä yli puolet vuodesta, kerää tuhansia tonneja romua Haminansa kyytiin ja jaksaa valistaa kansalaisiakin luonnon roskaamisesta.
Silvennoisen Hamina on höystetty kaikilla herkuilla: laivaan mahtuu majoittumaan parhaillaan seitsemän ihmistä, jotka pääsevät myös saunomaan. Vanha leipuri paistaa kannella myös munkit vierailijoilleen.
Ympäristöaktiivin Hamina on höystetty kaikilla herkuilla: laivaan mahtuu majoittumaan parhaillaan seitsemän ihmistä, jotka pääsevät myös saunomaan. Vanha leipuri paistaa kannella myös munkit vierailijoilleen.

Maanantaiaamuna Jänissaaren satama on vielä hiljainen. Muutama lokki uiskentelee peilityynellä järvellä rauhassa veneilijöiltä. B-laiturin päässä odottaa kuitenkin yksi aamuvirkku hahmo veneensä luona: M/S Haminan kapteeni, Yrjö Silvennoinen, toivottaa tervetulleeeksi 11-metriseen paattiinsa.

Monissa tyrskyissä leivottu Silvennoinen on tottunut olemaan veden armoilla pienestä pitäen. Aikoinaan sotaorvoksi jäänyt mies hyppäsi jo lapsena veneen kyytiin, ja matkasi pappansa kanssa Raahen lähisaariin romua etsimään.

Vuosikymmenten jälkeen eläkkeellä oleva  ympäristöaktiivi on edelleen voimissaan, ja prutkuttaa Haminoineen pitkin Näsijärveä keräten romua ja roskaa järven pohjasta ja saarista.

Romua rakastavalle Silvennoiselle esimerkiksi kiukaan löytyminen järven pohjasta ei ole enää juttu eikä mikään.

– Järvestä löytyy kaikkea. Enimmäkseen kuitenkin metalliromua. Jos on oikein hyvä reissu, voi metalliromua kertyä pari tonnia ja sen lisäksi vielä jääkaappeja ja kiukaita, mies luettelee tottuneesti.

Fairy-temppua näkee edelleen

Romumaisteri-Silvennoisen mukaan ihmiset ovat nykypäivänä valveutuneita luonnon roskaamisesta. Esimerkiksi Ylöjärvellä mökkiläiset ovat tehneet yhteistyötä lähisaarien siistimiseksi.

Osalla suomalaisista on silti edelleen tapana jättää romut luontoon joko piittaamattomuuttaan tai laiskuuden iskiessä.

– Ihmettelen sitä, miten joku jaksaa lähteä pikkuveneellä kuljettamaan kiuasta saareen, kun samalla vaivalla sen voisi viedä jätteenkäsittelyyn, Silvennoinen pyörittelee päätään huvittuneena.

Myös veneiden tankkauksissa tapahtuu edelleen vahinkoja, vaikka turvallisesta polttoainetankkauksesta on jauhettu iät ja ajat.

– Minua kiukuttaa, koska vieläkin sitä sattuu, että hupsista keikkaa, bensaa tai dieseliä luikahti tankin ohi veteen. Veden pintajännitys aiheuttaa sen, että polttoaine jää veden pinnalle kellumaan, minkä vuoksi siihen ruiskutetaan vanhan konstin mukaan Fairyä, mies kertaa.

– Tiskiaine saa polttoaine kuplimaan ja vajoamaan pohjaan näkymättömiin. Näin polttoaine ajautuu pohjaeliöiden ravinnoksi ja päätyy lopulta meidän ruokapöytäämme, Silvennoinen lisää ja painottaa, että suuren vanhingon sattuessa pitää ottaa yhteys hätäkeskukseen.

Pahimmat roskasaaret Ylöjärvellä

Yrjö Silvennoinen viihtyy vesillä yli puolet vuodesta. – Yksi parhaista asioista veneilyssä on se, että naapurin saa valita. Periaate on se, että jos olemme yöpyneet vaimoni kanssa kolme kertaa samassa paikkassa, niin sitten pitää jo vaihtaa.
Yrjö Silvennoinen viihtyy vesillä yli puolet vuodesta. – Yksi parhaista asioista veneilyssä on se, että naapurin saa valita. Periaate on se, että jos olemme yöpyneet vaimoni kanssa kolme kertaa samassa paikkassa, niin sitten pitää jo vaihtaa.

