Tasapelikin kävisi

Joku on päättänyt, ettei jääkiekko-ottelu huipputasolla voi päättyä tasan.
Uskallan olla eri mieltä. Jos kerta porukat ovat niin tasavahvat, tai joissakin tapauksissa -heikot, jopa -haluttomat, miksi ihmeessä toinen pitäisi väkisin vääntää voittajaksi.
Kun nyt tänä keväänäkin on sydänveriä vuodatettu ja verenpaineita Jupiteria kiertävälle radalle ammuttu kiekkoliigan pudotuspelien jatkoerisssä, eikö olisi aika harkita uusia kuvioita.
Kokenut kangasalalainen kollegani tuumasi neljännen loppuottelun jatkoerää odotellessamme, että ruvetaan pelaamaan play off -sarjoja pisteistä.
Sovitaan pistemäärä, jonka ensimmäisenä saavuttanut voittaa sarjan. Jos ottelu on 60 minuutin jälkeen tasan, sittenpähän on: molempia hyvitetään yhdellä pinnalla.
Oletetaan, että voitosta saisi kaksi pistettä, joten olisikohan seitsemän luonteva määrä potiksi, jonka jälkeen voi onnitella itseään.
Idea tietenkin sisältää sen vaaran, että jossakin vaiheessa huomataan molempien olevan seitsemässä pisteessä. Aikaisintaan se voisi toteutua neljännessä ja viimeistään seitsemännessä ottelussa.
Sitten ei muuta kuin jatkoerää pelaamaan tai suoraan rankkareille. Melkoisen läjän ajanjatkeiden pomppumaaleja nähneenä olisin taipuvainen menemään suoraan rankensteinereille.
Rangaistuslaukauksissa – tai millä nimihirviöillä niitä ikinä halutaankaan kutsua – on oikeasti onni kaukana.
Mies miestä -vastaan tilanteessa ei tule sellaista mahdollisuutta, että kiekko tulee jostain tangentin suunnasta ja pomppaa laukojan ahterista verkkoon.
Siinä ovat vastakkain kenttäpelaajan sekä maalivahdin taidot ja hermot. En keksi urheilullisempaa tapaa ratkoa paremmuutta.
Käsittääkseni kaikissa suurissa jalkapallosarjoissa, ja vähän pienemmissäkin, tasapeli hyväksytään.
Sitä on kritisoitu, koska sen voi saavuttaa kovin monella tavalla. Tylyintä on tietysti äärimmäisen puolustusvoittoinen kilpikonnataktiikka, kun ensin on oma pelaaja ajettu ulos ensimmäisen puolituntisen aikana.
Jollei toinen joukkue pysty hyödyntämään ylivoimaansa, se ei ansaitsekaan voittoa. Vanha kansanviisaushan sanoo, että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, ja se pätee puolustusmuuriin puskemiseenkin.
Joskus taas homma karkaa kummaltakin käsistä, ja maaleja mätetään kumpaankin päähän. Tulee vastaiskuja, vaparipommeja ja pari omaa maaliakin.
Yleisö viihtyy, ja silloin kummankin kannattajat ovat oikeutettuja nauttimaan myös yhdestä sarjapinnasta.
Cup-muotoiset turnaukset ovat tietysti asia erikseen. Tosin vielä vuoden 1978 MM-loppuottelussa arvuuteltiin, pitääkö Hollannin ja Argentiinan pelata uusinta.
Ei tarvinnut, ja neljä vuotta myöhemmin ilmeisesti televisioyhtiöiden painostuksesta käyttöön otettiin rangaistuspotkukilpailu, jolla Euroopan mestaruus oli ratkottu jo vuonna 1976.
Kori- ja lentopalloilussakin tasapelin voisi ihan mainiosti hyväksyä runkosarjoissa, joskin lentiksen viidennet tai junnupeleissä kolmannet erät ovat tietysti suurta herkkua.
Vaan niin kauan kuin NHL on hengissä ja sen otteluilla on miljoonayleisöjä, kiekkoa pompotellaan milloin minkin ruumiinosan kautta maaliin varsinaisen peliajan jälkeen.
Pohjoisamerikkalaiset rakastavat ylenpalttisia draamoja, ja sudden deathillahan niitä saadaan aikaan.
Sinänsä muuten ihme, ettei yhteiskuntamme käsistä ryöstäytynyt pyrkimys poliittisesti korrektiin kielenkäyttöön ole jo kieltänyt moista äkkikuolema-termiä.
Muutenhan nykyään ei saa enää sanoa vanhaa vanhaksi eikä nuorta nuoreksi. Kuolema-sanankin tilalle keksitään pian joku neutraali termi, jottei joku pahoittaisi mieltänsä.