Haminan keittiössä istuskellessaan laivan kapteeni kaivaa esille kartan, johon on merkattu Näsijärven roskaisimpia saaria.

Yrjö Silvennoisen mukaan Pallosaari ollut yleensä pahimmassa kunnossa, sillä se on suuri pinta-alaltaan ja suosittu veneilijöiden keskuudessa.  Ylöjärven vesillä sijaitsevasta saaresta kerätään usein säkkikaupalla pantittomia alumiinitölkkejä ja muuta roskaa. Ylöjärven vesillä niin ikään sijaitsevasta Kattilasaaresta on löydetty roinaa huonekaluista lähtien.

– Kattilasaaresta mukaamme on lähtenyt esimerkiksi sohvia ja vanhoja kumiveneitä. Jänissaarta vastapäätä olevalla Keissaarella vierailevät pienveneilijät eivät ole myöskään vielä sisäistäneet sitä, että roskat pitää viedä mukana pois.

Pidä saaristo siistinä ry:n Pirkanmaan aluevastaavana toimiva Silvennoinen sanoo, että yhdistys on pitänyt jo vuosia kiinni roskattomasta retkeilystä. Yhdistys ei ole pystyttänyt saariin erillisiä roskapönttöjä, vaan ajatuksena on, että ihmiset opettelisivat viemään mukanaan sen, minkä ovat tuoneetkin.

– Olemme myös henkilökohtaisesti opastaneet saarissa vierailevia ihmisiä ottamaan mukaansa omat polttopuut, kun he veneilevät saareen. Niitäkin hölmöjä vielä on, jotka yrittävät repiä elävistä puista itselleen polttopuuta, joka ei todellakaan pala. Ihmisrotu nyt vain on tällainen, hän huokaa.

Hullu terveysintoilija

Pikku-jolla tarttui Silvennoisen matkaan niin ikään romulöytönä. – Vene on tehty alumiinilentokoneen raadoista sodan jälkeen. Tämä on mahdottoman hyvä malli, sillä kärki halkaisee aallon eikä se pääse yli.
Pikku-jolla tarttui Silvennoisen matkaan niin ikään romulöytönä. – Vene on tehty alumiinilentokoneen raadosta sodan jälkeen. Tämä on mahdottoman hyvä malli, sillä kärki halkaisee aallon eikä aalto pääse yli.

Lukuisia palkintoja vapaaehtoistyöstään pokannut Yrjö Silvennoinen palkittiin viime syksynä Ely-keskuksen myöntämällä Pirkanmaan ympäristöpalkinnolla.

Sielvennoiselle palkinto tuli yllätyksenä, sillä hänen mielestään ympäristöteot kulkevat luontevasti käsi kädessä veneilyn kanssa. Hän viihtyy Haminassaan yli puolet vuodesta, ja se onkin vakiintunut hänen kesämökikseen.

Useista vaivoista kärsivä eläkeläinen väittää, että vaivat unohtuvat sillä hetkellä, kun hän lipuu veneineen pitkin järven pintaa aamu-usvassa.

– Olen aamuihminen ja veneellä siirtymävaiheet tapahtuvat yöllä kahden ja viiden välillä. Silloin on kaikista hiljaisinta ja näkee luontoa. Ette usko, mutta se on maailman parhainta nauttia ulkoilmasta kahvikuppi kädessä, hän sanoo.

Sielunhoidon lisäksi Silvennoinen elää terveellisesti luonnon antimilla. Sokeriarvot hän on saanut pidettyä kurissa jokapäiväisellä mustikka-annoksella, jonka hän kerää lähisaarista.

– Olen tullut ihan hulluksi tämän ravinnon suhteen. Emännälle ehdotin juuri, että nyt lähdetään Ahvenanmaalle elävä ravinto-kurssille ja muutetaan koko elämä, mies visoi.

– Vaimoni kuitenkin laittoi stopin tälle hulluudelle heti alkuunsa ja totesi, että nyt minulla viiraa pahasti, Silvennoinen hekottaa.